Kuva: Jo McCaughey
15. maaliskuuta 2002. Helsingin Tavastian lavalla soittaa The White Stripes. Laulaja-kitaristi Jack White vaikuttaa sekä hermostuneelta että pahantuuliselta repiessään kitarastaan rujoja ääniä ja sylkiessään lyriikoita kuin kirosanoja.
White on jo muutaman vuoden ajan ollut Amerikan rocktoivo numero yksi ja nyt hänen on vakuutettava pohjoisen rokkipoliisit siitä, etteivät puheet mahtavuudestaan ole tuulesta temmattuja.
Jackin aggressiivinen kukkoilu ei kuitenkaan minua kiinnosta. Katseeni on nauliintunut rumpali Meg Whiteen. Hän on täysin tyyni, hymyilee lempeästi koko keikan ajan ja soittaa rumpuja yhtä arkisesti kuin lypsäisi lehmää.
Tasan vuoden päästä Suomen-keikasta julkaistava single Seven Nation Army ja sitä seuraava kaksikon neljäs albumi Elephant tekevät Jackista ja Megistä isoja tähtiä. Mutta Tavastialla he ovat vielä ihmisen kokoisia: keikkansa vaikuttaa vahvasti rutiininomaiselta rypistykseltä. Seuraavana päivänä Euroopan-kiertue päättyy Norjaan ja parin päivän kuluttua siitä kaksikko esiintyykin jo New Yorkissa.
Jack White kutsui lapsena Pelastusarmeijaa (The Salvation Army) Seven Nation Armyksi.
The White Stripesin tarina loppui vuoden 2007 Icky Thump -albumiin. Levyn julkaisua seurannut kiertue jäi kesken Meg Whiten paniikkikohtausten vuoksi ja vaikka yhtye hajosikin virallisesti vasta vuonna 2011, ei se keikkaillut enää viimeisinä vuosinaan.
Meg White katosi julkisuudesta (ja nai sittemmin Patti Smithin Jackson-pojan), mutta Jack White piti itsensä kiireisenä uusien yhtyeidensä The Raconteursin ja The Dead Weatherin kanssa. Whiten sooloalbumia saatiin odottaa vuoden 2012 kevääseen ja Blunderbuss-levy oli paitsi arvostelu- myös myyntimenestys (albumi oli julkaisuvuotensa eniten myyty vinyyli).
I'm Shakin' on Blunderbuss-levyn ainoa lainakappale. Biisin teki alunperin Rudy Toombs.
Yle Livessä Jack White nähdään esiintymässä Lontoossa syksyllä 2012 ja mukana ovat molemmat miehen soolokiertueella soittaneet bändit, naismuusikoista koostuva The Peacocks sekä miesmuusikoiden muodostama Los Buzzardos.
Nimekkäiden musikanttien edessä seisova White on keikan selkeä tähti, mutta välillä mies vaikuttaa ihan yhtä kireältä kuin yli kymmenen vuotta sitten Tavastialla. Vaan mihinkäs seepra raidoistaan pääsisi.
Musiikki on parhaimmillaan silloin kun sitä kuuntelee ilman ennakko-odotuksia. Itse olin Tavstialla 2002 enkä tiennyt White Stripesta yhtään mitään. En huomannut Jack Whitessa mitään muuta poikkeuksellista kuin hänen radikaalilla tavalla perinnetietoinen kitaransoittonsa. Hieno keikka; yksi parhaista. Ihmeen vähän jengiä oli vaivautunut paikalle.