Tv-vinkki: Siilin eleganssi

Tv-vinkki: Siilin eleganssi. Kuva: Yle.

Muriel Barberyn Siilin eleganssi on aivan valloittavan ihana kirja. Se on hitaiden sunnuntai-iltapäivien kirja. Kaikkien naisten kirja. Oman ajan kirja. Tänään Siilin eleganssin voi katsoa Teemalta Mona Achachen ohjaamana elokuvana. Sohvan pohja, viltti ja vaahtokarkit, olen valmiina!

Vuonna 2009 ensi-iltansa saanut sosiaalinen satiiri kertoo kolmesta erikoislaatuisesta ihmisestä, jotka löytävät toisensa omalaatuisella tavalla. 

"Paloma on 11-vuotias yksinäinen ja vakava lapsi, joka kuvaa elämäänsä videokameralla. Hän asuu varakkaiden ihmisten talossa rue Eugène Manuelilla Pariisissa. Tyttö ei kuitenkaan halua päätyä elämään kuin kultakala maljassaan, vaan aikoo tappaa itsensä kun täyttää 12 vuotta.

Talon portinvartijarouva on köyhä, hieman juro ja omissa oloissaan viihtyvä Renèe Michel. Palomasta portinvartija muistuttaa siiliä, ulkokuoressaan piikikästä mutta sisimmässään hienostunutta ja eleganttia hahmoa. Portinvartija lukeekin paljon kirjoja ja pitää kissoista, pitäen silti lukuintonsa lähinnä omana tietonaan.

Eräänä päivänä taloon muuttaa japanilainen herra Ozu. Lempeä Kakuro ystävystyy Paloman kanssa ja kiinnostuu portinvartijasta. Hän opettaa Palomalle japania ja pyytää rouva Michelin syömään."

Siilin eleganssi Yle Teemalla keskiviikkona 6.2. klo 21.45. Nähtävissä myös Yle Areenassa maaliskuun alkuun asti.

... ja se ranskan kieli, sitä kuunnellessa tuntee itsensäkin hippusen syvällisemmäksi!

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä