Kylässä kauniissa pikkukodissa Kallion kattojen tasalla

Kylässä: yksiö Kalliossa. Kuva: Viivi Lehtonen

Helsingin Sörnäisistä, aivan Kurvin kulmilta löytyy ihana 30 neliön koti, jonka ikkunoista näkyy Kallio parhaimmillaan.

Olen kylässä tutkija Lotta Hautamäen luona ja pullan sijasta nautimme sushia.

Pieni asunto tuntuu tilavalta. Isot ikkunat ja asunnon pohjaratkaisu luovat tilan tuntua. Kylpyhuone-wc on kyllä niin pieni, että sen ei voi edes sanoa vievän tilaa - se on kuin pieni komero.

- Haaveilen oikeasta kylpyhuoneesta ja kylpyammeesta, mutta pärjään tässäkin, kertoo Lotta.

Lotta muutti asuntoon kolme vuotta sitten ja on viihtynyt loistavasti. Vuokrakin on siedettävä, mikä on Helsingissä harvinaista.

- Hyvän ja kohtuuhintaisen vuokra-asunnon löytäminen vaatii aikaa. Näen oman asunnon kyllä eläketurvana, mutta olisi hienoa, jos vuokra-auminen pääkaupungissa olisi helposti mahdollista.

Lotta löysi asunnon sattumalta, ja se on osoittautunut aarteeksi.

- En ole joutunut remontoimaan ollekaan, vaikka lasikuitutapettien vaihdosta olen haaveillut, kuten myös värikkäästä seinästä.

Kylässä: kallio

Mikä kodissasi on parhainta?

- Ikkunat ilman muuta ja näkymät ulos. Lempipaikkani on ikkunankulmassa ikkunalaudalla, josta katselen Helsinginkadun välillä vähän hulluakin meininkiä. Muuten vietän aikaani eniten keittiön pöydän äärellä.

Kissojen lempipaikkakkakin on pöydällä ikkunan edessä. Myös vieraat ovat tervetulleita tähän kotiin, aina. Lotalle on tärkeää, että kotona on iso pöytä, jonka ääreen mahtuu paljon ihmisiä.

- Nautin siitä, kun ihmisiä on kylässä. Minun luonani kyläily tarkoittaa pöydän äärellä istuskelua - ja tässä asunnossa se on erityisen ihanaa, kun pöydän ääreltä näkee kaupungin.

Millaisen tunnelman olet halunnut luoda?

- Tunnelma on syntynyt vaghingossa, minulla ei ole mitään sisustusfilosofiaa - kaikki vain syntyy! Välillä siirtelen esineitä ja huonekalua ja luon tarkoituksella uusia asetelmia.

- Unelmani on iso, 1900-luvun alun  "orientaali" asunto, jossa olisi erilaisia huoneita: eri värejä, erilaisia tunnelmia, paljon viherkasveja, vanhoja huonekaluja ja kirjoja. Sellaisessa kodissa asuminen olisi kuin roolileikkiä.

Lotan valkoista kotia piristävät lukuisat värikkäät yksityiskohdat sekä esineissä että tekstiileissä.

- Täällä on hyvä zen. Rauha liittyy vahvasti kotiini. Täällä minulla on oma rauha.

Lotan kodissa pitää olla aina kirjasto, ja kodin tunnelmaltakin hän toivoo vähän kirjastomaisuutta.

- Luen kirjoja rentoutuakseni. Kirjoista en ikinä luovu, vaikka lainaan omiani kyllä pois. Jokin kirja on aina luettavanani, joka ikinen päivä.

Lotta viehättää myös ajatus, että hyllyssä on lukemattomia kirjoja, joihin voi tarttua silloin, kun haluaa.

Lotan toinen keräilykohde on astiat. Ne liittyvät Lotalle rakkaaseen kyläilyyn: vieraille on mukavaa kattaa kauniisti.

- Haluaisin aina uusia astioita, vaikka juuri nyt ei ole mitään tiettyä himoa. Paitsi vanhat ruokalautaset! Olen kerännyt myös Koko-astioita erikoisväreissä.

Astiat ovat koriste-esineitä, jotka saavat olla esillä.

- Joku "friikkaus" minulla on astioihin. Tutkin ja ihailen aina muillakin kylässä astioita.


Miten tässä kodissa rentoudutaan?

- Koti on minulle yhtä kuin rentoutuminen. Siivoaminen tuo myös hyvää oloa.

Lotta tykkää huolehtia lähiympäristöstään. Siivouksen jälkeen kotiin tuodaan kauniita kukkia. Aika edullinen ja kiva nautinto.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

Kutsu meidät kylään! Eikä tarvitse siivota liikaa.

Lähetä kuva ja tarina kodistasi olotila(at)yle.fi

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä