Näyttelijä: toistamisen mestari

- Minut on koulutettu toistamaan, sitä se näyttelijän työ on, Kaisa Mattila tiivistää vastauksen.

Kaisa Mattila, TV2:n Kätevistä emännistäkin tuttu, on esittänyt Karoliinan roolia vuodesta 2006 Tampereen työväenteatterin Vuonna '85 -manserockmusikaalissa, josta on tullut vuosien mittaan Suomen kaikkien aikojen katsotuin musikaali. Musikaali kertoo festarityttö Karoliinan ja Tommi Turmiola -nimisen pojan rakkaudesta ja lavalla kuullaan tietysti Eppujen, Juicen ja Popedan musiikkia.

- Olin aivan innoissani päästessäni Karoliinan rooliin. Ensimmäiset kolme vuotta oikein odotin, että jee, illalla on taas esitys. Siitä eteenpäin, kun jo osasin näytelmän kaikkien henkilöiden jokaisen repliikin ulkoa, en enää hihkunut samalla tavalla esitysten odottamisen suhteen, mutta silti hommaa oli aina sairaan kiva tehdä. Se oli sellainen kiva välipala kaiken muun keskellä, Kaisa kertoo.

Välipalaa kesti yli viisi vuotta ja se sai vielä tiiviin kesän mittaisen jatkon Pyynikin kesäteatterissa, missä Kuuma kesä '85 -musikaalia esitettiin 67 kertaa, kaksi esitystä päivässä. Kello 14 esityksen päättyessä oli vain vajaa tunti aikaa ladata itsensä kello 18 alkavaan iltaesitykseen.

- Nyt tämän kesän jälkeen olen kyllä aivan puhki! Ääneni on aivan käheänä.

- Kesän alussa jotenkin säästelin itseäni päiväesityksessä iltaa varten, sillä näyttelijän selkäytimessä on olla parhaimmillaan illalla. Mutta sitten opin ajattelemaan esityksiä neliosaisena kokonaisuutena. En aamulla voivotellut, että huh, taas kaksi esitystä tänään, vaan ajattelin, että edessä on yhdeksän tunnin työpäivä.

Hyvä paha rutiini

Me kaikkihan rutinoidumme työhömme. Niin näyttelijäkin, vaikka hänen pitäisikin olla aina ilta illan jälkeen avoin, läsnä ja luova.

- Minäkin olen joskus esityksessä mietiskellyt kauppalistasta unohtuneita broilereita ja sitä, kauanko on vielä aikaa ennen kuin pääsee kotiin. Mutta katsoja näkee vain minun keskittyneen ilmeeni, eikä siis välttämättä huomaa asiaa. Joskus olen – en tosin Vuonna '85 -esityksissä – säpsähtänyt lavalla, että olen ollut ihan omissa ajatuksissani.

Näyttelijä siis pystyy tavallaan näyttelemään läsnäoloakin. Tai sitten voi käydä näinkin:

- Kerran erästä tuskallisia asioita kokevaa roolihahmoa esittäessäni kärsin ripulista, mutta en kertonut siitä ohjaajalle. Päätin vain sinnitellä esityksen läpi ja oikein pinnistelin keskittyneenä, etten vaan päästä vahinkoa housuihin. Sitten esityksen jälkeen ohjaaja juoksi kyynel silmässään luokseni ja kehui vuolaasti, miten olin ollut aivan huippu ja niin läsnä! "Mä näin, miten suhun sattui!" ohjaaja kehui.

Toisaalta rutiini tarkoittaa varmuutta siitä, että kaikki onnistuu.

- Pyynikin kesäteatterin esitys oli teknisesti vaativa, mutta rutiinini näkyi siinä, että luotin kaiken sujuvan siitäkin huolimatta, että jotain tapahtuisi tekniikalle. Tiesin, että tätä esitystä ei kaataisi mikään.

Rutiini toi myös näyttelijöille uskallusta muokata käsikirjoituksen repliikkejä ja haastaa toisensa pokan pitämisessä.

- Oli vähän sellaista, että jos mä nyt heitän tolle näin, niin repeääkö se. Repeämisiä tapahtui, mutta tässäkin touhussa oli oltava mukana ymmärrys siitä, että katsoja ei saa tuntea itseään ulkopuoliseksi. Useimmiten yleisö nauroikin näyttelijöiden mukana näiden mokaamisille.

Yleisöstä voimaa tai sitten ei

Viimeisellä viikolla Pyynikin kesäteatterin yhdessä esityksessä Kaisa Mattila bongasi yleisön joukosta Martti Syrjän.

- Kiljuin väliajalla kuin teinityttö, että apuaaa, Martti Syrjä on siellä, mitä mä teen! Mutta jälkikäteen kuulin hänen pitäneen musikaalista.

Ylipäätään yleisö on se, joka tuo näyttelijälle voiman ja motivaation työhön.

- Näyttelijä hakee yleisöstä hyväksyntää itselleen ja esitykselle ja kuulostelee, mitä yleisöstä kuuluu. Yleisö on ryhmä, joka reagoi kollektiivisesti. Aina joku on se aktiivinen ja kuulen, miten väliaplodit lähtevät aina samasta kohtaa yleisöä liikkeelle ja muut sitten seuraavat tämän esimerkkiä.

- Jos yleisö on ilta illan jälkeen hiljaa, eikä selvästi pidä esityksestä, tuntuu tosi raskaalta vetää näytelmää läpi. Kesäteatterissa huomasin, että päiväyleisö oli aina hiljaisempi ja varovaisempi kuin iltayleisö, joka oli ehtinyt ottaa sen yhden konjakin alle. Lauantaiyleisö on puolestaan aina riehakkaampi kuin tiistai-illan yleisö. Tiistai-iltaisin ei pitäisi esittää mitään!

Jos yleisöstä ei heru voimaa, sitä otetaan ryhmän sisältä ja tuetaan toinen toistaan.

- Tapahtuu myös tietynlaista parkkiintumista. Ja totta kai: yleisöllä on täysi oikeus olla pitämättä esityksestä.

Kaisa Mattila tietää, että laitokseen kiinnitettyä näyttelijää uhkaa laitostuminen.

- Sen välttäminen oli minulle yksi syy siihen, miksi halusin lähteä virkavapaalle Tampereen työväenteatterista. Toinen oli se, että minulla oli pitkään monta haastavaa työtä peräkkäin ja elämäni alkoi toistaa samaa: aina aamulla harjoitukset, päivällä kotiin syömään, illalla esitykseen. Nyt virkavapaalla saan tehdä mielenkiintoisia töitä, mutta silti pitää enemmän vapaatakin.

Syksyllä Kaisa Mattila nähdään Tampereen työväenteatterissa Maailmanlopun hautaustoimisto -näytelmässä sekä Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa There´s no Harri -näytelmässä. Vuonna '85 jatkuu vielä syksyn ajan Tampereen työväenteatterissa Remix Golden Turbo Platinium -versiona, mutta Kaisa Mattila ei jatka enää Karoliinana, vaan roolissa nähdään Petra Karjalainen.

- En tiedä, kauanko olen virkavapaalla TTT:stä. Ihmissuhde pitää minut kuitenkin Tampereella, Kaisa Mattila sanoo ja suuntaa pilatestunnille. Nyt kun on aikaa.