Vauvabuumin syytä etsimässä

Esinainen onnitteli lämpimästi. Pientä luopumisentuskaa hänestä toki oli luettavissa. Hänen täytyisi taas hankkia pätevä ja ahkera äitiyslomasijainen. Eikä ihan ensimmäistä kertaa, sillä viimeisen parin vuoden aikana pomoni tiimistä on raskautunut lähes kymmenen naista. Erinäköisiä vauvoja vieraileekin osastollamme harva se päivä parkumassa, hymyilemässä ja vähän vierastamassa meitä outoja työn sankareita.

 1. selitys vauvabuumiin: Hedelmällinen työtuoli

Miksi ihmeessä me noin kolmekymppiset uranaiset olemme joukolla innostuneet vauvanteosta. Minäkin kouluikäisten lasten äiti hurahdin tuosta noin kuin varkain. Olemme porukalla pohtineet syytä tiimimme vauvabuumiin. Jopa taikuuttakin on epäilty, sillä eräässä työhuoneessa sijaitsee tavallisen näköinen mutta hyvin erityinen ja äärimmäisen hedelmällinen tuoli. Lähes kaikki sillä istuneet ovat tulleet enemmin tai myöhemmin raskaaksi. Päätimme kokeilla sitä jopa erääseen miespuoliseen kollegaan. Hän itse ei sentään alkanut pyöristyä, mutta miehen vaimoon tämä temppu toki tepsi.

Minun vauvauutisen jälkeen pomoni ei tarvinnut odottaa viikkoakaan, kun eräs toinen kollegani kävi hänen luonaan kertomassa istuneensa siihen samaiseen tuoliin kuin minäkin. Voi pomoparkaa. Miten tässä nyt näin pääsi käymään. Meillä on sentään todella mielenkiintoinen ja haastava työ, jossa saa toteuttaa itseään ja ylittää niin omia kuin muidenkin asettamia rajoja. Työkaveritkin ovat mahtavia. Minäkin uhosin vielä viime keväänä, että tämän naisen lapset on sitten tehty ja kasvatettu lähes itseohjautuviksi ja nyt keskityn täysillä uraani, sisustan kotia, kehitän itseäni, matkustamme perheen kanssa ja vietän mukavaa ja vauvavapaata vapaa-aikaa. Pää pursusi ideoita ja olin kouluttanut itseäni koko vuoden uusiin työelämän haasteisiin. Mutta ei kulunut kuin muutama kuukausi, kun se tapahtui - vauvakuume iski yllättäen ja täysin tilaamatta.

 
2. selitys vauvabuumiin: Cristiano Ronaldosta

Kesällä oli Jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailut. Niitä tapitettiin meidänkin perheessä lähes joka ilta. Mieheni kertoi jostain lukeneensa, että vauvoja syntyy keskimääräistä enemmän noin 9 kuukautta suurten jalkapallokisojen jälkeen. Tämä oli kuulemma tutkimuksen avulla todistettu kiistaton totuus. En silloin ihan uskonut tätä selitystä, vaikka onhan se jalkapallo aika seksikäs laji – ainakin näin naisnäkökulmasta katsottuna. Mutta aika oikeassa oli hömppätutkimuksen laskelmat, sillä meidän perheen vauvan laskettu aika on runsaat 9 kuukautta kisojen loppumisen jälkeen.

Toki meidän perheessä jalkapallo on muutenkin suuressa roolissa. Perheessä on niin kaksi futaria, yksi valmentaja ja kaksi nappulajoukkueen johtajaa. Välillä tuntuu, ettei elämässä ole mitään muuta kuin se pallo – noh kohta on myös vauva, jota pitää varjella kentän laidalla siltä pallolta. Pakostakin jalkapallolla siis täytyy olla jotain vaikutusta tähän nykyiseen tilaani. Ja eihän se nyt mikään huono selitys olisi, että innostuksena vauvanteolle oli Ronaldon taitavat harhautukset.

Luopumisen tuskaa

Oli syy mikä tahansa niin elämänmuutos koululaisten uraäidistä myös vauvan äidiksi on melkoinen. Tärkeiden televisiojuttujen tekeminen vaihtuu ainakin äitiysloman ajaksi kakkavaippojen vaihtamiseen. Luopumistakin pitää tehdä. Töissä joudun luovuttamaan erään tärkeän projektin muille, se toki harmittaa. Entä roolini toimituksessa. Kuka minut paikkaa? Kuka seuraa minun aiheitani, lähteitäni ja kuka tekee herkulliset skuupit, kun minä toteutan äidillisiä vaistojani? Menevätkö työni nyt innokkaille nuorille miehille, kun minä hoidan vaavia kotona. Voi feminismi sentään – miten käy tasa-arvon.

Eikä tämä ole luopumista vain työn tuottamasta tyydytyksestä vaan myös nykyisen perhe-elämäni helppoudesta. Vanhempi lapseni on nyt neljännellä luokalla ja nuorempi toisella. Lasten kanssa touhuaminen on kiistämättä nyt helpompaa kuin pikkulapsiaikana. Enää ei tarvitse kiroilla neljän ruuhkassa ja toivoa, että ehtii hakea lapset päiväkodista ajoissa, enää ei tarvitse yöheräillä pienokaisen kauhukohtaukseen. Lapset osaavat kulkea koulumatkat bussilla, lämmittävät ruokansa ja jopa siivoavat huoneensa - kunhan jaksan heidät siihen pakottaa tai lahjoa. Minua ja miestäni ei enää tarvita ihan joka asiaan. Vastuu jälkikasvusta onkin ihan erilaista kuin pikkulasten kanssa. Ei ole tavatonta, että neljäsluokkalainen lähettää multimediaviestinä kuvan vaikeasta matikantehtävästä isälleen töihin. Auta mua mä en ymmärrä!

Äidin ja isän tehtävät ovat monipuolistuneet sillä pitää valvoa netinkäyttöä ja antaa huumevalistusta sekä kertoa seksistä. Aikataulut ovat tiukat – niin lapsilla kuin vanhemmillakin. Meidän perheen viikko-ohjelmassa on vain kaksi jalkapallovapaata päivää, joskus ei edes niitäkään. Mutta me vanhemmat olemme päättäneet, että olemme heidän kanssaan niin paljon kuin mahdollista, niin kauan kun meidät vain mukaan hyväksyvät. Aina ei tarvitse olla vieressä mutta kaiken aikaa pitää olla saatavilla ja jotenkin läsnä. Toivottavasti tämä on mahdollista, kun tississä roikkuu pieni vauva.

3. selitys vauvabuumiin: Arjen benji-hypyt hetkeksi sivuun

Ehkä minä heittäydyin vauvabuumiin nyt kolmekymppisenä uudestaan, koska nyt minulla on aito mahdollisuus hiljentyä hetkeksi olemaan ÄITI. Kun sain ensimmäisen lapseni olin parikymppinen opiskelija. Silloin en voinut jäädä edes muutamaksi vuodeksi kotiin lastani hoitamaan, kun opiskelijaperheessä ei ollut rahaa siihen. Jo äitiyslomalla palasin takaisin opintojen pariin ja hankkimaan työuraa, rahaa makaronilaatikkoon, vuokraan ja kurahousuihin. Ei ole ollut aikaa pysähtyä ja vain olla. Oli näytettävä työpaikalla parasta osaamista, joustavuutta ja aina vaan parempia suorituksia. Ja pakko myöntää, että kyllähän minä siitä kiireen täyttämästä elämästä todella nautin.

Kymmenen ruuhkavuoteen sisältyi kaikki se mistä pelotellaan nuoria pareja: kaksi lasta muutaman vuoden välein, mies töissä ulkomailla, opiskelua yhtä aikaa ja erikseen, uusia työpaikkoja, talon rakentamista, yhteinen työnantaja, korvatulehduskierteet ja mitä vielä. Selviytyminen tästä kaikesta toi tyydytystä ja iloa. Tavallaan kiire oli kivaa, arki haastavaa ja jokainen päivä kuin benji-hyppy ilman köyttä. Mutta aikansa sitä adrenaliinipauketta saatuani syntyi kaipuu edes hetkeksi elämän perusasioihin. Uskaltaa heittää työssä päteminen hetkeksi syrjään ja kokea syntymän ilon, imetyksen rauhan sen että voi hetkeksi käpertyä sisäänpäin, keskittyä kotiin ja lapsiin.

Ehkä me kolmekymppiset vauvaherätyksen saaneet naiset haluamme vain nauttia hetken siitä, ettei tarvitse kaiken aikaa juosta tukkaputkella menestyksen perässä.

Eräs ystävättäreni naureskeli, että teillä on sitten muutaman vuoden päästä perheessä yksi uhmaikäinen ja kaksi murrosikäistä. Ajatus on toki aika pelottava, mutta kyllähän siitä selvitään. Ja jos ei selvitä, niin sitten haetaan apua. 

Maarit Åström-Kupsanen on vantaalainen kuluttajatoimittaja (YLE Asia) ja tyttöjalkapallojoukkueen joukkueenjohtaja. Perheeseen kuuluvat mies sekä kaksi koululaista, kohta 11-vuotias poika, 8-vuotias tyttö, ja huhtikuun tietämillä syntyvä vauva.

Lue myös:

HS.fi: Vauvabuumi pakottaa Hyksin avaamaan uusia synnytyshuoneita

HS.fi: Helsingin seudulla riehuu vauvabuumi