Verkko on parempi kuin baari?

Timo, Jussi ja Arto ovat tavallisia suomalaisia miehiä. He käyvät töissä, pitävät kunnostaan huolta ja harrastavat. Luonteeltaan he ovat varsin erilaisia.

Timo, 29, on tutkijaluonne. Hän on kiinnostunut historiasta ja kulttuuritapahtumista. Timon vapaa-aika kuluu salilla ja urheillessa. Jussi, 28, on astetta herkempi mies – hän pitää pitkistä keskusteluista ja sosiaalisesta elämästä. Kristilliset arvot ovat Jussille tärkeitä kumppanin valinnassa. Arto, 33, puolestaan on toiminnan mies ja elämän nautiskelija – hän tekee töitä tekniikan alalla, harrastaa autoja ja pitää pienestä luksuksesta.

Oikeastaan näitä kolmea miestä yhdistää vain se, että jokainen heistä on etsinyt verkosta elämänkumppania.

Deittisivuille tanssien sijaan

Kun työpaikalta, opiskelu- tai harrastuspiireistä ei sopivaa naista löydy, kohtaamispaikaksi muodostuvat usein baarit. Jussi on ujo naisten seurassa ja pitää siksi kirjoittamista baaria parempana lähestymistapana. Timo puolestaan hakee verkosta syvällisempää kontaktia.

– Verkko on parempi kuin baari. Raflassa ei tiedä toisesta mitään, vaan pelkkä habitus ratkaisee. Ei siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta verkossa tutustuminen on syvempää. Se ei ole pelkkää lihanhimoa.

Verkossa kaikki perustuu sanoihin, ja erottautuminen on tärkeää. Persoonallisuus, huumori ja itseironia toimivat ilmoituksissa hyvin.

Arto valitsee naisten ilmoituksista mielenkiintoisimmat mieluiten ilman kuvaa.

– Ihan perusilmoitukset eivät kiinnosta. Ilmoituksen pitäisi jotenkin ilmentää persoonaa. Sellaiset pelkät listaukset, että tätä ja tätä miehen pitää olla, voi unohtaa heti! Arto pohtii.

Persoonallisuuden lisäksi vastausviestistä pitää välittyä se, että nainen on lukenut miehen viestin ja on kiinnostunut hänestä. Myös kuvan valitsemiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Kymmenen kiloa sitten otetut valokuvat eivät tee välttämättä hyvää vaikutusta.

– Yleensä naiset ovat erinäköisiä kuin kuvissa. Mutta jos ei aseta liian korkeita kriteerejä, ei pety. Päinvastoin. Parhaimpia ovat yleensä olleet ne naiset, joiden kuvaa en ole nähnyt. Ja silloin ei tapaaminenkaan ole jännittänyt niin paljon.

Jussi uskoo sokkotreffeihin. Timo puolestaan on päättänyt, ettei enää koskaan tapaa ketään kuvaa katsastamatta. Kaikki miehet ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kuvan kanssa ei kannata valehdella. Ulkoisesti vähemmänkin viehättävä nainen voi hurmata, jos hän on sinut itsensä kanssa.

Uudet treffit vai takaoven kautta karkuun?

Ensi tapaamisella miehet kiinnittävät huomiota etenkin kokonaisuuteen. Kukaan miehistä ei ole ensisijaisesti etsimässä tyttöystäväkseen uutta Miss Suomea, vaan naisen tasapainoisuus, huumorintaju ja elämän hallintataidot viehättävät heitä ulkonäköä enemmän. Ääripäät eivät innosta, ja päätös mahdollisesta jatkotapaamisesta syntyy nopeasti.

– Habituksessa ei saa olla mitään, mikä ärsyttää. Ulkonäkö merkitsee tietysti, mutta myös tapa, jolla nainen on ja elää, kuinka hän kantaa itsensä. Ja se, onko mitään puhuttavaa. Yleensä sen tietää aika nopeasti, onko jutulla jatkoa vai ei, Timo määrittelee ensitapaamisen ratkaisevia tekijöitä.

Arto kiinnittää huomiota etenkin yleisilmeeseen.

– Lävistykset ja tennissukat! En siedä mitään lävistyksiä etenkään nenässä tai huulessa. Korvakorut ovat tietenkin ihan ok ja jopa suotavat. Ja valkoiset tennissukat! Voiko olla mitään epäeroottisempaa! Lisäksi yksi harmillisen yleinen ilmiö on liian pienet vaatteet. Sen verran pitää itseään kunnioittaa, että hankkii itselleen sopivat ja istuvat vaatteet.

Jokainen miehistä on ollut tilanteessa, jossa ihastuminen on ollut yksipuolista. Suoruus on silloin valttia – treffikumppania ei pidä turhaan tapaamisen jälkeenkään hämätä keksityillä kiireillä ja epäsuorilla vastauksilla. Sama sääntö pätee niin miehiin kuin naisiinkin.

Elämänkumppania etsimässä

Suurin osa naisista saa treffi-ilmoitukseensa valtavan ryöpyn vastauksia, ja niiden mukana myös liudan törkeitä ehdotuksia. Miehillä tilanne on lähes päinvastainen – ongelma on se, ettei vastauksia välttämättä tule lainkaan. Kun seuranhakijoista yli 70 % on yleensä miehiä, joutuvat he tosissaan panostamaan lähettämiinsä viesteihin.

Kaikista turhaan kirjoitetuista viesteistä huolimatta Timo uskoo kuitenkin yhä verkkodeittailuun.

– Elämän realiteetit on hyvä tunnustaa, ja samoin tuollaisten verkkofoorumien rajat. Mutta aina siellä voi olla se yksi muiden joukossa…

Vaikka pettymyksiltä ei verkossa säästy kukaan, onneksi niitä onnellisempiakin tapaamisia tapahtuu. Jussin ja Minnan tarina on yksi niistä.

– En alussa uskonut ollenkaan löytäväni sitä oikeaa naista verkosta. Mutta sitten alkusyksystä 2008 Minna vastasi minulle.

Paria viikkoa myöhemmin Jussi ajoi Helsingistä Tampereelle Minnaa tapaamaan. Suhde eteni nopeasti. Jouluna Jussi oli jo ymmärtänyt kohdanneensa elämänsä naisen, ja uutena vuotena oli kosinnan aika. Kesällä 2009 Jussi vie Minnansa vihille.

Ja kaikki tahtoo

Mitä miehet sitten loppujen lopuksi verkosta hakevat? Perusajatus on Timolle ja Artolle selvä. Ystäviksi on muutamia verkon kautta tavattuja naisia jäänyt, mutta he ovat liikkeellä tositarkoituksella.

– Mitä mä etsin? Elämänkumppania. Ihmistä, jonka kanssa voisi viettää loppuelämänsä, Timo summaa.

Virtuaaliflirtistä kirkon alttarille
Moni rakkaustarina alkaa Facebookissa