Syömisen sosiaalisuudesta

Muistan vieläkin, kuinka paljon minua teini-ikäisenä ärsytti istuutua joka ikinen päivä perheeni kanssa päivälliselle. Myös useimmat aamiaiset syötiin yhdessä ja viikonloppuisin vielä lounaatkin. En millään voinut ymmärtää, miksi meidän oli jatkuvasti pakko syödä yhdessä, eikä myöhästymistä ruokapöydästä todellakaan katsottu hyvällä.

Niin kuin moni muukin kasvatuksellinen asia, myös tämän merkitys on valjennut minulle aikuistuttuani. Eihän vanhempieni tietenkään ollut tarkoitus minua ärsyttää. Eivät he varmastikaan minua siinä aina olisivat jaksaneet katsella, kun protestoin asiaa vastaan enemmän tai vähemmän äänekkäästi. Kyseessä oli kuitenkin mitä mahtavin areena vuorovaikutukselle.

Ruokapöydässämme käytiin päivittäin lävitse joka perheenjäsenen kuulumiset ja päivän tärkeimmät tapahtumat. Ei tarvittu erillistä 'laatuaikaa', jolloin vanhempani olisivat voineet tiedustella vointiani tai kuulumisiani. Yhteisten aterioiden yhteydessä opin myös täysin huomaamattani pöytätapoja sekä mielipiteiden esittämisen ja kuuntelemisen jalon taidon.

Ennen kaikkea yhteiset ateriat opettivat arvostamaan hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Joka päivä sain eteeni herkullista ja terveellistä ruokaa, jonka jompi kumpi vanhemmistani oli laittanut. Huomasin itsekin kiinnostuvani ja oppivani ruoanlaitosta kuin vahingossa. Ruoasta myös keskusteltiin aina pitkään ja hartaasti, joten opin arvostamaan hyvää ruokaa ja hyviä raaka-aineita. Niin ei varmasti olisi käynyt, jos olisin saanut mennä omaan huoneeseeni syömään, niin kuin monesti toiveeni esitin.

Opin myös kaikkiruokaiseksi, sillä ei olisi tullut kyseeseenkään, että jokaiselle olisi tehty oma ruokalajinsa tämän mieltymyksiä tai inhokkeja noudattaen. Kaikki söivät aina samaa ruokaa ja nirsoillessaan sitä jäi kovin nälkäiseksi. Opin rakastamaan useimpia raaka-aineita ja ruokia, joita inhosin alkuun. Useimmiten kyse onkin vain tottumuksesta ja ennakkoasenteista.

Kotoa muutettuani olen jatkanut yhdessä syömisen perinnettä kutsumalla säännöllisesti ystäviä luokseni syömään ja toisaalta kutsumalla itse itseni jonkun toisen luokse syömään. Yhteisen aterian äärellä on äärettömän helppoa ja luonnollista käydä läpi kuulumisia ja toisaalta tutustua uusiin ihmisiin. Mikä olisikaan nautinnollisempi tapa tutustua uuteen ihmiseen tai toiseen kulttuuriin kuin istumalla ruokapöytään!

Ruoan sosiaalisuus näyttäytyy jokapäiväisessä elämässämme yhä vahvemmin. Kaverit eivät enää kutsu toisiaan kahville, vaan syömään. Monet ravintolat tarjoavat annoksia koko pöytäseurueen jaettavaksi. Ravintolapäivä kokoaa yhteen ruoasta kiinnostuneita ihmisiä iästä, sukupuolesta, kulttuurista ja koulutustaustasta riippumatta. Yhteen keräännytään syömään muutenkin kuin juhlapyhinä. Ruoka näkyy ja kuuluu kaikkialla.

Ruoka kuuluu myös julkisen keskustelun piiriin. Julkisessa keskustelussa ruoka liitetään yhä useammin terveyteen, politiikkaan ja kulttuuriin. Siitä puhutaan yhä enemmän ja yhä useammin. Ruoka liittyy luonnollisella tavalla lähes kaikkeen mitä teemme. Oli keskustelun aihe mikä tahansa, niin se kannattaisi tehdä yhteisen aterian ääressä. Harva asia maailmassa yhdistää ihmisiä niin selvästi kuin ruoka.