Rakkain astiani: punaiset 60-luvun emaliastiat valloittavat keittiön

- On näitä kymmenkunta ainakin. Sitten on vielä nuo liedensuojukset, osoittaa Anu Teristö keittiössään.

Helsinkiläinen asumisohjaaja ja toimintaterapeutti rakastaa joulunpunaisia, vanhoja emaliastioitaan, joista joka ikinen on käytössä.

- En voisi kuvitellakaan, että nämä olisivat vain koristeita. Kaikki ovat ehjiä ja käyttökelpoisia. Astiat on tehty käyttöä varten, olivatpa ne vanhoja tai uusia.

Yhdessä emalipannussa Anu keitteli monta vuotta pannukahvinsa, kunnes pannun koko ei enää riittänyt kahdelle hengelle. Toisessa pannussa keitetään vain vettä, yhdessä haudutetaan teetä tai glögiä.

- Ensimmäisen kannun ostin itse heti lukion jälkeen. Kaverin äidiltä, heidän mökiltään, on tullut monta. Lisäksi emaliastioita on lahjoitettu minulle, ja osan olen itse ostanut kirppiksiltä.

Hidasta, täyttä elämää ilman sähkövempaimia

Anun kotona pienen kaksikerroksisen kivitalon yläkerrassa henkii rauha ja tyyneys -  kaikki täällä kielii hitaasta elämäntavasta. Mitä enemmän Anua jututan, sitä selvemmäksi käy, että hänellä on ruokaan rakkaussuhde.

Keittiössä ei hötkyillä: mikroaaltouunia ei ole, ja käytössä ovat käsikäyttöiset, pienet teräksiset myllyt, joilla hienonnetaan yrttejä ja raastetaan juustoja. Vatkauskin sujuu parhaiten vanhanajan käsikäyttöisellä veivattavalla vispilällä.

- Vispilä on kaverini isoisän vanha ja tosi rakas. Mikroa en halua enkä tarvitse, lämmitän ruokaa tarvittaessa vesihauteessa paistinpannussa tai emalikipossa. Näin myös sulatan voin.

Anu leipoo paljon – ennen kaikkea karjalanpiirakoita ja suolaisia leivonnaisia. Keittiön pikkuhylly on täynnä keittokirjoja, joista yksi on kirkkaasti ylitse muiden.

- Tämä oli mukana jopa auto-telttaretkellä Ruotsissa joku vuosi sitten. Jos reissussa ei ole keittokirjaa mukana, sitä on ihan tyhjän päällä ja sortuu ihmeellisiin valmisostoksiin. Kauppavaiheessa on aina jo kova nälkä. Kirja on pelastanut monta hetkeä, sanoo Anu.

Lempikeittokirja on Sanna Töringen Kesäruokaa. Kirjasta sivut avautuvat itsestään gratinoidun polentan kohdalta, toinen Anun suosikki on papu-fetasalaatti.

- Rahka-voitaikinaan tehty kesäkurpitsa-feta-pinaattipiirakka kermalla on oikeastaan kuitenkin se bravuurini - sitä teen usein.

Anu asuu kivenheiton päässä lapsuudenkodistaan, Tapaninkylässä Helsingissä.

- Isä opetti minut laittamaan ruokaa. Parasta lapsena oli ehdottomasti pyttipannu. Tiedäthän – se paras paistokuori joka syntyy kun ruoka paistetaan valurautapannussa! muistelee Anu.

Anu ja hänen miehensä tekevät ruokaa mielellään siksi, että sitä otetaan evääksi töihin. Kotona ruokaillaan mutkattomasti, kaiken muun ohessa.

- Meillä syödään useimmiten telkkarin äärellä ja olkkarissa – keittiössä ei syödä koskaan.

Juuri joulun alla Anun kotona tuoksuvat piparkakut – hieman rouvimmat sellaiset: Anu on leiponut voimakkaan mausteisia ruispipareita. Piparkakut tuntuvat kaupunkilaisesta lähes käsittämättömän arvokkailta: niissä on omalta pellolta käsin korjattua, itse riihessä kuivattua ja puitua ruista Elimäeltä, Anun miehen kotikulmilta.

Joulunpunaiset emaliastiat ovat Anulla ahkerassa keittokäytössä niin kauan kuin ne ovat ehjiä. Sen jälkeen ne jatkavat elämäänsä kukkapurkkina tai vaikkapa karkki- tai pipariastiana keittiön kulmilla.

Mikä tekee jostain astiasta rakkaimman ja erityisen? Olotilan Rakkain astiani –jutuissa kuullaan tarinoita arkisten käyttöastioiden takaa.