Tantra on parempaa seksiä ja suhdeterapiaa

Tantraseksi. Kuva: Linda Lappalainen

Outi, 42, ja Christoffer, 38, näyttävät päällisin puolin tavalliselta suomalaiselta pariskunnalta. Heillä on kaksi lasta, päivätyö ja asuntolaina. Heistä kuitenkin huokuu epätavallinen tyytyväisyys ja läsnäolo.

Kuusi vuotta sitten tilanne oli toinen – lapset olivat pieniä, elämä hektistä ja seksielämäkin epätyydyttävää. Outi ja Christoffer hakivat piristettä sänkyyn seksileluista, kokeilivat erilaisia asentoja ja vaihtoivat rakastelutekniikkoja, mutta jotakin jäi puuttumaan.

– Olemme aina olleet eroottisia, ja seksi on meille tärkeä osa parisuhdetta. Mutta pitkässä parisuhteessa, etenkin lasten syntymän jälkeen, seksielämästämme tuli tylsää. Seksimessuilla kuulimme tantrasta. Ajattelimme löytävämme vaihtelua sen kautta.

Lindroosit löysivät tantrasta muutakin kuin vain uusia asentoja makuukammariin – molemmat kertovat kokeneensa järisyttävän muutoksen paitsi parisuhteen fyysisellä niin myös henkisellä tasolla. Uusiksi menivät muutkin elämäntavat, kun pariskunta heitti hyvästit alkoholin lisäksi liharuuille ja jatkuvalle stressaamiselle.

Tantraseksi. Kuva: Linda Lappalainen


Tantrisesta rakastelusta energiaa

Keväällä 2006 Outi ja Christoffer Lindroos ottivat osaa joogakoulu Nathan tarjoamalle kolme viikonloppua kestävälle tantran alkeiskurssille.

– Mentiin kurssille avoimin mielin ilman sen suurempia ennakkoluuloja katsomaan, mistä on kyse. Ajateltiin tantran olevan ehkä jotakin kamasutran kaltaista.

Kurssi oli kaikkea muuta, mutta samalla paljon enemmän. Kurssilla tehtiin ryhmätehtäviä, etsittiin sydämen ja sielun yhteyttä ja käsiteltiin miehen ja naisen olemusta. Molemmille jäi mieleen vahva kokemisen tunne. Kotitehtäväksi pariskunta sai yksilötehtäviä: Outin oli tutustuttava oman seksuaalienergiansa hallintaan. Christofferin oli määrä keskittyä erikoistekniikoihin, joilla hän voi hallita siemensyöksyjään ja orgasmejaan.

Outi ja Christoffer etenivät tekniikassa nopeasti, mutta arjen todellisuus - talon ostaminen, remontti ja Christofferin työpaineet - saivat parin hiljalleen palaamaan takaisin vanhoihin tapoihin. Vuonna 2009 pariskunta päätti jatkaa harjoittelua ja osallistua toisen tason tantrakurssille. Sen jälkeen jooga ja tantra ovat kuuluneet olennaisena osana Lindroosien elämään.

– Tantrassa käännetään huomio mieleen ja kehoon. Ihmiset keskittyvät tavallisessa seksissä yleensä lopputulokseen eli tulemiseen. Sitä on vaikea muuttaa, kun on 20 vuotta niin tehnyt. En minäkään olisi 10 vuotta sitten uskonut, jos joku olisi sanonut, että ilman siemensyöksyä voi saada orgasmin ja nauttia siitä moninkertaisesti. Mutta tantrinen rakastelu - se on taivas!

Tavallinen suorituskeskeinen seksi tuntuu nyt sekä Outista että Christofferista kaukaiselta ajatukselta. Tantraseksiä he kuvaavat muun muassa värien näkemisenä, uutena tietoisuuden tasona ja täydellisenä sulautumisen toiseen. Molemmat saavat moninkertaisia orgasmeja.

– Tantrarakastelu voi kestää kauan. Nainen voi rentoutumisen kautta oppia saamaan syviä orgasmeja pelkkien klitorisorgasmien sijaan. Ilman siemensyöksyä energia ei katoa, vaan se kiertää meidän välillämme, ja rakastelua voi jatkaa tuntikausia. Ja siitä saa niin valtavat energiat, ettei muita piristeitä tarvita! Outi hehkuttaa.

Christoffer on samoilla linjoilla.

– Ennen seksi oli paljon enemmän suorittamista. Se oli sellaista tyypillistä, että keskellä yötä mies väsyneenä jyystää 15 minuuttia eikä nainen saa mitään. Nyt rakastelu on... mahtavaa! Ei olla käytetty enää seksileluja tai -vempeleitäkään.

Eikä kyse ole vain fyysisestä nautinnosta. Tantran ja siihen liittyvien joogaharjoitusten kautta Lindroosit tuntevat rakastuneensa toisiinsa uudelleen ja syvemmin.


Tantraa parisuhdeterapian sijaan

Joogakoululla tantraan syventyy pareja laidasta laitaan tohtoreista duunareihin, insinööreistä opiskelijoihin. Vaikka Lindroosit suosittelevat tantran ja joogan harjoittamista kaikille, heidän mielestään se tekee erityisen hyvää niille, joilla on stressaava ja kiireinen työelämä tai joiden parisuhde ei toimi.

– On aivan turha lähteä vieraisiin tai parisuhdeterapiaan. Jotta voisi rakastaa muita, pitää ensin oppia rakastamaan itseään. Pitää myös oppia tuntemaan ja hallitsemaan energiansa ja rentoutumaan.

Nämä asiat ovat keskiössä jooga- ja tantraharjoituksissa, joita Outi ja Christoffer tekevät. Rentoutumisen taito on avain kaikkeen niin rakastelussa kuin elämässäkin, mutta sen tarkemmin helppoja vinkkejä tantran harjoittamiseen Outi ja Christoffer eivät osaa määritellä.

– Mitään yhtä, kaikenkattavaa niksiä ei ole, vaan tieto ja teoria yhdistyvät hiljalleen. Näitä harjoituksia ei voi oikein tehdä kotona ilman ohjausta ennen kuin tietää, mitä tekee.

Tantrisessa rakastelussa yhteys kumppaniin on tärkein lähtökohta. Sitä voi harjoitella hakemalla yhteyttä kolmella tasolla: silmien yhteydellä (rakastava, syvä katse), sydämen yhteydellä (toisen sydämen lyöntien tunteminen) ja hengityksen yhteydellä (hengityksen yhteinen rytmi). Tämä harjoitus tehdään ajan kanssa istuen sylikkäin niin, että silmät kohtaavat.

 

Läsnäolon taito

Tantrinen rakastelu ei ollut ainoa muutos Lindroosien elämässä. Henkinen polku on kiinteästi sidoksissa tantraan, ja sen kautta Outi ja Christoffer ovat oppineet olemaan hetkessä. Vanhempien läsnäolon taito ja rauhallisuus ovat välittyneet myös lapsille.

Olemme Outin kanssa enemmän läsnä, ja rakkausenergiaa riittää kaikille. Joogaamme ja meditoimme päivittäin yli kaksi tuntia, mutta silti tuntuu, että aikaa on enemmän yhdessäoloon. Ystävienkin mielestä olen rauhoittunut enkä stressaa enää töistä koko ajan, Christoffer kertoo.

– Parisuhteemme on paljon harmonisempi kuin aikaisemmin. Me elämme tantraa – se on meille elämäntapa, jossa rakkauselämä, terveys ja intohimo ovat tasapainossa, Outi kiteyttää.


  • Kirjallisuutta tantrasta: Nick Douglas and Penny Slinger: Sexual secrets

kommentit

New age tantralahkot kieltävät miehen siemensyöksyn ja kuvittelevat näin olevansa tantrisia perinteitä. Onko oman seksuaalisuusenergian kieltäminen terveellistä?
Ja sanalla tantra viitataan jatkuvuuteen.

>newagekulttilingam La, 2011-09-24 17:34

Tai sitten asian voi nähdä niin, että energialle annetaan kerrankin mahdollisuus kulkea ylöspäin, eikä aina alaspäin. Ennakkoluuloisesti katsoen näkee tietysti kieltoja joka puolella.

>Old time religion Pe, 2011-09-30 15:15
>tabletto Su, 2013-05-19 07:39

lisää kommentti

linkit

Tantra pähkinänkuoressa:

  • Tantra on vuosituhansia vanha henkinen oppisuunta, joka voidaan luokitella enemmän elämäntavaksi kuin uskonnoksi tai filosofiaksi. Sillä ei ole yhtä kirjoitettua tai kanonisoitua oppia, vaan se on metodeiltaan ja koulukunniltaan kirjava.
  • Sanskritin kielen sana tantra muodostuu kahdesta osasta: tan tarkoittaa venyttämistä ja tra säilyttämistä. Ne käännetään usein laajentumiseksi tai mielen ja kehon yhdistymiseksi. Tantra on nimitys sekä tietylle henkiselle oppisuunnalle että joukolle tähän oppisuuntaan kuuluvia kirjoituksia (tantrat).
  • Tantran pääsuuntaukset ovat oikean käden tantra ja vasemman käden tantra. Vasemman käden tantra eli eroottinen tantra on länsimaissa tutuin, vaikka usein kovin väärinymmärretty muoto. Eroottinen tantra ei perustu tavalliseen seksiaktiin tai eroottiseen akrobatiaan eikä tantrisessa rakastelussa seurata sokeasti luontaista taipumusta hakea tyydytystä, vaan painotetaan seksuaalisesta energiasta ja aistimuksista nauttimista tietoisuuden tilassa. Kaiken perustana on rakkaus ja läsnäolo.
  • Tantrisessa seksissä vältellään alaspäin suuntautuvaa, räjähtävää orgasmia eli esimerkiksi miehen tapauksessa siemensyöksyä, jotta energia ei katoa rakastelevan parin väliltä. Sen sijaan ylöspäin suuntautuvia orgasmeja myös miehet voivat saada useita. Tätä lähestymistapaa seksuaalisuuteen kutsutaan vasemman käden tantrassa pyhäksi rakasteluksi, jossa rakastelun eroottinen energia nähdään työkaluna kohti itseoivallusta ja henkistä kohoamista.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä