Äitiyslomalta palannut Anu-Maija syö töissä kahdella kädellä

Äitiyslomalta palannut Anu-Maija Kärjä Akuutin juontajana. Kuva: Tero Kyllönen,

Kalajokelainen Anu-Maija Kärjä halusi muun muassa kansantanssinopettajaksi ja arkkitehdiksi, mutta päätyi toimittajaksi terveysasioiden pariin. Ylen klassikkobrändi Akuutti jatkaa lokakuussa uudistuneena ja Anu-Maijan juontamana.

Miltä arki nyt näyttää, kun olet palannut äitiyslomalta takaisin töihin Yleen?

- Kuudelta ylös, kasilta fillarin selkään ja hyötyliikuntaa työmatkojen verran eli 13 kilometriä suuntaansa! Ja yhdeksäksi viimeistään töihin. Kuuteen mennessä olen tavallisesti kotona. Riittämättömyyden tunne piinaa aina välillä - lasten kanssa ehtii olla niin vähän. Mutta onneksi on viikonloput.

Juttujen tekeminen on  ihanaa. Parasta tässä työssä on ihmiset, loputtoman mielenkiintoiset ihmiset.

Arki on kovin erilaista kuin mammalomalla; on arjen luksusta, kun saa ruokailla kahdella kädellä ja tehdä vessareissut ovi suljettuna - toisin kuin kotona!

Millaisista terveys- ja hyvinvointiasioista olet itse kiinnostunut?

- Ajattelin jo vastata, että lasten terveydestä ja hyvinvoinnista - mutta täytyy sanoa, että kun oma arki koostuu pienten ihmisten elämän syvimmästä olemuksesta, niin vastaus voisi kyllä yhtä hyvin olla, että kaikista muista aiheista. Silmät, korvat ja sydän ovat auki koko ajan tärkeille aiheille - ja niitähän maailma on täynnä! Ihmisten itsensä näköisiä juttuja toisille ihmisille.

Olet tuttu kasvo telkkarista vuosien varrelta. Mielletäänkö sinut terveysguruksi työsi perusteella?

- Joo - melkein lääkäri! No, ei todellakaan. En ole mikään terveysintoilija. Liikunta ja terveellinen ruoka ovat kyllä tärkeitä asioita. Lihaa en syö, mutta kalaa sitten senkin edestä. Ja suklaassahan on paljon flavonoideja.

Muistuuko mieleesi jokin hauska työhön liittyvä sattuma? 

- Bussipysäkillä kolmisen vuotta sitten vanhempi rouva tuli puhuttelemaan ja ihastelemaan parin viikon ikäistä Reino-poikaa. Päivitteli ja löi reittään: "No nytkö se on jo syntynyt?" Samalla viikolla oli Akuutissa esitetty ennen mammalomalle jäämistäni tehty juttu, jossa maha komeili vielä mukana.

Mikä tekee sinut iloiseksi?

- Hymy! Perhe ja ystävät. Kuorolaulu ihanassa Merikosken Laulussa. Muiden muassa.

Millaisia asioita ovat omat hyvinvoinnin peruskivesi? Mitä asioita arvostat?

- Asumme rintamamiestalossa Oulussa, jonka remontti valmistuu ehkä joskus. Meillä on pihasauna, josta olen melkein yhtä ylpeä kuin perheestäni. Perheeseen kuuluu mieheni Jyrki joka on tällä hetkellä koti-isinä; se helpottaa monia asioita – vaikkakaan ei taloudellisia. Reino-poika on nyt kolme vuotta ja Kreeta vuoden. Torvelo-kissa on Reinon kanssa samanikäinen.

Juuri tulin Kalajoelta, olin siellä lasten kanssa vaarin tykönä. Mentiin saareen mökkeilemään, saunottiin ja savustettiin kaloja. Käytiin ostamassa metrilakua markkinoilta ja sukuloitiin. Ja tultiin takaisin omaan kotiin – sekin oli mukavaa. Arvostan siis tavallisia asioita elämän täydeltä.

Uudistunut Akuutti aloittaa keskiviikkona 24.10. Kuinka ohjelma on muuttunut?

- Äkkiseltään katsojan huomio varmaan kiinnittyy uusiin lavasteisiin ja grafiikkaan. Nyt on entistäkin enemmän tarjolla terveyttä, tietoa ja tunteita – konkreettisesti ja katsojaläheisesti.

Tässä tilaisuus suositella Akuuttia Olotilan lukijoille, ole hyvä!

- Joka lähetyksestä löytyy varmasti jotain kiinnostavaa: Minun kehoni -sarja on visuaalisesti sykähdyttävä, oikeita taideteoksia on luvassa. Tai jos joskus mielessä on käynyt, mitä korkokengät aiheuttavat jaloille, on vastauksia luvassa myös lähiaikoina.

 

Uudistunut Akuutti tarjoilee joka keskiviikko puoli tuntia tietoa, terveyttä ja tunteita entistä kattavammin. TV1 klo 19.55.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä