Kirjavinkki: Vertaistaidekaverista tukea kaksosodotukseen

Toinen toista. Kuva: Anne Muhonen.

Kuvataiteilijan, sarjakuvapiirtäjän, bloggaajan ja kolmen lapsen äidin Anne Muhosen kirja Toinen toista – Vertaistaidekaveri kaksosiaan odottaville on kaksosodotusajan opaskirja, hauska sarjakuva ja omien ajatusten mietekirja. 

- Tarkoituksena on antaa kaksosodottajalle tietoa, mutta myös tilaa kirjata omia ajatuksia ja pelkoja. Kirja on myös hauska kaveri, joka kehottaa nauttimaan raskaudesta, peloista huolimatta, Anne kertoo. 

Kuvataiteilija ja sarjakuvapiirtäjä Anne Muhosesta tuntui kaksostyttöjään odottaessa, että kunnollista tietoa kaksosodotuksesta ei löytynyt neuvolasta tai oppaista. Joka paikassa kerrottiin kyllä kaksosodotuksen riskeistä ja vaaroista, mutta Anne olisi kaivannut positiivista vertaistukea. 

Toinen toista – Vertaistaidekaveri kaksosiaan odottaville sisältää myös vertaistukitarinoita muilta kaksosraskauden kokeneilta. Kirja pyytää lukijaa kirjaamaan omia mietteitään ja kertoo sarjakuvamaisin keinoin niin kahvin himosta kuin kuuluisista kaksosista historiassa. Raikasta ja huojentavaa on, että esimerkiksi sektion eri vaiheet käydään kirjassa huolellisesti läpi, jotta odottaja tietää mitä leikkauksessa tapahtuu. 

- Toivon, että kirjani avulla muut odottajat onnistuisivat nauttimaan raskaudestaan. Kaksosraskaus on riskien ja vaarojen lisäksi myös etuoikeus, jonka vain harvat saavat kokea. Toinen toista. Piirros: Anne Muhonen. Valokuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Toinen toista. Piirros: Anne Muhonen. Valokuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.Toinen toista. Piirros: Anne Muhonen. Valokuva: Anni Alatalo, Yle Olotila.

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä