Paluumuuttajat: Matkalla kotiin, osa I

Elokuussa 2011

Päätös on tehty! Päätös, jota on mietitty, käännelty ja väännelty, unohdettu ja jälleen uudelleen harkittu. Päätös, joka on odottanut hetkeänsä. Nyt olemme valmiit.

Ensi kesänä meitä odottaa suuri elämänmuutos. Uusi lehti elämän kirjassa kääntyy. Muutamme takaisin Pohjois-Karjalaan, Joensuuhun. Sieltä lähdimme 12 vuotta sitten etelään, vain me vanhemmat. Ja nyt me palaamme – koko pienisuuri perheemme! Unelma saa siivet alleen ja muuttuu käytännön tekojen kautta todeksi. Tule kesä 2012!

Elämä ei ole aina kohdellut silkkihansikkain. Aika kovatkin koettelemukset ovat pakottaneet pysähtymään ja miettimään elämän suuntaa ja sen merkitystä. Elämämme keskipisteessä ovat tällä hetkellä lapset. Lastemme ja perheemme hyvinvoinnin turvaamiseksi päätös muutosta syntyi helposti. Hyvä kasvuympäristö lapsille, rakkaiden ihmisten läsnäolo, luonnon rauha ja elämän matalampi syke – siinä meidän ainekset onnellisempaan elämään, parempaan elämänlaatuun, leppoisampaan eloon.

Joensuussa on valittavana samat vaihtoehdot kuin etelässäkin, vähän pienemmällä tarjottimella vain. Pienemmällä sykkeellä ja matalammalla energialla elämä on aivan yhtä täynnä kuin muuallakin. On vain enemmän tilaa hengittää!

Joku viisas on todennut minua ennen: ”Kun ei hierrä, kierrä tai purista eikä tarvitse vääntää, silloin ihminen voi kasvaa ja kukoistaa”.  Niin, ihmisenä kasvaminen lienee kaikkein tärkeintä.

Syyskuussa 2011

Meidän täytyy löytää koti. Meidän täytyy löytää työtä. Tyhjyyteen emme uskalla hypätä. Järjen ääntäkin on kuunneltava vaikka tunteet veisivät aika kovaa…

Lasten koulut ja harrastukset; kaikki nousevat asialistalle. Millaista arki Joensuussa on? Sopeudummeko vielä siihen? Päässä pyörii miljoonia ajatuksia ja niiden sekamelska aiheuttaa hetkittäistä kaaosta. ”Peruna kerrallaan” – kyllä ne asiat järjestyvät ajallaan. Elämä pikkukaupungissa houkuttelee kovasti. Nyt jos siihen ei vastaa niin tuskin milloinkaan.

Olen päättänyt: vuoden päästä istun omassa puutarhassa syyspäivän auringossa kahvikuppi kädessä, kiitollisena ja onnellisena. Farkut ovat vaihtuneet verkkareihin!

Lokakuussa 2011

Viime yö oli tähdenlentojen yö! Niin monia toiveita, niin monia unelmia on matkaan saatettu. Sydän täynnä kiitollisuutta on vain odotettava.

Meidän koti ei ole enää Espoossa. Täällä ei ole meille mitään. Emme kuulu tänne. Ovatko nämä tunteet totta? Vai henkisen muuton aikaansaama tila? Löydänkö onneani ikinä? Opinko olemaan koskaan tyytyväinen? Osaanko elää hetkessä? Haluanko aina jotain uutta? Tavoittelenko aina jotain enemmän? Vai onko tämä muutoksen mahdollisuus hetki, jonka eletty ja koettu elämä tarjoaa eteen? Tienristeys, josta on valittava polkunsa?

Marraskuussa 2011

Nyt se on sitten ihan totta! Muutto on edessä kesäkuussa. Asiat vain loksahtavat paikalleen, kun niille antaa tilaa. Meillä on koti ja Oton työasiat ovat järjestyneet. Lapsilla on paikat hyvässä koulussa. Olemme niin onnellisia!

Joulukuussa 2011

Väsyttää. Pää on aivan pyörryksissä. Menemmekö oikeaan suuntaan? Into ”aloittaa alusta”, luoda uusi arki, on nyt kateissa. Luopumista tutusta ja totutusta sekä ystävistä ja rakkaista tärkeistä paikoista kuluttaa. Uskoa ja luottamusta tulevaan kysytään nyt. Ihanaa, kun on ystäviä, jotka tukevat unelmassamme eteenpäin. He tietävät mitä haluamme, silloin kun emme meinaa itse tietää… Kiitos!

Matka jatkuu - Anrin päiväkirjan toinen osa