Hempukka menee miehiin - suorituksena vartalo! (+pentuvideo)

Mutta mitä sitten - tekeekö se näistä ihmisistä jollain tavalla muita parempia? Se, että he laihduttavat ja nopeasti? Rasvan määrä vartalossa ei ole pysyvä ominaisuus, jokainen voi halutessaan lihoa ja laihtua. Jos ei muuten, niin viimeistään rasvaimulla tai rasvan siirrolla. Kukaan näistä synnytyksen jälkeen itseään näännyttävistä ei tee mitään sellaista, mitä joka maija ei voisi itsekin tykönään tehdä.

Me vahdimme soluja. Pullistuvatko rasvasolut, kutistuvatko ne, pullistuvatko taas. Kasvaako lihassolu, pieneneekö, miten sen saisi kasvamaan nopeammin. Lisäksi rintoja tarvitaan lisää tai hieman vähemmän, ja pisamia voisi tatuoida naamaan. Vartalo on kuin sielusta irrotettu erillinen muovailuvaha, jota muokataan milloin mihinkin haluttuun suuntaan. Ja jos jostain kumman syystä ei muokata, niin ympäristön mielestä syytä olisi!

Koko maailma pyörii sen ympärillä, millainen naisen vartalo on. Tai oikeastaan, millaisen hän siitä tekee. Kun syö vähän ja terveellisesti, liikkuu aktiivisesti tuntikaupalla ja on hoikka – vau, mikä nainen! Käy töissä, opiskelee illat ja huolehtii perheestä, aikaa ei itselle muiden tarpeilta jää – yyh, muutamine lisäkiloineen sitä on heikko, laiska ja aikaansaamaton. Älykkyydestä ja luonteesta viis, sinua arvostellaan kroppasi perusteella. Milloin naisen vartalosta tuli suorituksen kohde?

Minua on pitkään mietityttänyt miksi me odotamme toisiltamme niin paljon. Varsinkin nainen naiselta: ”Tuo on niin punkero, sen allit varmaan heiluu tuulessa ja makkaroiden välit hikoavat, miksei se tee asialle jotain”. Tai päinvastoin: ”kamala kun tuo on niin laiha, eihän sillä ole tissejäkään, söisi nyt vähän, niin ei olisi niin miesmäinen”. Lihavalle ei toki sanota suoraan, mitä ajatellaan, sehän loukkaisi. Hoikkaa taas arvostellaan kärkevämmin; aina voisi syödä vähän enemmän ja ei varmaan edes osaa syödä oikein, kun on laiha. Ei tarvitse istua vaan voi hyvin seistä, sillä jaloille ei tule niin paljoa painoa, kun on niin laiha. Kaksiteräistä on myös kehaista, että nythän kaveri näyttää naiselta, kun on saanut muutaman kilon lisää. Kiva ja kiitos, mutta miltähän sitä mahtoi näyttää aiemmin...

Naiseutta voi edustaa monen monituisella upealla tavalla, ja silti haluamme lukita sen ahdistavaksi pieneksi lokeroksi, yhdeksi julmaksi muotiksi. Eikö meidän pitäisi pitää toistemme puolta ja julistaa naisen oikeutta olla juuri sellainen kuin haluaa?

Minulla on viisi sormea kädessä ja selluliittia reidessä. Hah! Ne ovat yhtä luonnollisia asioita, molemmat kuuluvat kehoon kuten jalat, pää ja vatsa. Jos selluliitti on ällöttävää, niin voidaan sitä sormista ajatella samalla lailla. Nuo pitkät puikulat, joiden kynsien alla muhii iljettäviä tappajabakteereja, ne koskevat joka paikkaan ja hikoilevat, ryppyisen ja viiruisen ihon läpi näkyy suonet ja jänteet. Poistetaan nekin, mokomat palelevat wannabe-nakit, samalla kuin rasva. Se on turvallisempaakin - ilman sormia ei kuole, mutta ilman rasvaa kyllä.

Anoreksian, ortoreksian ja bulimian kukoistuskaudella on käsittämätöntä kuinka sairaalloisen nopeasti laihduttavia nostetaan jalustalle ja idolisoidaan. Tehdään hirveällä urakalla töitä sen eteen, että suhtautuminen naisen kroppaan vääristyy entisestään. Ei sen väliä, jos ei elämässään saa mitään aikaan, kunhan on laiha! Tai ympäristölle sopivan painoinen. Miksi joka toisen asian pitää liittyä siihen, mikä on kenenkin rasvaprosentti?

Sanotaan, että raha pyörittää maailmaa. Ei pidä paikkaansa – kyllä se on rasva.

Hempukka on karistanut raskauskilonsa ennätysvauhtia ja palautunut kapeaan uumaansa. Tämä ei kuitenkaan ole sen eikä kotiväen pyrkimys, vaan kymmenen nälkäisen ja kasvavan pennun aikaansaamaa. Hempukan ravinnontarve on nelinkertaistunut ja sen aineenvaihdunta on todella nopeaa. Se saa vahvaa ruokaa ja ahneena tyttönä söisi mielellään paljon enemmänkin.

Puolikiloiset vastasyntyneet ovat nyt miltei kolmiviikkoisia ja painavat noin puolitoista kiloa. Niiden ravinnontarve kasvaa koko ajan, samoin kuin ne itsekin. Koiranpennut syntyvät sokeina ja kuuroina, mutta kaikilla kymmenellä pennulla aukeni silmät toisen elinviikon lopulla. Näkökyky kehittyy koko ajan ja nyt ne ovat alkaneet kuulla kovimpia ääniä. Jalat on saatu alle ja pentulaatikkoa ympäri hoiperrellaan kovalla vauhdilla, usein kyljelle muksahdellen. Anturat ja kirsut (nenänpäät) ovat pääosin muuttuneet vaaleanpunaisista pikimustiksi ja kuono kohti taivaita haistellaan elämän ihmeellisiä hajuja. Tuhinan ja nisänlutkutuksen lisäksi pentulaatikossa myös uristaan, kurnutetaan ja yritetään haukahdella.

Hempukan pennuilla on pienet silkkinauhat kaulassaan. Jos ne jäävät johonkin kiinni, niin ne liukuvat heti auki. Nauhat ovat siksi, että pennut varmuudella erotetaan nopeallakin vilkaisulla toisistaan ja pystytään helposti seuraamaan jokaisen kehitystä. Pikkuiset punnitaan päivittäin ja jokaista pidellään yksitellen, jotta ne alusta alkaen tottuvat ihmiseen ja käsittelyyn. Kaikki 180 kynttä on leikattu jo kahdesti. Pentue saa loishäätölääkityksen kolme kertaa ennen seitsemän viikon luovutusikää ja nyt on ensimmäinen annettu. Matoja ei ollut kellään, mutta huh, miten pahanmakuista lääke olikaan pienten mielestä!

Lue muut Hempukka menee miehiin -sarjan osat täällä.