Dokumenttiprojekti: Yhden miehen rauha - näkökulma Somalian kriisiin

Yhden miehen rauha. Kuva: YLE

Uutisista tuttuja kuvia: Mogadishun pöllyävät kadut, sodan runtelemat talot, raskaasti aseistettuja miehiä. Ja Abdullahi Farah, Somalian sisällissotaa Suomeen vuosia sitten paennut vakavakasvoinen mies. Farahilla on yksi tavoite – saada sota loppumaan. Voiko espoolainen kaupanpitäjä ja seitsemän lapsen isä onnistua siinä, missä kansainvälinen yhteisö on kerta toisensa jälkeen epäonnistunut?

"Dokumentti Yhden miehen rauha (One man peace) seuraa lupaavasti käynnistynyttä rauhantyötä, jossa ovet kansainväliselle yhteistyölle aukeavat kansanedustaja Pekka Haaviston avustuksella. Farahista kasvaa YK:n paras yhteys Somalian terroristeiksi listattuihin kapinallisiin. Mutta byrokratian rattaat pyörivät tuskallisen hitaasti, ja kulissien takaa paljastuu politikointia, protokollaa sekä petettyjä lupauksia.

Keskusteluyhteys Somalian oppositioon on auki, mutta kansainvälinen koneisto pysyy vaiti. Kuka on todellisuudessa valmis rauhaan?" (DocPoint)

Näin kuvaillaan juuri ensi-iltansa saanutta dokumenttia.

Kysyin ohjaaja Kati Juurukselta mikä sai hänet kiinnostumaan tarinasta ja millaista on Abdullahi Farahin arki.

- Olin ensin ajatellut tehdä dokumentin nyt presidentiksi pyrkivän Pekka Haaviston rauhantyöstä, mutta Haavisto suositteli ottamaan yhteyttä Farahiin. Haaviston mielestä tämä mies tekee oikeaa ja aitoa rauhantyötä Somaliassa, kertoo Kati Juurus.

- Hän on harras muslimi, enkä minä ole "mitään" - silti löysimme yhteisen huumorin.

Aihe kiinnosti Juurusta, koska Suomessa on valtava määrä somaleja, joita emme oikeastaan tunne lainkaan.

- Emmekä oikein tiedä mitä Somaliassa todella tapahtuu, Juurus painottaa.

Dokumentti kuvaa realistisesti, miten kotimaan tapahtumat vaikuttavat Suomessa, turvassa, asuviin somaleihin.

- Dokumenttia tehdessä Farah sai tietää veljensä kuolleen. Hänen kasvoillaan ei ilmekään värähtänyt, hän ei järkyttynyt hirveästi, sillä vuosien aikana hän oli saanut pahempiakin uutisia.

- Luulen, että Abdullahi kokee hiukan syyllisyyttä Suomessa rauhassa asumisesta, ehkä hän siksi tekee niin paljon.

Juurus ei itse voinut kriisiaikana matkustaa Mogadishuun, mutta sai dokumenttiinsa materiaalia Somaliasta, kun Farah matkusi neuvottelemaan rauhaa.

- Abdullad vaaransi itsensä ja somalialaisen kuvaajan hengen, kun he liikkuivat kameran kanssa. Kaikki Somaliassa tuntevat Farahin, joten hänellä oli koko ajan henkivartija mukana ja olimme tiiviissä yhteydessä puhelimitse.

Juurukselle oli kova paikka odottaa Farahin paluuta Suomessa.

- Kuvaus oli riski, mutta neuvoin, että turhia riskejä ei dokumentin takia saa ottaa.

Farah pyörittää Suomessa omaa yritystä, kauppaa Espoon keskustassa ja on seitsemän Suomessa syntyneen lapsen isä. Lisäksi Farah on tunnettu hyväntekijä. Hän lähettää Somaliaan orpolapsille jatkuvasti rahaa.

- Abdullahin vaimo, joka on mukana dokumentissa, valitti usein että mies on koko ajan töissä tai puhelimessa. Koko arki on oikeastaan Somalian vallassa, koko ajan hoidetaan oman elämän lisäksi Somalian asioita.

- Oli mieletöntä nähdä miten paljon somalit Suomessa tekevät rauhan puolesta. Kriisi ei ratkea hetkessä, mutta uskon että hyvä tai huono rauha Somaliaan vielä tulee.

Juuruksen mielestä oli masentavaa huomata, että hyvät avaukset jäivät toteutumatta hitaan byrokratian takia. Pysyäkseen Somalian tilanteen tasalla Juurus käy Farahin kaupassa.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

Dokumenttiprojekti: Yhden miehen rauha YLE TV1 20.2. klo 21.30.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä