laitakaupungin kanat

  • Laitakaupungin kanat: Vihainen lintu petoa vastaan

    Eilen illalla olimme pihalla tyhjentämässä lasten uima-allasta, kun talon nurkan takaa kanalasta alkoi kuulua aivan järjetöntä kaakatusta ja siipien räpiköintiä. Pelkäsin että orava, harakka tai muu pihalla nähty olio on päässyt kanalaan sisälle ja raatelee meidän höyhenpalleroita palasiksi. Juoksin nurkan taakse ja vielä mitä, siellä olikin kettu! Se vaani kiiluvin silmin kanoja, jotka sekopäisinä rääkyivät ja lentelivät kanalassa. Hakkasin kädessäni ollutta ämpäriä ja kurkustani purkautui alkukantainen karjunta, joka onnistui säikäyttämään urbaanin villieläimen takapihalle asti seisoskelemaan. Lopulta kettu viitsi lähteä pakoon kun juoksimme uudelleen sitä kohti.

    Ei siitä ole kuin vuosi tai pari kun kettu oli minusta vielä ihana osoitus ihmisen ja luonnon suloisesta rinnakkaiselosta. Herttoniemen metroaseman kädestä syövä kesy citykettu tuntui niin lutuselta. Nyt ajattelen että ketut pysykööt lestissään ja hoidelkoot rusakot ja muut puutarhaa piinaavat eläimet, mieluiten jossain metsässä poissa näkyvistä. Ja pysykää siellä metsässä. Mietin harmissani että miten voisin estää ketun paluun, sehän varmasti tulee takaisin kun emme ole kotona. Ei se kanalaan pääse sisälle mutta säikyttää kanat vielä hengiltä. Millähän minulla olisi oikeus puolustaa kotieläimiäni petoa vastaan, pieni kumikuulia sylkevä pistooli tai muu pelotin joka ei vahingoita eläintä? Aitoja ei ole eikä sitä haulikkoa. Joten viritin tämän järjettömän uhkaavan lasten vappupallon talon nurkalle.

     Ketun karkoitinpallo. Kuva: Laitakaupungin kanat.

    Kanojen kouristava pelkotila jatkui vielä kymmenisen minuuttia ketun lähdettyä. Mietin että jos meillä olisi kukko, se olisi ehkä osannut tehdä jotakin rauhoittaakseen parven. Kaakatuksesta ei meinannut tulla loppua eikä voikukanlehdetkään kelvanneet kun piti olla paniikissa. Tätä toista vappumuistoa ainakin siskon koira pelkäsi kuollakseen, toimisikohan se ketullekin?

    Ketun karkoitinpallo numero 2. Kuva: Laitakaupungin kanat. 

    Näin sitä näköjään raakalaistuu kun on jotain mitä suojella. Ketun metsästys alkoi kiinnostaa. Voiko siitä valmistaa ruokaa?

    Kommentoi 3 Lue kommentit


  • Laitakaupungin kanat: Esittelyssä Luumu-kana

    Luumun silmät. Kuva: Laitakaupungin kanat.

    Luumu on väriltään musta, valossa sulkapeite taittaa sinisen ja vihreän sävyihin. Luumulla on oranssit iirikset. Luulemme, että joko Luumu tai kaverinsa Pöö on parven johtaja.

    Luumun värit. Kuva: Laitakaupungin kanat.

    Luumu ei kotkota kovin paljon, mutta päästää kurkustaan pientä kurinaa jos havaitsee ympäristössä jotain arveluttavaa. Muut hoitavat äänekkään kotkottelun. Luumu pakenee rivakasti kiinni otettaessa ja pitää muutenkin enemmän etäisyyttä ihmisiin kuin muut kanat. Ulkoaitaukseen on nyt keksittävä katto, sillä Luumu on ottanut tavaksi lentää aidan yli.  

    Luumu-kana ulkoaitauksessa. Kuva: Laitakaupungin kanat.

    Lapsilta:
    ”Syö aika vähän kädestä ja sen takia tekee pieniä munia.”
    ”Epäystävällinen, nokkii melkein aina, silmään tai hampaiden väliin, kun se haluaa sylistä pois. Ei tykkää olla asennossa mut sen pitäisi vaan ilmasta se sanomalla POT.” 

    Suomennos:
    Kerran Luumu nokkaisi ikävästi lasta silmään kun Luumua syliteltiin, mutta nokkaisu oli onneksi vaimea. Sen jälkeen silmiä on varottu tuomasta liian lähelle kanaa.
    Asento tarkoittanee tässä vauvamaista pitelytapaa, jossa kana köllöttelee sylissä selälleen.

    Tietoisku:
    ”Suomalaisen maatiaiskanan ulkomuoto, koko ja luonne vaihtelevat eri kannoissa. Höyhenpeitteen väri vaihtelee. Maatiaiskanat ovat yleissävyltään tummia, mutta on olemassa myös kermanvaaleita ja punaruskeita yksilöitä. Musta on yleisin väri, sitäkin on kiiltävän mustaa ja nokimustaa. Harmaat ja ruskehtavat ovat myös tavallisia. Harvinaisempia ovat vaaleanruskea ja kermanvalkoinen. Kooltaan maatiaiset vastaavat kevyttä munijarotua, ne munivat parhaimmillaan lähes munan päivässä. Munat ovat 40–55 gramman painoisia, valkoisia tai vaaleanruskeita ja joskus pilkullisia.”

    Lähde: Wikipedia, Suomalainen maatiaiskana

    Kommentoi 0


  • Laitakaupungin kanat: Esittelyssä Pöö-kana

    Pöö kokokuvassa. Kuva: Laitakaupungin kanat.

    Toinen lapsista bongasi mustavalkoisen kanan ensimmäisellä tutustumiskäynnillä maalaiskanalassa ja päätti jo silloin ottaa sen omakseen. Kanan nimeämistä kyseinen lapsi haudutteli noin viikon. Ensin kanaa kutsuttiin Kanaksi ja sittemmin nimi vaihtui Pöö Kanaseksi. 

    Pöön maalitahra. Kuva: Laitakaupungin kanat.

    Pööllä on tummanruskeat silmät. Koska kanalan rakennus ja viimeistely oli jäänyt kirjaimellisesti viime tippaan, Pöö sai höyheniinsä muistoksi täplän kosteasta maaliroiskeesta. Pöö on kaikkein pienikokoisin ja utelias, vikkelä menijä. Pöö ei pelkää tulla syliin ja siitä on kehkeytynyt oikea sylilemmikki.

    Pöö vauvana. Kuva: Laitakaupungin kanat.

    Luumun ohella Pöö on toinen, joka tykkää lentää ulkoaitauksen yli. Pöö näyttäisi kiipeävän aina viimeisenä kanalan koppiin yöunille, ikään kuin varmistaen muiden turvallisuuden. Arvelemme, että Pöö saattaisi olla parven hierarkiassa ylimpänä. Emme ole myöskään nähneet että kukaan muu kanoista olisi koskaan nokkaissut sitä. Emme tiedä käyttäytyykö kanat oikeasti noin, tulkitsemme ja inhimillistämme eläinparkoja mielivaltaisesti. 

    Pöö lähikuvassa. Kuva: Laitakaupungin kanat.

    Lapsilta:
    ”On aina ikävä Pöön päätä jota voi paijata.”
    ”Pöö on kiltti.”

    Tiesitkö että:
    Suomalaisen maatiaiskanan juuret juontavat rautakaudelle ja se on sopeutunut paikallisiin olosuhteisiin. Myöhemmin nämä paikalliset kanat ovat risteytyneet tuotujen rotukanojen kanssa; nykyiset maatiaiskanat ovat näiden risteytymien jälkeläisiä. 1960-luvulla kotoperäisen kanarodun luultiin kokonaan hävinneen, sillä uudet tuontirodut olivat parempine tuotanto-ominaisuuksineen vallanneet alaa. 1970-luvulla kuitenkin löydettiin Savitaipaleelta kanakanta, joiden hautomista poikasista sai alkunsa "savitaipaleen kana", Suomen yleisin maatiainen. Kanakantoja on nyt löydetty yli kymmenen, ja ne ovat saaneet nimensä löytöpaikan mukaan. Savitaipaleen kanan lisäksi tunnetaan muun muassa kiuruvetinen, Jussilan, Alhon, piikkiöläinen ja horniolainen kana. Kannat ovat säilyneet yksittäisten ihmisten säilytystyön tuloksena.

    Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) on vuonna 1998 perustanut maatiaiskanalle oman säilytysohjelman. Ohjelmassa mukana olevat sitoutuvat säilyttämään kanakantaa lajityypillisissä olosuhteissa vähintään neljä vuotta.

    Lähde: Wikipedia, Suomalainen maatiaiskana.

    Kommentoi 0


kirjoittajasta

Laitakaupungin kanat.

Helena on rekisteröitynyt siipikarjan pitäjä Itä-Helsingistä. Miten ja miksi kaupunkilainen perhe ryhtyi kanalanpitoon? Mitä munista tehdään ja miten kanojen pitäminen tuo tullessaan tiiviisti asutussa taajamassa? Kanalan ensimmäiset kesäasukkaat ovat neljä maatiaiskanaa.

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä