100 punnerrusta - kolmas viikko

Toisen treeniviikon päätteeksi, ennen kolmannen viikon aloitusta on aika tehdä ensimmäinen välitesti. Käytännössä se tarkoittaa samaa kuin aloitustesti, eli punnerretaan putkeen niin monta kertaa kuin voimia riittää. Vetäisin itse testin heti toisen viikon viimeisen treenin jälkeen, mikä ei ehkä ollut lihasten kannalta järkevin vaihtoehto, mutta selvästi on yläkroppaan tullut voimaa – sain 22 ja sisulla olisi mennyt vielä pari kappaletta lisää! Khöm, tosin täytyy muistuttaa, että alkutestin jälkeen vaihdoin miesten punnerrukset naisten punnerruksiksi, mutta siitä huolimatta on lihasvoimassa selkeä kasvu.

Lähdettäessä kolmannen viikon treeniin seurataan ohjelmasta sitä saraketta, johon punnerrusten määrän perusteella kuulutaan. Tämä tarkoittaa kohdallani sitä, että nyt seuraan keskimmäistä saraketta, 21-25 punnerrusta saaneiden ryhmässä. Halleluja, en ole enää pahnanpohjimmainen!

Vaikka läheltä piti. Tein torstaina ja perjantaina lumitöitä, ja kauhoin valtavalla rautalapiolla lunta hullunvimmalla kuin riuskakin mies. Olikos sitten ihme, että yhden komean viskaisun päätteeksi reväytin vasemman lapani ja olo oli karmea seuraavat kolme päivää. Oli mennä koko haaste kesken ja harmitti kunnolla moinen varomattomuus. Tiukalla hoidolla ja hieronnalla sain selkäni pikaisesti kuntoon, mutta punnerrusohjelma siirtyi päivällä eteenpäin. Tällä viikolla treenit siis tiistaista alkaen.

Vähän näyttää nainen raihnaiselta kärsimyksentäyteisen viikonlopun jäljiltä, mutta olo on tosi hyvä. Ei kolotuksista tietoakaan! Lihakset ovat tottuneet uuteen työhönsä ja jatkuvat venyttelyt pitävät jumittavat maitohapot poissa.

Jos alkavan viikon ohjelma tuntuu raskaalta, niin ei huolta. Voi hyvin palata – ja kannattaakin – edelliselle viikolle ja tehdä se uudestaan ennen siirtymistä eteenpäin. Näin toimi työkaverini Ulla ja aloitti toisen viikon alusta osoittaen fiksuutta; omaa kroppaa tulee kuunnella, jotta haasteen pääsee loppuun saakka. Ei sillä maaliintuloajalla väliä, kunhan maaliin tullaan. Katsotaan joutuuko tämä intopinkeä jossain vaiheessa kertausharjoituksiin.

PS. Jos suomenkielinen sivusto jumittaa, niin oikealta ylhäältä linkeistä voit seurata ohjelmaa englannin kieliseltä sivustolta.

 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä