Äitien väkivalta on vaiettu asia

Esiin tulevat tapaukset ja aiheesta kirjoitetut jutut koskevat muita, ei meitä. Väkivalta on aivan jonkin toisen yhteiskuntaluokan tai ihmisryhmän kauhea asia. Sitä ei tapahdu ystäväpiirissäni. Ei puistokavereitteni kotona, eikä ainakaan minun kotonani. Jos joskus jotakin tapahtuukin, kyse on väsymyksestä, vaikeasta elämäntilanteesta tai hankalasta suhteesta. Syy ylilyönteihin on jossakin muussa kuin äidissä itsessään, sillä äidit eivät ole väkivaltaisia. Eiväthän?

Toiveemme siitä, että äidit eivät olisi väkivaltaisia on kuitenkin väärä. Tuoreesta Poliisiammattikorkeakoulun lapsiuhritutkimuksesta käy ilmi, että väkivallan tekijöinä on ollut yhtä usein äiti kuin isäkin. Perinteisesti miehisen väkivallan tiloiksi koetut ”julkisen tilan väkivalta” sekä perheväkivalta ovat aivan yhtälailla naisten väkivallan ilmenemispaikkoja.

Sukupuolten väkivalta

Mediassa luettavissa ja nähtävissä oleva informaatio käsittelee monipuolisesti miehen harjoittamaa väkivaltaa eri muodoissaan. Kategorioina voi puhtaan tuntuman pohjalta heittää seuraavanlaisia perinteisen miehisen väkivallan harjoittamisen muotoja: julkisen tilan väkivalta sekä perheväkivalta.

Uutinen tyttöjen ja naisten harjoittamasta väkivallasta aiheuttaa useimpien mielissä erilaisen tunnereaktion, kuin perinteinen ”poikien tappelu”. Väkivalta tuntuu julmemmalta ja enemmän väärältä. Tunne liittyy tyttö- ja poikasukupuoleen liitettyihin kulttuurisiin ja biologisiin odotuksiin. Kaikessa ymmärrettävyydessään, tämä tunne asettaa kummankin sukupuolen kuitenkin alisteiseen asemaan. Kärjistäen asetelma poistaa naiselta vastuun, eli vaikeuttaa avunsaamista ja toisaalta syyllistää ja jopa esineellistää miehen ”väkivallan tuottajaksi”. Se, että julkisuuteen tulevista väkivallanteoista valtaosa käsittelee miesten välisiä tekoja sekä miehen lapseen kohdistamaa tekoa, viestii siitä, että naisten väkivalta ilmenee eri tavoin ja piilossa.

Jos väkivalta toimintana ja seuraamuksineen riisutaan sukupuolen asettamista odotuksista ja muista ulkoisista merkeistä, on sen seuraamukset samat. Sekä väkivaltaan syyllistyvän, että väkivallan kohteena olevan Inhimillinen kärsimys.

Mitä väkivalta on?

Suurin osa äideistä painiskelee ainakin joskus tunteittensa ja tekojensa kanssa. Meninkö liian pitkälle? Oliko ratkaisuni oikea, vai ratkaisinko ”kasvatustilanteen” epäreilulla tavalla, vääriin syihin perustaen. Sekä äidit, että isät pohtivat myös suhteensa ristiriitojen vaikutuksia lapsen kasvuympäristölle.

Väkivaltainen käytös on ihmisten välistä kohtaamista, missä tavalla tai toisella osoitetaan toisen ihmisen arvo merkityksettömäksi. Ihmisellä on oikeus ja välttämätön tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi kokonaisena tunteineen ja motiiveineen. Konfliktin läpikäyminen on mahdollista näitä rajoja kunnioittaen. Rajojen ylittäminen ja toisen satuttaminen osoittamalla, ettei toisen ihmisen ihmisyydellä ole merkitystä rikkoo luottamusta merkittävällä tavalla. Erityisen tärkeätä on huomata, että arjen väkivalta ei useimniten ole fyysistä pahoinpitelyä, vaan vakavasti vahingoittavaa ja eri tavoin ilmenevää henkistä väkivaltaa.

On tunnustettava tosiasia, että koti, missä ei tapahdu fyysistä pahoinpitelyä, voi olla myös ilmapiiriltään vahingoittavalla tavalla väkivaltainen. Fyysinen koskemattomuus ei kelpaa väkivallattomuuden mittariksi. Väkivaltaisen käytöksen tunnistaminen itsessä on vaikeata siksi, että se on monesti niin herkässä suhteessa vaihtuviin olosuhteisiin ja tilanteisiin. Tunnistamista voi vaikeuttaa myös se, että sukupolvelta toiselle siirtyvät väkivallan muodot ovat monesti mielissämme normaaleita, oikeutettuja toimintatapoja. Itsen ulkopuolelle on vaikeata päästä. Väkivallan merkitys ei siis ole ainoastaan hetkessä tapahtuvassa kärsimyksessä, vaan sen suurena ongelmana on ylisukupolvinen siirtyminen. Väkivaltaisia malleja perheessään toteuttava äiti on itse väkivaltaisesti kohdattu. Joko omassa lapsuudessaan, tai useimmiten myös nykyisessä elämässään. Väkivaltaisen perheen dynamiikkaa kuvaa samanaikainen uhrius ja väkivallan tuottajan rooli. Väkivaltaisen kohtaamisen mekanismit ovat syvällä, tiedostamattomalla tasolla.

Mistä apua

Ongelman tunnistaminen ja avun hakeminen estyy usein ylivoimaisen häpeän ja pelkojen takia. Pelko lastensuojeluilmoituksesta tai jopa lasten huostaanotosta ylläpitävät äitien ja perheyhteisöjen pyrkimystä selviytyä kulisseissa.Väkivaltaisesta perhedynamiikasta vapautuminen ilman apua on kuitenkin vaikea tehtävä mallin varhain lapsuudessa sisäistyneen luonteen vuoksi. Ensi-ja turvakotien liitossa käynnissä ollut vaiettu naiseus-projekti on tehnyt työtä avatakseen juuri naisille mahdollisuuksia paranemiseen ja toimintamalleista ulospääsyyn. Projektin merkittävänä tavoitteena on ollut tehdä naisten aggression eri muotoja näkyviksi ja antaa niille nimet. Ensi-ja turvakotien liiton sivuilta löytyy matalan kynnyksen palveluita, mistä saa ensikäden apua ilman pelkoa lastensuojeluilmoituksesta.

Yhteinen vastuumme

Vaatiessamme miehiltä kovaan ääneen vastuun kantoa ja naisilta välitöntä eroa väkivaltaisesta miehestä, lakaisemme naisten ja erityisesti tässä yhteydessä äitien väkivallan uhriuden alle. Vaatiessamme avioeroa ja tuomitessamme väkivallan tilan muuttumattomaksi, väheksymme ihmisen kasvumahdollisuuksia ja osoitamme ymmärtämättömyytemme ihmisen ja elämän monimuotoisuudelle. Ratkaisemme ongelman liian yksinkertaisesti. Lapsella on kaksi vanhempaa myös eron jälkeen.

 Marleena Rantanen on 34-vuotias, sosionomiksi pian valmistuva pohdiskelija. Perheeseen kuuluvat 9- ja 14-vuotiaat tytöt sekä aviomies.

Lue lisää aiheesta:

Ensi- ja turvakotien liitto:

Väkivallan tekijät

Itsearviointi

Nainen väkivallan tekijänä

HS.fi: Yksinäisimmät äidit