Työuupumus teki elämään mustan aukon

- Olin ammatissa, jossa tehtävänäni oli jakaa ihmisille iloa ja hyvinvointia, sekä fyysistä että henkistä. Enhän voinut mitenkään olla itse puhki, kertoo liikunnan ja hyvinvoinnin parissa työskentelvä Heidi.

- Oli kamalaa huomata, että se viesti, jota sisimmästäni haluan välittää eli oma hyvä olo, oli hävinnyt. Minulla ei ollut energiaa antaa kenellekään enää yhtään mitään.

Keskellä kauneinta kevättä työ eli muiden liikuttaminen ja siihen kannustaminen tuntui Heidistä ylitsepääsemättömän työläältä. Hälyttävää oli, että myös liikkuminen omana vapaa-ajan harrastuksena teki pahaa: taattu henkireikä olikin yhtäkkiä stressinlähde – kroppa oli ylikunnossa ja huonovointinen.

Työuupumus alkoi pian näkyä eri tavoin. Heidiä huimasi, ruoka ei maistunut, hän oli toistuvasti itkuinen. Huono olo alkoi vaikuttaa uneen: yöt kuluivat valvoen ja pahaa oloa vatvoen.

Muutamien tuntien yöunilla piti koettaa jaksaa töihin - kunnes oli pakko uskoa, ettei näin voi jatkua.

Työuupumuksen syntyyn vaikutti moni asia

Alle kolmekymppisenä Heidi Hallila asui Lontoossa, ja oli erittäin "kokenut ja pätevä suorittaja".

- Opiskelujen ohella tein kolmea työtä kaupungissa, jossa arvostetaan tiukkaa minuuttiaikataulua. En käynyt juuri lainkaan baareissa tai pitänyt sen kummemmin lomaa. Pidin itseni tarkoituksella buukattuna seitsemän päivää viikossa, jotta ”olisin jotain”.

Suomeen palattuaan Heidi halusi hypätä pois oravanpyörästä. Hän teki liikunnanohjaajan, terveyskonsultin ja toimittajan töitä, tapasi tulevan avomiehensä ja perusti perheen. Oravanpyörästä pois hyppääminen ei onnistunutkaan täysin. Suorittajaminästä luopuminen oli vaikeaa.

Lapsen syntymä toi muutoksia elämään mutta työtahtia se ei vähentänyt.

- En halunnut antaa lapsentulon vaikuttaa elämänrytmiini. Oikeastaan hoidin lapsen kaiken entisen ohessa. Koska tein melkein yhtä paljon töitä kuin aiemminkin, minulle ei jäänyt juuri omaa aikaa. Eikä myöskään yhtään ylimääräistä energiaa.

Heidi ei suostunut hyväksymään sitä, ettei pystynyt enää ohjaaman liikuntaa samaan tahtiin kuin parikymppisenä.

- Yli kolmekymppisen kroppa ei palaudu enää samalla tavalla, ja ylikunnosta toipuminen kestää kauemmin. Tiedostin kyllä tietyllä tasolla tilanteen, mutta en halunnut antaa periksi. Hälytyskellot alkoivat soida siinä vaiheessa, kun en jaksanut enää olla läsnä lapselleni. Tunsin että olin vain väsynyt, vihainen ja tiuskiva äiti, kertoo Heidi kyyneleet silmissä.

Työpaikalla tapahtuneet isot muutokset vaikuttivat vahvasti uupumuksen syntyyn. Työilmapiiri oli heikentynyt olennaisesti, eikä Heidi ollut ainoa, joka oireili.

Itkuisen sairausloman valoisammat seuraukset

Kun Heidi ymmärsi, että kroppa on tehnyt stopin, hän jäi sairauslomalle. Hän oli ylikunnossa, johon auttoi vain lepääminen. Pahin henkisen uupumuksen vaihe kesti useamman viikon. Silloin Heidi ei poistunut kotoaan vaan yritti selvitä kiinni elämässä.

Heidi haki ammattiapua lääkäristä. Viiden viikon sairauslomasta alkoi pitkä toipumisprosessi, joka jatkuu tänäkin päivänä.

- Kaikkien tärkeintä minulle oli vertaistuki, jota sain samassa tilanteessa olleilta. Esimerkiksi serkustani tuli sankarittareni: hän oli kokenut uupumuksen. Hänen neuvoillaan aloin harjoitella silmieni avaamista tähän hetkeen ja parempaan tulevaan.

Lääkkeet toipumiseen eivät olleet aina helppoja.

- Sain tehtäväkseni löytää joka päivä kymmenen hyvää asiaa elämästäni. Aluksi en löytänyt yhtäkään – eikä kyllä huvittanut edes etsiä. Mutta sitten niitä alkoi tulla. Kahvikupillinen. Oma lapsi. Päivänvalo. Pikku hiljaa ilonaiheita löytyi enemmän. Asioiden listaamisesta tuli tapa, joka jatkuu yhä.

Heidin energiat alkoivat löytyä pikku hiljaa tavallisista, pientä iloa tuottavista asioista. Mielihyvän kokemisen kautta oma todellinen minä alkoi jälleen löytyä - jostain unohduksista – suorittamisen, riittämättömyyden tunteen ja ahdistuneisuuden alta.

Heidi oppi uupumuksen myötä etsimään elämäänsä uusia mielekkäitä asioita. Yhdeksi tärkeimmistä tuli valokuvaus. Toinen oivallus oli ryhtyä liikkumaan kehon viestejä kuunnellen, jolloin myös liikunnanilo palautui.

- Uupuneen ihmisen ei pitäisi mennä "räkä poskella" liikkumaan. Uupuneena kroppa tarvitsee rauhallista liikkumista. Ihminen on voimaton myös flunssan jälkeen tai stressaantuneena, ja kaikkea tätä pitää kuunnella tarkasti. Mottoni onkin nykyään kuuntele kehoasi, sillä sekin kuuntelee sinua.

Oivallus omasta itsestä kantaa eteenpäin

Toipumisprosessia läpikäyvä Heidi on oppinut tunnistamaan merkkejä, jotka kertovat liiasta työnteosta. Hän on lyhentänyt työviikkoa ja tekee töitä vain sen verran, että aikaa jää muuhunkin kuten perheelle ja rentoutumiselle. Tänä syksynä liikunta, ja erityisesti juokseminen, ovat palanneet taas tärkeimmiksi harrastuksiksi.

- Pattitilannettani on avannut se, että en enää tee asioita yli oman mitoitukseni – voin olla ahkera mutta en halua olla ahne. Osaan sanoa nykyään hyvinkin helposti ei, ja mielestäni se on tervettä itsekkyyttä. Olen myös tehnyt tietoisen valinnan olla ottamatta stressiä tilanteista, joihin en voi vaikuttaa.

Elämänsä ensimmäisen kuukauden mittaisen kesäloman Heidi vietti viime kesänä. Nyt hänellä on uusi työpaikka, vahvuutena oma uusi suhtautuminen työntekoon ja elämään ylipäätään.

- Järisyttääkö mitenkään maailmaa, jos annan itselleni mahdollisuuden olla panostamatta mihinkään, olla tekemättä mitään, ottaa rentouttavan jalkakylvyn ja olla vaan? Ei tapahdu mitään muutosta. Paitsi minussa itsessäni!

Oivallus omasta itsestä on ollut käänteentekevä. Heidi on alkanut kirjata rehellisiä tuntemuksiaan elämästään myös blogiinsa, Juoksun pitkä oppimäärä.

- Oman jaksamisen horjuminen pakotti pysähtymään, katsomaan elämää silmiin ja miettimään mikä on oikeasti tärkeää. Äidiksi tuleminen laittoi omat elämänarvot uusiksi. Vaikka uupumus on raskas ja vaikea kokemus, parhaimmat opit elämässä tulevat usein kantapään kautta opituista virheistä.

Työuupumusta?

• Avaa silmäsi tilanteelle, tiedosta, hyväksy.
• Sallitko itsellesi saman, kuin sallit parhaalle ystävällesi? Elä siis kuten neuvoisit kaikkein parasta ystävääsi elämään! Ole armollinen itsellesi.
• Älä ole aina saatavilla.
• Priorisoi: laita tärkeysjärjestykseen oman elämäsi asiat - mille sanot ei, mille kyllä.
• Pidä kiinni työajoistasi, jotta levolle jää aikaa päivittäin.
• Opi tiedostamaan tunteiden ja ajatuksen voima, negatiivinen ja positiivinen ajattelutapa.
• Ole realisti: onnenhetket ovat useimmiten ja useimmille aika pieniä arkisia asioita.
• Jotta et pala loppuun, olosuhteiden työpaikalla pitää muuttua. Myös oman tapasi toimia pitää muuttua.
• Väsyneenä voi miettiä maratonvertausta: Jos ajattelet jo matkan alussa, että siitä tulee raskas ja pitkä, et varmasti jaksa koko matkaa. Ota kiinni tästä hetkestä ja etene yksi askel kerrallaan. Pitkä matka ei uuvuta vaan vauhti!