Rakkain astiani: rokkari Marjo Leinoselle astiat huutelevat kaupan hyllyltä

- Ostopäätökset kupposten ja kipposten suhteen teen täysin tunneperäisiä käskyjä kuunnellen. Se mikä hivelee silmää, lähtee melko varmasti mukaan, olipa rahaa tai ei.

Astiat tuntuvat huutelevan Marjolle kaupan hyllyltä: kuulun teidän ruokapöytäänne.

- Kaikkea tarpeetontakin tarttuu mukaan – kuka tarvitsee enempäänsä pyttyjä ja pottia tai hedelmäveitsiä? Tai onko mitään järkeä laittaa viimeiset roponsa johonkin sokerikkoon? Aika kornia – mutta niin vain käy!

Vihreät ruokalautaset eivät olleet pelkästään helppo valinta.

- Eettiset kysymykset pyörähtävät mielessä, kun halvalla lähtee jotain ihanaa mukaan. Todennäköisesti lasten, tyttäreni Irman ikäisten tai nuorempien väsäämiä, tiedän. Nämä kerta kaikkiaan kuitenkin olivat sellaiset, että sydän kylmeni ja kassi rahisi, kun kannoin ne kotiin.

Väri ja muoto, se oli siinä.

- Joulupöytään jättiläisraparperinlehdet. Näissä on jotain metsäläistä, menninkäistä, sellaista mitä tulee olla joulupöydässä. Ja kyllä nämä sopii juhannustunnelmiinkin. Metsänvihreään voi yhdistellä vuodenaikoja. Näissä on kaikkien juhlien ja ennen kaikkea arjen taikaa!

Marjo nauraa ja tarttuu lautaseen kiinni.

- Nopealiikkeisen ja kiivaan emännän kyydissä nämä ovat onneksi vahvaa tekoa. FLYING SAUCERS!

Marjon rempseä olemus ja huulenheitto eivät hämää. Huomaan pieniä kiinnostavia yksityiskohtia: Kuuskytluvun vihreästä kuivauskaapista pilkottaa värikäs Klaus Haapaniemen Taika-muki. Astiakaapissa on vanhoja kukallisia Arabian Anneli-astioita – Marjon äidin nimi muuten. Siellä täällä on pieniä kupposia, laseja ja kulhoja. Ympärilläni on siis hyvinkin herkkää.

- Tykkään kattaa tunnelmaa pöytään ja laitan pöydän usein nätiksi, myöntää Marjo.

Sen kummempia sääntöjä tai periaatteita ei pöydän kattamiseen liity, paitsi että juomalasien pitää olla tarpeeksi suuria ja käteen sopivia.

Mustikkamaa lapsuudenkodissa

Marjon kainuulaisen lapsuudenkodin astiamuistoihin liittyy 70-luvun yleinen elintason nousu.

- 70-luvulla äiti meni töihin. Yhtäkkiä keittiön pöytä Kajaanissa peittyi mustikoihin! Arabian mustikka-astioista ilmestyi meille lautaset ja kahvikupit. Se tuntui ja näytti ylelliseltä.

Lapsuuden ruokamuistoista ylitse muiden nousee yksi: Marjo söi paljon pannukakkua, äidin tekemä oli voittamatonta. Toiseen lapsuutensa lempiruokaan kasvissyöjä ei enää koskisi:

- Maksakastike puolukkahillolla. Se oli niin hyvin tehty, Marjo muistelee.

- Lihaa en siis enää syö. Lopetin sen nähtyäni kuvan, jossa kolme pientä karitsaa katselee peloissaan, kun velipoika riippuu ylösalasin koukussa. Tehotuotannon järjettömyys ei myöskään herauta hirveästi ruokahaluja. Sitä paitsi nykyään on maittavia kasvisvaihtoehtoja, ja kala on parasta.

Äänityöläisen keittiössä on hiljaista

Keittiössään Marjo säätää arjen asioita, kaupunkimaisemassa ja puutalon ääniä kuunnellen. Askeleet tömisevät lattiaan, lattialankut narisevat. Koirat kommentoivat liikettä rapussa, viereisen kaupan lastausliikenne humisee.

- Keittiössä olen aika paljon hiljaa. Puheradio pulisee kyllä alati tuolla nurkassa. Musiikkia kuuntelen harkitusti, en taustamusiikkina.

Muusikkoperheessä tehdään ruokaa kolmelle hengelle: Marjo laittaa kasvissyöjien keitot, padat, soijat ja hummukset, puoliso Sami kokkaa spagetit lisukkeineen.

Sesonkiruoista Marjo nostaa esiin talviset blinit.

- Blinejä laitetaan nyt helmikuun vaihteessa. Tattarijauhoja ja plöräys olutta, taikina yöksi jääkaappiin ja voita kunnolla pannuun ennen paistamista. Blinit paistetaan paksuiksi ja tarjotaan vieraille kaikilla mahdollisilla lisukkeilla.

Marjon suurin ruokajuhla on pääsiäinen. Pitkänäperjantaina syödään kunnolla. Pääsiäisen juhla on hengellinen – se on perintöä kotoa.

- Joulukin vietetään enemmän iloisena tapahtumana, mutta pääsiäisenä hiljennytään miettimään elämää ja tärkeitä asioita.

Huoltsikkaruokailuun tottunut keikkailija tuntee Suomen huoltoasemat ja osaa etsiä ne parhaat – hyviäkin löytyy ainaisten isojen ketjujen sijaan. Huoltoasemalla Marjon valtaa outo levottomuus, jossa rahat kulutetaan "pajatsoon ja munkkeihin" – kolikkoja ei jää taskunpohjalle.

Entäpä parhaillaankin tiuhaan keikkailevan Marjon paras keikanjälkeisruoka – mitä se on?

- Heti keikan jälkeen, yöllä, ei maistu mikään. Mutta seuraavana päivänä iso kuppi oikein pehmeänmakuista kahvia ja rehellistä ruisleipää, kiitos. Se on siinä!

Mikä tekee jostain astiasta rakkaimman ja erityisen? Olotilan Rakkain astiani –jutuissa kuullaan tarinoita arkisten käyttöastioiden takaa.