Tuhkimotarinoita– pinta menee pintaa syvemmälle

Tuhkimotarinoita– pinta menee pintaa syvemmälle. Kuva: Yle

Satojen hakemusten joukosta Ylen Tuhkimotarinoita-sarjaan valitaan mukaan kahdeksan naista. Jokainen heistä on käynyt läpi jonkin vaikean, pysäyttävän tapahtuman elämässään.

Tuhkimotarinoiden päähenkilöksi ei ole aina helppoa tulla.

- Päähenkilö joutuu aidosti paljastamaan sisimpänsä. Ennen kaikkea hänen täytyy antaa reilusti aikaansa oman elämäntilanteen pohtimiseen. Vain siten voi jakaa rehelliset ajatukset tv-katsojien kanssa, sanoo sarjan uutta kautta tuottava Tiina Klemettilä.

- Ja rehellisyys on vaikeaa - jokainen ilmoittautunut ei lopulta haluakaan mukaan ohjelmaan.

Ollakseen kiinnostava ohjelma tarvitsee rajat

Äkkiseltään katsottuna perinteiseen ulkoiseen muuttumisleikkiin perustuva tv-sarja on saanut kritiikkiä: ohjelman haettavien päähenkilöiden 20 - 45 vuoden ikärajaa pidetään epäreiluna. Onko niin, etteivät yli 45-vuotiaat ja heidän tarinansa kiinnosta?Tuottaja Tiina Klemettilä vastaa Tuhimotarinoiden ikärajakysymykseen. Kuva: Jyrki Valkama: Puoli seitsemän -ohjelma, Yle.

- Ei, vaan olen itsekin sitä mieltä, että mitä enemmän ikää ihmisellä on, sitä kiinnostavammiksi elämä ja elämäntarinat muuttuvat, sanoo Tiina.

- Välineenä tv on sellainen, että näkökulma käsiteltävään aiheeseen ja sisältöön on kuitenkin jotenkin rajattava.

Tuhkimotarinoissa rajaus kulkee iässä ja siinä, että sarjan muuttujiksi haetaan naisia.

- Vaikka kokonaisuutena tarkasteltuna Yle tarjoaa tasapuolisesti "jokaiselle jotain", niin yksittäisen ohjelman tai sarjan kohdalla se ei voi toteutua, Tiina jatkaa.

Hiuslisäke ei tuo onnea

Tuhkimotarinoiden uusissa jaksoissa tullaan ulkoisilla rooleilla leikkimään paljon. Kun stylisti Outi Broux esittelee tyylejä tai stailaa vaihtoehtoja, saa päähenkilö sanoa mielipiteensä eikä reaktioita peitellä.

- Tarkoitus on vahvistaa itseluottamusta, jotta jokainen päähenkilöistämme, joka on jo sisäisesti kokenut jonkin ison muutoksen, saa inspiraatiota olla oma itsensä, sanoo tuottaja Tiina Klemettilä.

Kun sairaus tai muu vaikeus elämässä väistyy, voi huomata statuksensa muuttuneen. Enää ei ole eronnut vaan sinkku, potilaan tai sairauslomalaisen sijasta onkin täysin terve, työkykyinen ihminen - mutta muuttunut. Muutos voi olla raju. Syöpää sairastanut nainen voi kokea rinnan tai kohdun poiston myötä menettäneensä naisellisuuttaan – hiusten puuttuminen tai niiden muuttuminen sairauden aikana on jokaiselle erilainen henkilökohtainen kokemus.

- Kun kroppa tai mieli on jossain kohtaa pettänyt kantajansa odotukset, täytyy minuutta rakentaa pikkuhiljaa uudelleen. Jos ihminen kantaa taakkaa siitä että ulkokuori on ristiriidassa sisäisen minän kanssa, on taakkaa kaksin verroin. Ulkokuori, pinta, menee todellakin pintaa syvemmälle ihan meillä jokaisella, pohtii Tiina.

- Sitten kun voimia on, on tärkeää löytää niitä asioita elämässä, jotka toivat iloa ja nautintoa jo ennen elämän suunnan muutosta.

Sarjan päähenkilöt elävät tätä vaihetta.

- Se, mitä on ihmisessä sisällä, on kaikkein tärkeintä. Hiuslisäke ei tuo kenellekään onnea! Tiina korostaa. - Ulkoinen muuttuminen on Tuhkimotarinoissa väline pinnan raaputtamiseen. Ennen kaikkea se on leikkiä, josta uskalletaan iloita.



kommentit

Eivät vakuuta selitykset edelleenkään. En muista ohjelmaa, jossa olisi esiintynyt tällaista ikärasismia. Missä muissa ohjelmissa vastaava ikärajoitus on ollut, kertokaapa jos joku tietää? Ja nyt en tarkoita lapsille sopimattomien ohjelmien ikärajasuositusta. Vastenmielinen huomio Ylen:n ohjelmapolitiikasta.

>Intresanttia Pe, 2013-11-15 11:52

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä