Hurahtamisen ihanuudesta

Himpura että hurahtaminen on upeaa! Kun oikein uppoutuu johonkin ja uskoo siihen. Hurahtaminen on sallittua ihastumista. Varma hurahtamisen merkki on, että Hurahdukselle löytyy aina aikaa täyteen buukatusta kalenterista.

Hurahdin jo lapsena kirjoihin, niiden tuoksuun, ulkonäköön ja tuntuun kädessä. Hurahdin kirjoista avautuviin maailmoihin, enkä edelleenkään voi luopua yhdestäkään kirjastani.

Vuosi takaperin hurahdin kutomiseen. Se tuli hieman yllätyksenä, mutta kohta jo vapaaneuloin huiveja, sukkia, kaulureita ja pipoja. Ei lopputuloksella ollut eikä ole edelleenkään niin suurta väliä. Tunnen vastustamatonta halua neuloa, neuloa, neuloa. Hypistelen lankoja ja nuuskuttelen niitä. Hurahdan väreihin ja kuoseihin tai omiin yllättävän uniikkeihin tuotoksiini; niihin joissa toinen villasukka on ihan eripituinen kuin ensimmäinen. 

Nuoruuden ystäväni kanssa hurahdimme yhdessä sanoihin. Kirjoitimme pitkiä runoja päiväkirjoihin. Hurahdimme keksimiimme puujalkoihin ja sanaleikkeihin. Sanat merkitsevät edelleen meille molemmille paljon. Koen että välillämme on yhteinen kieli, jossa tarkkaan valitut sanat saavat hurahduksen tunteen pulputtamaan sisälläni. 

Muistan kun ensimmäinen poikaystäväni opetti minulle valokuvausta. Hurahdin - hänen lisäkseen - kuviin. Vielä tänä päivänä hyvä valokuva on minulle yhtä tärkeä kuin sanat. Onnistunut kuva on tunne. Ehkä tästä syystä hurahdin kerrasta Pinterestiin?

Olen hurahtava liikkuja: Hurahdan uuteen liikuntalajiin niin täysillä, että tiedän yhteisen taipaleemme kestävän vain viikon tai pari, ehkä kuukauden. Onnea on tietää, että hurahdan hetken päästä uuteen lajiin.

Yhteinen remontti voi olla ihana hurahduksen hetki. Suunnitellaan tyttö- tai poikaystävän kanssa tapettien ja kaakelien värejä; on juovuttavaa hurahtaa tulevaisuuden haaveisiin, yhdessä.

Yhdessä hurahtaminen pitkässä parisuhteessa saattaa tuoda hiipuneen ihastuksen tunteen takaisin. Talon rakentamista en kutsuisi hurahtamiseksi; se taitaa olla sulaa hulluutta, hurahtanutta sellaista

Hurahdin minä äitiyteenkin aikoinaan. Valmistelin soseita ja opettelin ulkoa lasten loruja. Pidin huolta vuorovaikutussuhteesta ja ulkovaatteiden merkeistä. Luin kasoittain vauvalehtiä. Juttelin keskustelupalstoilla hyvästä äitiydestä ja tunsin olevani äiti isolla Ä:llä. Ajan myötä hurahdus onneksi vakiintui ja nyt äitiys on vain osa minua. Oli se silti ihanaa, se hurahtaminen! 

Joku hurahtaa joogaan tai ekologisuuteen. Voi hurahtaa downshiftaukseen, sushin valmistukseen tai vintagevaatteisiin. Yksi ystävistäni on hurahtanut matkustamiseen, toinen voimanostoon, kolmas origameihin, neljäs vuoropäiväpaastoamiseen. Eräs päätyi naimisiin, koska hän meni ja hurahti ihmiseen.

Voisin kuvitella hurahtavani kasvissyöntiin, kunnes löytäisin jääkaapista nakkipaketin ja dijon-sinapin. Hurahtaisin salamana raakoihin nakkeihin sinapilla! Kun sitten näkisin sinapin vieressä kananmunat, hurahtaisin täydellisesti paistettuihin muniin ja kaasulieteen, jota en vaihtaisi mistään hinnasta. Kappas, olen näköjään hurahtanut myös kaasulieteen.

Hurahtaminen on tavallaan ihastumista, mutta ei se aina ole ihastumista ihmiseen. Osa hurahtamisista hiipuu päivissä tai viikoissa, toiset kestävät läpi elämän.

Ilman hurahduksia elämä tuntuu tyhjältä, siitä puuttuu intohimo, tekemisen tai tunteen palo. Olen hurahtanut elämään!

Hurahdus rimmaa näiden kanssa: hairahdus, karahdus, kirahdus, korahdus, lirahdus, lorahdus, murahdus, narahdus, naurahdus...