100 punnerrusta - neljäs viikko

Krääh, pitikin mennä leijumaan hyvällä ololla! Osui bumerangina takaisin ja nyt olo on aikamoinen. Rintalihaksia, käsivarsia ja lapoja kolottaa, ja olen tainnut jännittää niskojani punnertamisen tiimellyksessä, sillä nekin ovat jumissa. Nyyh nyyh ja vali vali.

Kolmannen viikon treenikerrat ottivat jokainen yhtä lujille kuin ensimmäinen harjoitus. Viimeinen työntö lattiasta on todella raskas, aivan äärirajojen kynnyksellä ja ääntely on kuulemma sen mukaista. Kolotus on vielä siedettävää, vaan voimattomuus pistää kapuloita rattaisiin. Käsistä tuntuu menevän kaikki voima treenin jälkeen ja ne roikkuvat kylkien vieressä kuin löysät, haperot makkarat. Se saa sitten myös lopun olotilan väsähtämään.

Motivaatio kuitenkin pysyy, sillä ihan totta, treeni näkyy nyt selkeästi olkavarsissa! Kädet ovat kiinteytyneet ja olkavarren ylälinja piirtyy hieman muodokkaammin. Myös kainalon ja olkapään välille, rintalihaksen kiinnityskohtaan kertyvä pieni rasvapussukka on kutistunut. Ryhti on vähän suorempi ja olkapäät taaempana. Toisaalta, jos ei olisi ahkerasti venytellyt, olat olisivat voineet kiristyä eteenpäin kuin sulkeutuva pussinsuu ja selkä kaareutuisi huonompaan ryhtiin.

En todellakaan olisi uskonut näkeväni selkeää edistystä näin pian. Takana vasta kolme viikkoa eli yhdeksän treenikertaa sekä alku- ja välitesti. Nyt ollaan puolessa välissä haastetta. Myönnettävä on, että 100 punnerrusta putkeen tuntuu vielä kovin kaukaiselta, mutta treenimäärä varmasti kasvaa jatkossa jyrkästi. Jos edistys on samaa nousukiitoa, niin ehkäpä se onnistuukin.

 

PS. Jos suomenkielinen sivusto jumittaa, niin oikealta ylhäältä linkeistä voit seurata ohjelmaa englannin kieliseltä sivustolta.

 

kommentit

Eikö punnerruksessa rinta pitäisi ottaa maahan? Aika monta Hesaria Peltsillä mahtuis väliin.

Onnea ja menestystä joka tapuaksessa jokaiselle yrittävälle.

>Illo La, 2012-02-04 22:56

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä