Suunnittelijan tehtävä on luoda muotia

Suunnittelijan tehtävä on luoda muotia. Kuva: Heli Saarinen

Poikkitaiteellinen vaatesuunnittelija Vilma Riitijoki eksyi alalle vahingossa, vaikka ompelikin
jo pienenä itselleen ja nukeilleen vaatteita. Hänet valittiin vuoden 2011 nuoreksi suunnittelijaksi.
Miten Vilmasta tuli Vilma?

"Elin lapsuuteni isossa perheessä keskellä metsää. Ei tarvinnut käydä kylillä hillumassa tai tappamassa aikaa, maalla riittää aina tekemistä. Kesytin kimalaisia ja parhaimpia ystäviäni olivat lampaat, kanat ja villisiat. Haaveilin tulevani tanssijaksi, sirkustaiteilijaksi, muusikoksi, kuvataiteilijaksi ja myös vaatesuunnittelijaksi. Ehkä ne kaikki vielä jollain tasolla toteutuukin.

Ala-asteella ärsytti, kun kuvistunnilla pyydettiin piirtämään ihan mitä haluaa. Ihmiset piirsi punaisen talon, auringon taivaalle, koiran pihalle ja suomenlipun lipputankoon. Se ei ole hirveän luova lähestymistapa. Asioita tiukasti rajaamalla pääsee asioiden ytimeen. Opin sen jo kotona, sillä vanhempanikin ovat käsillä tekijöitä. Äiti on taidekasvattaja ja artesaani ja isä rakentaa taloja.

Arvostan eettisyyttä ja ekologisuutta. Ne ovat osa työtäni alusta loppuun aina logistiikasta lähtien. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tekisin hamppuvaatteita. Joskus kierrätysmateriaali on hyvä juttu, mutta ei aina. Ekologisuus on sitä, että vaate on kestävä ja monikäyttöinen. Olen sitä mieltä, että myös kuluttajalla on vastuu siitä mitä ostaa.

En seuraa muotia enkä ole muodin kuluttaja. Koen niin, että suunnittelijan tehtävä on luoda muotia. Ei hirveästi hyödytä, jos hakee inspiraatiota jo tehdystä muodista ja tekee siitä erilaisia versioita. Sitä paitsi itsekuri ja itsetunto pysyvät kohdallaan, kun ei selaa muotilehtiä. Vaikka työni ovat futuristisia, niistä huokuu menneen ajan tunnelmaa. Ne ovat ajattomia.

Toivon, että voisin joskus jäädä eläkkeelle ja mulla olis oma iso puutarha. Jotta mä pääsen siihen pisteeseen, pitää tehdä paljon työtä ja työllistää myös muita. Vaikka tää onkin kliseisesti sanottu, haluan jättää töilläni maailmaan pienen hiilijalanjäljen."

Vilma Riitijoki: Suunnittelijan tehtävä on luoda muotia. Kuva: Vilma Riitijoki


Kuuntele Yle Radio 1:n Tekijä-sarja - Vilma Riitijoki.


Kuuntele Yle Radio 1:n Tekijä-sarjaa Areenassa

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä