Kun jalat menivät alta - kuinka kohdata yhtäkkinen vakava sairaus?

Katja lomaili viime kesänä Pariisissa. Kuva: Katja Kuusenmäki

Tunsin Katjan jo entuudestaan siten, että hän on kavereideni kaveri. Näin mekin satunnaisten tapaamisten johdosta olimme Facebook-kavereita. Reilu yhdeksän viikkoa sitten Katja kirjoitti Facebook-profiilissaan kutakuinkin näin: ”Jalat ovat käytännössä halvaantuneet selkäydintulehduksen takia.” Järkytys ja ihmetys oli kova: miten näin voi yhtäkkiä käydä terveelle, nuorelle naiselle?

Huono säkä, voi kai todeta, kun todennäköisyys sairastua myeliittiin eli selkäydintulehdukseen on 1 - 8 miljoonasta. Taudin voi saada muun muassa flunssan jälkisairautena, kuten Katjallekin todennäköisesti kävi.

Vaikka Katja ei lukeudu läheisimpiin ystäviini, huoli hänestä oli kova. Kyselin hänen kavereiltaan uutisia ja niitä pystyi myös lukemaan hänen lähipiirilleen perustamastaan blogista. Katja vaikutti lähestulkoon koko ajan positiiviselta ja uskoi paranemiseensa. Rohkaisin mieleni, soitin ja kysyin, haluaisiko hän jakaa tarinansa radiossa. Empimättä Katja vastasi kyllä.

Vierailtuani Katjan luona mietin, että siinä vasta sinnikäs tyyppi. Vaikka kuntoutussairaalassa meno on mitä on - esimerkiksi kuntoutusta pitää itse vaatia ja suunnitella sekä harjoitella paljon itsenäisesti -  Katja painaa menemään, hitaasti, mutta varmasti. Helppoa se ei varmasti ole, mutta periksi ei anneta.

Niin, ja siinä yhdeksän viikon takaisessa  Facebook-päivityksessä sanottiin myös, että ”toipumiseen on hyvät ennusteet, ja toivottavasti kävelen jo pian”. Jo silloin Katja oli shokista huolimatta päättäväinen parantumisen suhteen. Minä ja moni muu myös uskomme ja toivomme, että Katja kävelee taas. Hän on muuten seissyt jo tuen avulla omin jaloin tämän haastattelun jälkeen. Jes!

Kuuntele Katja Kuusenmäen haastattelu Tästä elämästä: Kun jalat menivät alta.  

Yle Puheen Tästä elämästä -sarja tarjoaa vertaiskokemuksia elämän pieniin ja suuriin käänteisiin. Luvassa on sekä tietoa että tunnetta maanantaista perjantaihin aina klo 17.08.

kommentit

Tsemppiä Katja!

Voimia ja jaksamista haasteiden keskellä. Sinulla on ihailtavan hieno ja voimaannuttava asenne tilanteeseen nähden.

Kaikkea hyvää!

t. Päivi R.

>Paivi La, 2012-02-11 20:31

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä