Järjestä pihakirppis

Pihakirppis. Kuva: Viivi Lehtonen

- Pihakirppiksestä oli naapureiden kanssa puhuttu jo pidempään, ja kaikille oli kertynyt ylimääräistä rompetta, mistä haluttiin eroon. Tässä talossa oli myös joskus aiemmin pidetty pihakirppis, kertoo Leea Ranta.

Hän järjesti kirpputorin yhdessä naapuriensa kanssa Helsingin Oulunkylässä kesäisenä sunnuntaina.

Pihakirppis

 

Leealle oli kertynyt paljon myytävää, joten oli kätevää, kun tavaroita ja vaatteita sai helposti laitettua esille pihaan.

- Tämä oli paljon iisimpää kuin Valtteriin tai muille sisäkirppiksille meno. Ei tarvinnut roudata kamoja kauemmas kuin oma piha. Ja sama homma myymättä jääneiden tavaroiden kanssa.

Pihakirpputorin parhaita puolia onkin, että tavarat voi levitellä ympäriinsä eikä myynti ole sidottu vain yhteen myyntipöytään.

Pihakirpputori on helppo paikka myydä myös isompia tavaroita ja huonekaluja: kantomatka ostajan kotiin on todennäköisesti lyhyt tai hausta on helppo sopia.

Päivän päätteeksi Leea oli tyytyväinen. Tunnelma oli hyvä ja ilma suosi.

- Olin tyytyväinen jopa päivän saldoon. Ja kivaa oli, että tapasin samalla ystäviäkin. Suosittelen ihan ehdottomasti kaikille!

Ainoa miinuspuoli oli päivän pituus: samalla kun Leea möi tavaraa, hän katsoi toisella silmällä lasten perään. Oulunkylän pihakirpputori oli auki kello 12-17 ja porukkaa riitti koko päivän.

Tällä kirpparilla myyntivaltteja olivat pelit ja lelut, vaatteet, Iittalan lasit ja muut kodin pientavarat.

Pihakirppis

Tee näin:

  • Järjestä pihakirppis yhdessä naapurien ja ystävien kera. Mitä enemmän myytävää, sitä houkuttelevampaa asiakkaille.
  • Laita ilmoitus Facebookiin ja/tai paikallislehteen sekä kadulle. Muista liittää ilmoituksiin ajo-ohjeet. Laita kirppispäivänä kadulle tai portille selkeä opaste.
  • Varaa itsellesi reilusti vaihtorahaa heti aamusta. Suurin osa saapuu ostoksille 20 euron setelin kanssa.
  • Pidä hinnat kohtuullisina ja merkitse hinnat tavaroihin tai ole läsnä, jotta niitä on helppo kysyä. Muista: tinkiminen kuuluu kirppiksille!
  • Varaa pakkausmateriaalia astioille sekä muovi- tai paperikasseja.
  • Lajittele ja järjestä tavarat ajoissa: tavarat pöydille, vaatteet rekille, lastenvaatteet laatikoihin ja lelut ja muut pikkutavarat koreihin.
  • Lapset voivat tehdä oman myyntipöydän. On hyvä oppia kierrättämään leluja.
  • Jos mahdollista, laita pihaan myös kahvi-, pulla- ja mehutarjoilua, jotta ihmiset voivat istahtaa hetkeksi. Tee tarjottaville oma myyntipöytä tai perusta vaatimaton pihakahvila - ja muista täydentää tarjoilua pitkin päivää.
  • Ole realistinen omien voimiesi kanssa: yksi ihminen ei voi yhtä aikaa myydä, pitää kahvilaa ja hoitaa lapsia. Jaa tehtäviä tai tee asioita vähemmän tai pienimuotoisemmin.

kommentit

KIITOS! Hyvistä ohjeista pihakirppikselle. Meillä oli 5.5.2012 pihakirppis ja seuraavan kerran La 9.6.2012 klo 9-14. Alasuontie 11. (Prisman lähellä) SAVONLINNASSA! Pihakirppikset jatkuu joka kk:n ensimmäinen lauantai syyskuulle asti (Paitsi kesäkuussa 9.6.)
Myyjiä joku kymmenkunta joka kerta

PIHAKIRPPIKSET ON POP!

HYVIÄ KOKEMUKSIA! Monet on saaneet 200-300 euroa muutamassa tunnissa vanhoilla tavaroilla: kotimaiset astiat, työkalut, koneet, lelut, lastenhoitovälineet...polkupyörät...HYVIN MYYVIÄ!

LISÄTIETOJA: www.superkirppis.fi

>J-P Liias Ma, 2012-05-07 07:07

Kiitos loistavista vinkeistä! Järjestämme taloyhtiön hallituksen kanssa ensimmäisen pihakirppiksen ikinä.

Lauantaina 10.8 klo 10-16
Asunto Oy Koivukodin takapihalla, Vanhakoivistontie 7, 28360, Pori

Myynnissä lasten, naisten sekä miesten laadukkaita vaatteita, asusteita, kenkiä, leluja (mm. Little people maatila) sekä kodin tavaroita. Täältä voit tehdä perus kirppislöytöjen lisäksi myös todellisia merkkilöytöjä edulliseen hintaan, mm. Ticket to heaven, Gant, Mexx, Tommy Hilfiger yms. Myös tavallisempia merkkejä löytyy. Kokoja on vauvasta lähes vaariin asti!

Monta myyjää paikan päällä, joten valikoimaa löytyy.

Mukana kirppistelemässä myös Käsityöyrittäjä Janika Laurila Nappinjasta.
www.nappinja.fi

Auton kanssa saapuville löytyy runsaasti parkkitilaa läheisen K-Supermarket Ruokaporin pihalta. Takapihalta lyhyt matka vastauusittuun leikkipuistoon. Kirppispihalta löytyy myös lapsille mukavaa tekemistä sekä leikkikavereita!

Rajoitettu määrä tarjoiluja & Buffet.

(Kaatosateella tapahtuma siirtyy sisätiloihin, osoite pysyy samana)

TERVETULOA! Pihakirppiksellä on tunnelmaa, luodaan se YHDESSä!!

>Asunto Oy Porin Koivukodin pj Su, 2013-08-04 22:33

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä