Euroviisuhumua ja camp-ylpeyttä

Euroviisut on nyt ihan ding dong! Hömppää, jonka taustalla on kuitenkin jalo ajatus. Monille viisut ovat guilty pleasure, eli jotain mistä ei ole lupa pitää, mutta ah vaan niin ihana rakastaa. Toiset katsovat silkasta huvista, kun toiset taas seuraavat fanaattisesti ja tietävät viisuista kaiken.

Itse kuulun johonkin välimaastoon. Katson viisut aina kuin mahdollista ja nautin tunnelmasta. Kliseiset laulunsanat, kansanmusiikkia rytmittävät diskohumpat, huvittavat asut ja näyttävät koreografiat lämmittävät mieltäni. Nautin yhteisöllisyydestä, jonka viisut aiheuttavat – sekä kansainvälisesti että ihan lähipiirissä. Euroviisuja kuuluu katsoa seurassa, jossa saa vapaasti arvostella, nauraa ja fiilistellä.

Tilanne muistuttaa vahvasti Linnan juhlia: ihmisiä sieltä sun täältä vähän hassuissa asuissa tekemässä jotain erikoista. Sitä sitten pällistellään ja ihmetellään. Ihmetystä Euroviisut saivatkin, kun katsoimme viisuja opiskelijavaihdossa ollessani. Euroopan ulkopuolelta tulleet eivät tienneet viisuista mitään. Tunsin kierolla tavalla ylpeyttä eurooppalaisesta camp-henkisyydestä.

Kimalletta, glitsiä, glamouria, höyheniä ja röyhelöitä. Tätä kaikkea on Euroviisut ja sitä on myös Krista Siegfrids, Suomen Euroviisuedustaja tänä vuonna. Krista laulaa rakkaudesta hääkellojen soidessa.

Kohta jännitetään, miten Krista Siegfridsin käy Euroviisuissa. Energiaa ei esityksestä varmasti tule puuttumaan. Kristalla on iloinen ja räväkkä asenne ja niin sen kuuluu ollakin. Ensin Kristan semifinaali 16.5. ja sitten toivottavasti kannustetaan Krista voittoon finaalissa lauantaina 18.5. Vaikka finaalipaikkaa ei tulisikaan (vääryys!), niin viisut ovat silti niin huikea kokemus, että ihan pakko katsoa!

Ding dong vaan kaikille!

Kuvat Krista Siegfridsin Marry Me -hääsaattueesta kohti Malmötä Helsingin Senaatintorilla.