Minun tyylini: Karla

Kuva: All I ever wanted is here -blogi

- Tulevaisuudesta haaveilun sijaan pyrin nauttimaan tästä hetkestä, jossa minulla on kaikki toivomani asiat: ihana aviomies ja kohta kaksivuotias tytär, kovin mieluinen oma talo ja vakituinen, palkitseva työ terveysalalla koulutustani vastaavassa tehtävässä.

Tästä juontuu Karlan blogin nimikin, All I ever wanted is here.

Karla asuu perheineen 70-lukulaisessa talossa, joka on sittemmin modernisoitu. Talon sisustaminen skandinaaviseen tyyliin on yksi hänen bloginsa aihealueista.

Karla on kirjoittanut blogia pian kahden vuoden ajan. Hän aloitti bloggaamisen jäädessään äitiyslomalle, ennen tyttärensä syntymää. Hän on läpi elämänsä kirjoittanut päiväkirjaa jossain muodossa, joten blogin kirjoittaminen tuntui luonnolliselta jatkumolta.

- Pidän kovasti valokuvauksesta ja asioiden esittämisestä kuvin, tähän blogi on loistava kanava.

Miten tyylisi on syntynyt ja miten se on kehittynyt vuosien varrella?

- Kiinnostus pukeutumiseen on tullut äidiltäni, hän pukeutui aina huolitellusti jo silloin kun olin ihan pieni. Tyylini lähti varsinaisesti kehittymään ja muotoutumaan nykyiseen suuntaansa valmistuttuani ensimmäiseen ammattiin ja päästyäni tasaiseen ansiotyöhön. Minulla on edelleen käytössä suuri osa tuohon aikaan ostamistani, nyt jo kahdeksan vuotta vanhoista vaatteista.

Mitkä asiat tekevät tyylisi?

- Tyylini on muodollinen, klassinen ja samalla naisellinen. Naisellinen sillä tapaa, että röyhelöistä ja  rimsuista en välitä, mutta vaikka rusetti vyössä tuo mielestäni hyvin leikattuun muuten yksinkertaiseen jakkuun sitä jotakin.

- Pidän kovasti polvimittaisista mekoista ja hameista, kauluspaidoista ja bleisereistä. Näitä minulla on paljon. Myös tummansiniset, kuluttamattomat farkut kuuluvat luottovaatteisiini. Olen myös melkoinen vilukissa, joten erilaiset neuletakit täydentävät vaatehuonettani.

- Tyylini tekevät myös nahkaiset kengät ja nahkaiset klassikkolaukut. Brittimerkki Mulberry on suosikkini.

Miten shoppailet?

- Olen tavallaan impulssiostaja; kun näen jonkun silmääni miellyttävän vaatteen, mietin nopeasti omasta kaapistani löytyvät jutut, joiden kanssa sitä käyttäisin. Jos keksin heti yhdistelmiä, minun on vaikeaa jättää vaatetta ostamatta. Satsaan mieluiten laatuun, mutta pyrin ajoittamaan ostoksiani kanta-asiakasalennuksiin. Olen myös ostanut useampia merkkiasusteita käytettynä.

- Asuinpaikkamme tarjonnan vuoksi teen jonkun verran ostoksia netissä; silloin voin tutustua rauhassa ostokseen omalta kotisohvalta lämpöisen viltin alta.

Onko sinulla tyyli-ikonia?

- Seuraan jonkun verran klassisesti pukeutuvia julkkisäitejä ja saan silloin tällöin inspiraatiota pukeutumiseen heiltä. Useimmiten kuitenkin inspiroidun arjessa, lehdissä ja blogeissa näkemistäni asuista, selaan myös mielenkiinnolla suosikkimerkkieni mainoskuvastot läpi.

Onko tyylisi on vakiintunut vai muuttuuko se alati?

- Tyylini on ehdottomasti vakiintunut. Yhdistelen mieluummin minulla jo olevia vaatteita uudella tavalla toisiinsa kuin uusin vaatehuoneeni sisällön säännöllisin väliajoin. Minulla ei ole työssäni varsinaista pukeutumiskoodia, mutta työ mahdollistaa pukeutumisen siististi, asiallisesti ja tyylikkäästi. Pukeutujana en mielestäni ole ollenkaan trendikäs, valtaosa vaatteistani menee kategoriaan ajattomat ja klassiset.

Karlan tyylin tekevät:

  • Nahkaiset kengät ja nahkaiset klassikkolaukut
  • Polvimittaiset mekot ja hameet
  • Kauluspaidat ja bleiserit

 

Bloggaajan nimi on muutettu, koska hän esiintyy blogissaan vain nimimerkillä K.

Katso kuvia Karlan tyylistä kuvagalleriasta! Kuvat ovat All I ever wanted -blogista.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä