Ruokamuistoja - inhokit

Nimimerkki Ulpu:
Ihan ykkösinhokkina koulun tilliliha 70- ja 80-luvuilla. Harmaa, kumimainen mössö nostatti vielä pitkään kauhunsekaisia tunteita, kunnes viime vuonna eräs ystävä teki ko. aterian, joka osoittautui oikein herkulliseksi. Pelko ja kauhu on selätetty.

Nimimerkki: Ei ikinä enää tillilihaa
Aloitin kansakoulun Kauniaisissa 1970. Silloin elettiin vielä aikaa jolloin olisi pitänyt syödä lautanen tyhjäksi. Niiltä ajoilta sain tillilihasta elinikäiset traumat. Kun ei maistunut, niin ei maistunut. Syötävä oli eikä opettajakaan päästänyt pois ruokalasta ennen kuin lautanen oli tyhjä. Itkua ja oksennusta pidätellen yritn syödä jo jäähtynyttä ruokaa, mutta vastus oli ylivoimainen. Liha oli sitkeää, kastike klimppistä ja pitkät tillin lehdet tuntuivat takertuvan kurkkuun. Niinpä minulle kävi kuin huonolle nyrkkeilijälle eli kongi pelasti minut seuraavalle tunnille.
 

Nimimerkki: leena
Kaurapuuro, jota syötiin kansakoulussa usein! Muistan kun kieltäydyin, jolloin opettaja sanoi, etten huomenna saa ruokaa ja olipa onni kun taas oli
kaurapuuropäivä. Kaurapuurosta Markus setäkin puhui varmaan joka päivä.Siispä kaurapuuro ei kuulu edelleenkään ruokavalikoimaani.

Nimimerkki Heleena:
Koulun inhokkiruokani oli tilliliha.

Nimimerkki: Tosi kulinaristi
Joulun yllätyskakku...Olin silloin alaluokalla kansakoulussa ja oli joulunaika. Olimme harjoitelleet tontut -ja keijutleikkiä koulussa ja meidät oli pyydetty esiintymään läheiseen kunnalliskotiin siellä oleville vanhuksille. Olimme sitten saaneet esiityksemme loppuun ja taputusten saattelemana istuimme meille katettuun ruokapöytään. Katseeni kiinniittyi silloin pöydän keskellä olevaan "kakkuun" , joka oli verhoiltu vaaleanpunaisella kermavaahdolla ja näytti tosi herkulliselta.Tietenkin pyysimme opettajaa laittamaan meille lautaselle sitä kakkua ja niin hän tekikin , mutta kysyi syömmekö varmasti, sillä hän ilmeisesti tiesi mitä tuon "hunnun" alla oli.

Saimme sitten lautaselle tuota herkkua, joka jäi kyllä syömättä, sillä ei se mitään kakkua ollutkaan, vaan rosollia, joka oli niin kauniisti peitelty. No, se jäi maistamisen jälkeen lautaselle, eikä se ole oikein minulle koskaan maistunut, liekö sitten sen silloisen, lapsena koetun suuren pettymyksen aiheuttamaa, mutta ei maistiu vieläkään, ei.

Markku Tampio: 
Pahin ruokatapaus sattui 10 vuoden lähihistoriassani, kun eräässä talossa oli lounaaksi laitettu lihamureketta, joka maistui aika vahvalta, lihamurekkeeksi. Kun eräs toinen naapurini sitten illalla tiedusteli, mitä oli ollut lounaaksi, niin kerroin, että lihamureketta. Tähän naapuri sitten kertoi, että siinä talossa syödään paljon lääkelehmiä, joita ei kelpuuteta teurastamolle teuraseläimeksi. Ja sen vuoksi liha maistuu vahvalta, koska naudoissa saattaa olla lääkejäämiä tai naudat saattavat olla sairaita edelleenkin. Tuon tapahtuman jälkeen minulle ei ole maistunut naudanliharuoka kunnolla missään muodossa.
 

Nimimerkki: Seija
Ollessani tarhaikäinen 60-luvun alussa, sain mitä karmaisevimman ruokamuiston. Muistan sen varmasti niin kauan kuin elän! Isäni vei minut aamulla aikaisin tarhaan. Tunsin oloni huonovointiseksi, mutta ei auttanut, tarhaan vaan, että isä pääsisi töihinsä. Saavuin hieman myöhässä, aamupuuro odotti pöydässä. Muistan Ison Tarhatädin valkoisine essuineen karjuvan minut puurolle. Iso lautanen täynna harmaata massaa ja haaleaa maitoa, oli varmaan ruispuuroa tms...hui, puistattaa vieläkin! Pöydästä en saanut nousta ennenkuin lautanen olisi tyhjä.

Minäpä en syönyt, istuin siinä koko päivän ja nuokuin, taisi olla kuumettakin, mutta eihän siitä kukaan välittänyt. Isä tuli illalla hakemaan, enkä suostunut ikinä enää menemään siihen tarhaan, enkä mennyt, puuron pakkosyöttämisyrityksen takia! Naapurin täti hoiti minua sen jälkeen, aina koulutielle asti. Kouluruokakin oli siihen aikaan mitä oli, mutta ei koskaan niin karmeaa kuin tarhan puuro! "Puurofobian" siitä kokemuksestani sain!

Nimimerkki: Eileen
Koluruoka 50-luvun alussa oli todella mieleenpainuva tapahtuma. Maalaiskoulussa keittäjä laittoi lautasen täpötäyteen esim. makaronivelliä tai mustaherukkakeittoa ja jotain jauhopuuroa. Ne olivat vastenmielistä ruokaa. Kaikki lautasella oleva piti syödä. Ei auttanut vaikka ylös meinasi tulla sellainen määrä pienellä tytöllä. Muistelen näitä ruokailuja vieläkin pelon tuntein.
 

Nimimerkki: Meppis
Ehkä parhaiten mieleeni on jäänyt eräs ravintolaruokailu. Olimme silloisen mieheni kanssa päättäneet lähteä ulos syömään. Oli kesäaika eikä ravintolassa ei ollut muita ruokailijoita kuin me :) Odottelimme ruokaa TODELLA kauan. Silloin jo ajattelin, että jotain on pielessä. Tilasin cajunmaustettua/paistettua lohta ja lisukkeena kasviksia. En voinut koskeakaan ruokaan, sillä kasvikset olivat "tyyliin muutaman päivän jätöksistä kyhätty kasa kasviksia" ja lohi oli poltettu mustaksi hiillospinnaksi karrelle. Yritin raapia mustaa hiillospintaa irti, muttei se lähtenyt, joten ruoka jäi syömättä. JOUDUIN maksamaan osan ruoasta!??? Sain jonkun henkilökunta-alen.

Pilalle oli siis ruoka saatu. En saanut edes anteeksipyyntöä, vaan kokki sanoi, että ruoan kuuluu olla sellaista. Tiedän, että lohen pitää olla rapeaksi paistettua, mutta ei mustalle hiillokselle asti! Toista kertaa en moiseen ravintolaan mennyt, enkä mene! 
 

Nimimerkki: Pirtu
Kansakoulussa oli hernekeittoa, jossa läskin/ihran kappaleet kelluivat pinnalla ja herneet huutelivat toisilleen "missä sä oot, mä oon täällä".
Vieläkin yököttää. Sain vuosiksi hernerokkakammon, joka alkaa nyt oman kokkauksen myötä pikkuhiljaa poistua.

Nimimerkki: Bachelorette
Muistan ikuisesti, kun ala-asteella oli ruokana paistettua sientä, perunaa ja kastiketta. Se kuvotti minua ja opettaja pakotti syömään ruuan. Olen päässyt sieniruokien kammosta vasta syötyäni taivaallista suppilovahverokeittoa, joka vei keilen mennessään.
 

Nimimerkki: -
Sairaanhoitajavuosinani Norjassa joulupöytäämme ostetut jouluanjovis-sillit, jotka kurkistelivat silmät sirrillään säilykepurkista - eipä tullut syötyä niitä, koska olivat päänsä säilyttäneitä kaloja. Syksyllä keitettävä mölja, jossa oli turskan sisälmyksiä, maksaa, munuaisia yms. Keitto on saanut jäädä meidän puolestamme aitojen norjalaisten kattiloihin.

Nimimerkki: 50-luvun lapsia
Äiti oli joutunut sairaalahoitoon, isä oli töissä. "Lapsenlikkana" oli naapurista n.80-vuotias täti. Hänkös sitten alkoi tehdä sitä klimppisoppaa. Kehui vaan kovasti kuinka hyvää ruokaa kohta saamme. Ehkä soppa oli hänen mielestään herkkua, mutta ei meidän pienten lasten mielestä. Se oli harmaata, suolaista ja ällöttävän näköistä lientä - joukossa lillui jauhoklimppejä. Kovasta pauhaamisesta huolimatta sopat jäi lautaselle sillä seurauksella, että sinä päivänä täti ei muuta meille laittanut. Sana klimppisoppa, sananakin jo aivan kamala!

Nimimerkki: Timo
Olimme veljen kanssa naapurissa mummon luona hoidossa 50-luvun lopussa. Mummo oli tehnyt perinteistä silakkalaatikkoa, joka oli heillä parempaa ruokaa. En ollut ikinä maistanut sitä ja tietenkin kieltäytyin ruuasta. Mummo, 1905 syntynyt nainen ja ainakin kaksi pulakautta nähnyt ei kuunnellut 5-vuotiaan kommentteja, vaan otti minua niskasta kiinni ja varsin riuskasti syötti tarjoilulusikalla silakkalaatikkoa. Joka kerta kerta sen jälkeen silakkalaatikon tuoksukin saa aikaiseksi sen, että tunnen mummon sormet niskassani.

Nimimerkki: Maria
Mieleeni ei ole jäänyt erityisesti mikään ruoka, vaan ala-asteen kouluruokailu. Luokka istui pitkän pöydän ääressä ja opettaja sen päädyssä. Ruokaa tuli ottaa sen verran kuin jaksoi, eikä pöydästä saanut nousta, jos lautanen ei ollut tyhjä. Se vilkastutti mielikuvitusta. Ylimääräistä ruokaa työnnettiin pöydällä olleisiin kukkapurkkeihin tai niiden alle. Joskus juotiin muki tyhjäksi ja kaadettiin sinne. Joskus pihvi löytyi lautasen alta. Kaikessa pyrittiin siihen, ettei opettaja huomannut. Ei siis kovin miellyttävää ruokailua. Tästä kaikesta on vasta vähän yli 10 vuotta aikaa.

Nimimerkki: Mintsi
Lammaskaalikeitto koulussa, jo sen villainen haju ruokalaan mennessä sai aikaan etovan olon. Varovasti söin lientä ja vihanneksia, mutta lihaan ei tehnyt mieli koskea.

Nimimerkki: riepuliisa
Muistan hyvin, kun koulussa oli ala/yläasteella borssikeittoa, jossa oli nakin paloja. Siinä ne lilluivat punajuurien seassa. Kukaan ei borssikeitosta oikein tykännyt, mutta pakko oli kuitenkin maistaa ja syödä sitä. Samoin on mieleeni jäänyt tilliliha perunoilla. Perunathan maistuivat hyviltä, mutta tilliliha oli sellaista, ettei olisi tarvinnut muuta kuin ritsan millä lennättää se seinään. Siinä oli todella paljon sitkoa ja läskiä. Joskus jälkeen päin olen törmännyt kyseisiin ruokiin, enkä todellakaan syö niitä. Nauttikoon joku muu niistä, minä nautin maukkaimmista ruoasta ennemmin.

Nimimerkki: Siru
Lapsuudessa olin mummun ja papan kanssa kyläilemässä vanhan miehen luona, joka ilmeisesti asui yksin. Mies tarjosi tosi pahaa lihakeittoa, jossa oli sekaisin liian sitkasta lihaa ja ällöttäviä läskipaloja. Mummu teki pikku tönimisellä ja pienellä supatuksella kuitenkin selväksi, että nyt on ruoka syötävä lautaselta mukisematta, joten kiltti tyttö söi. Ja muistaa jokaisen lusikallisen tuomat puistatukset vielä kolmikymppisenäkin.

Nimimerkki: kuutamoinen
Mieleeni on jäänyt ihan ihka ensimmäiset paistetut maksapalat, joita minulla oli lapsuudessani tapana piilotella milloin mihinkin, jottei niitä tarvitsisi syödä. Äiti kertoo minun piilotelleen niitä myös patterin väliin ja pöytätabletin alle. En vielä aikuisenakaan välitä maksasta, vaikka se tuoksuu mielestäni herkulliselta.

Nimimerkki: Lohi
Ei niinkään positiivisessa mielessä mieleen jäänyt ruokalaji on ala-asteaikanani muotina olleet lihapullat. Lihapullat olisivat olleet ihan ok, kyllähän lapset niistä yleensä tykkää, mutta näihin oli sisälle pursotettu - jostain kummallisesta syystä - omenahilloa. Varmasti on jollekin mieluisa ruoka, mutta omasta mielestäni eivät olleet mikään gourmet -elämys. En muutenkaan pidä siitä, että makeaa sekoitetaan suolaiseen. Jälkkärit erikseen, sanon ma'.

Nimimerkki: maarit
Palasin Islannista rahtilaivalla takaisin kotiin vuoden työreissun jälkeen. Ateriat kuuluivat matkan hintaan. Laivan pakastekonteissa kalaa Eurooppaan. Eräänä aamuna herätessäni totesin, että yksi konteista on rikkoutunut, koska kaikkialla haisi todella pahalta kalalta. Varsinainen yllätys tapahtui sitten lounaalla, kun pöytään kannettiin keitettyä kalaa - jonka haju oli levittäytynyt jo koko päivän laivaan... Sain siis keitettyä rauskua (islantilaista perinneruokaa, josta olin toki kuullut, mutta nyt sain sitä ensimmäisen kerran). Lisäkkeenä oli keitettyjä perunoita, raparperihilloa ja eiliseltä kastikkeeksi lampaanrasvaa...Kala kuulemma tarjoilijan mukaan haisi pahemmalta kuin maistui... itse en paljoa eroa huomannut.Tämä ei ehkä ollut miellyttävä ruokamuisto, mutta erittäin vahva muisto kuitenkin.

Nimimerkki: Sirkkuli
Muistan aina ekan luokan alkuaikona, kun ruokana oli pinaattikeittoa, jota en ollut koskaan nähnytkään. Oksensin lautaselle ja rupesin itkemään kauhusta, koska pelkäsin mitä koulussa seuraisi, kun en pystynyt sitä syömään. Olen syntynyt vuonna -54, joten tämä on tapahtunut vuonna - 61. Pinaattikeitto ei maistu minulle vieläkään, vaikka olenkin sitä maistanut.

Nimimerkki: Tilli
Tilliliha. Ehdottomasti not forever, never. Inhosuhde kehittyi lapsena jo alakoulussa. Tsiisus, tilli kuuluu kalaan, ei lihaan. Miksi pitää hyvä
ruoka-aineet pilata ja yhdistellä epäsopivasti.

Nimimerkki: sirkka
1950-luvun alussa koulussa oli perunanryynivelliä ja vieruskaverini sanoi, että tulee mieleen sammakon kutu- Sen jälkeen en pystynyt syömään sitä velliä. Opettajan kanssa taisteltiin ja yrjöttiin. Lopulta sain vapautuksen siitä. Otin omia eväitä enempi mukaan, jos kotona oli antaa.

Muut ruokamuistot