Käsilaukkumania!

Aina keväisin sen tarve nousee jostain syvältä minusta. Se kumpuaa ajatuksiini ja pyörii mielessäni kehää. Tunne on primitiivinen ja pakottava. Se helpottuu vasta kun tunnen uudenkarhean hihnan kädessäni ja haistan nahan tuoksun.

Tarvitsen uuden käsilaukun.

Kevään saapuessa tekee mieli värikästä ja kevyttä käsilaukkua. Kesällä on pakko hankkia kesälaukku uusien varvastossujen seuraksi. Syksyllä töiden alkaessa tarvitsee jotain käytännöllisen tyylikästä ja kätevää. Ja talvella ison näyttävän laukun uuden toppatakin seuraksi. Usein mieleni tekee uuttaa laukkua myös matkalle lähtiessä, tyttöjen illanviettooon, pikkujouluihin, kesäjuhliin, rannalle, työmatkalle, inspiraatioksi, uusien farkkujen kanssa…

Ilman käsilaukkua nainen ei voi lähteä ulos. Se on turvavaruste. Se on monitoimilaite. Se on kuin Kalevalan Sampo, joka suoltaa uumenistaan kaikkea mitä ihminen vain voi toivoa. Paitsi ei uutta käsilaukkua.

Kun kysyin mieheltäni, minkä miehisen mielipiteen hän haluaisi lausua naisten käsilaukuista, oli toteamus universaali: Miksi aina vielä yksi laukku, vaikka koti pullistelee laukkuja jo ennestään?

En osaa vastata. Laukut ovat ihania. Laukku on vähän niin kuin toisinto itsestä. Laukku kuvastaa mielialaa tai tulevaa päivää. Laukku on minuuden jatke. Uusi laukku laastaroi sydäntä, jos rakastettu jättää. Laukku voi muistuttaa tärkeästä henkilöstä tai unelmasta. Se kertoo tarinan ostopaikastaaan. Laukkua ei voi olla hankkimatta kun se huutaa nimeäsi kaupan hyllyltä. Se on naisen paras kaveri. Laukkua ei hyljätä.

En tiedä, milloin tarvitsen valkoista pientä nahkaista laukkua, jota käytin viimeksi vuonna 2004. Sinne mahtuu vaihtosukkahousut ja puhelin, tai ei ehkä enää iso älypuhelin. Poiskaan sitä en voi heittää. Tiedän, että jonain päivänä asuni vaatii juuri tuota laukkua.

Laukkuihin on helppo piilottaa tärkeitä ja tarpeellisia asioita; nenäliinoja, salatupakat, hajuvesi tai kevyesti pornahtava romaani, jättikokoinen meikkilaukku, vaihtokengät ja lämpöpohjalliset, tukipikkarit, tamppoonit ja varakorvakorut. Sieltä löytyy tuhraantuneita kurkkupastilleja, kuitteja, viikon vanha banaani ja kuivunut kynsilakkapullo. Ilman laukkua taskut pullottaisivat typerästi.

Käsilaukulla saa ilmettä kulahtaneeseen olemukseen. Punainen käsilaukkuni huomataan aina ja se saa myös ympärillä olevat hymyilemään. Musta pieni iltalaukku on varma valinta tilanteeseen kuin tilanteeseen ja ruskea saattaa viestittää, että paras olla tulematta lähelle, päivä ei ehkä ole paras.

Naiset tunnistavat merkkikäsilaukun jo kaukaa. Soljet, kuosit ja lukot kertovat tietystä merkistä ja merkki taas jotakin sitä kantavasta naisesta. Joku ehkä haluaa laukullaan viestittää kuuluvansa tiettyyn yhteiskuntaluokkaan tai tulotasoon. Luis Vuitton on klassikko. Coccinellen laukku kertoo varmasta ja klassisesta tyylistä. Ted Bakerin kiiltavä pinta vaatii kantajalta hienostunutta ilmettä myös muussa asustuksessa. Guessin laukku on menevää naista varten. Tony Perotti kainalossa voi astella itsevarmana bisnestapaamiseen. Furla on unelmoijan laukku. Naiset tietävät laukkujen hintaluokan yhtä varmasti kuin mies tietää auton arvon. 

Toisaalta laukku voi olla halpis tai itse tehty, vintagea tai edellisen kauden mallistoa, mutta jos se sopii tyyliin tai on kokonaan oma persoonansa, kantajaa kehutaan tyylitajusta ja kekseliäisyydestä. Laukun ei siis tarvitse olla merkkilaukku herättääkseen naisten intohimot.

Rakas mieheni, en osaa vastata kysymykseesi miksi tarvitse uuden laukun. Minusta vain tuntuu, että tarvitsen. Minä tiedän, että tarvitsen. Kevät ei tunnu keväältä ilman uutta laukkua.