Kilpavarustelua vai lapsen tarve?

22.01.2013Anni Alatalo
Kilpavarustelu vai lapsen tarve? Kuva: stock.xchng, Spekulator

Lapseni ystävä tulee meille leikkimään. Mukanaan hänellä on joulun hittituote childpad. Tytöt kyyhöttävät sohvan nurkassa pelaillen ja musiikkia kuunnellen. Ei tarvitse olla ajatustenlukija tietääkseen mitä tyttäreni mielessä liikkuu, kun hän mulkoilee minua padin takaa anovasti. 

Vierailemme ystäväperheen luona. Kahvittelun lomassa tajuan, että lapsista ei kuulu tarpeeksi ääniä, ja seitsemän vuoden äitikokemuksella kiiruhdan katsomaan. Ensimmäisessä huoneessa lapset tuijottavat tuttavaperheen tyttären omaa televisiota hänen omalta dvd-soittimeltaan, toisessa huoneessa pelataan perheen pojan omalla pelikonsolilla. Lapset ovat kaikki alle kouluikäisiä. 

Tyttäreni on saanut ensimmäisen kännykän.Seuraavana päivänä hän tajuaa, että hänellä ei ole kosketusnäyttöpuhelinta ja kaikilla muilla on. Mikä tätä äitiä harmittaa on se, että kaikilla muilla todella näyttää olevan. 

Mietin, että tottahan minäkin haluaisin ostaa tuon kaiken (ja enemmänkin!) lapsilleni, mutta millä rahalla? 

Sitten tajusin; enhän minä edes halua!

Halun ostaa enemmän lautapelejä koska se pakottaa myös minut toisinaan osallistumaan lasteni elämään. Lapseni joutuu tyytymään "junttikännykkään", eipähän tarvitse huolehtia että kosketusnäyttö tipahtaa asfaltille kesken narunhyppelyn. Haluan, että lapseni leikkivät tai ainakin opettelevat leikkimään; pelaaminen tai tv:n katselu ei ole leikkimistä.

Jos haluan hetken rauhaa lapsistani, he voivat katsoa Pikku Kakkosensa myös olohuoneen yhteisestä televisiosta. Kun meille tulee erimielisyys tyttäreni kanssa Ti-Ti Nalle -dvd:n ja uutisten välillä, aina välillä minunkin ohjelmani voittaa katseluoikeuden. Vastustan viimeiseen asti ajatusta, että tavaroilla ja vaatemerkeillä olisi väliä ystävyydessä. 

Haluan lasteni kliseisesti oppivan, että ihan kaikkea ei voi saada, koska aikuiset hei; kaikkea tässä elämässä ei ihan oikeasti voi saada. Piste! 

Esitän nyt kysymyksen teille hyvät lukijat: Onko todella niin, että lapsenne tarvitsevat kaiken sen viimeisintä mallia olevan teknisen roinan jo ennen teini-ikää vai olisiko kysymys vain vanhempien kilpavarustelusta toistensa kanssa?

kommentit

Elämässä voi saada aika paljon kun vaan siihen uskoo ja tekee parhaansa saavuttaaksen sen mistä unelmoi.

Itse pyrin lapsilleni opettamaan sellaisia asioita kuin että:

Unelmien eteen on tehtävä työtä: koulu on lapsen tärkein työ, se pitää hoitaa kunnolla. Kun koulunsa hoitaa kunnolla on mahdollisuus valita sellainen jatkokoulutus mitä toivoo ja pääsee sellaiseen ammattiin mistä unelmoi.

Elämässä pitää tehdä valintoja: Jos elämän tarkoitus on olla onnellinen, niin omista valinnoista riippuu, millaiseksi se oma elämä muodostuu. Jos rahat on tiukilla, terveys krakaa tai ystävä pettää, niin silloin pitää punnita asioita ja kelata uudesta näkökulmasta miten sen elämänsä saa muutettua niin hyväksi kuin mahdollista niissä puitteissa mitkä on. Itse laitoin nuorena mielummin rahani railakkaisiin etelänreissuihin kuin säästin sukanvarteen, en kadu.

Kateus on turha keksintö: Jos kavereilla on jotain "hienoa" niin sitä on turha kadehtia. Jos itse haluaa jotain, niin sitten pitää punnita mistä on valmis luopumaan jotta sen saisi. Ipad maksaa n. 500€, joten eiköhän sen pystyisi lähes jokainen suomalainen ostamaan niin valitessaan. Mutta jos on valinnut esim. kotiäitiyden tai lapsen teon nuorena tai kalliin lainarahalla ostetun asunnon, keskenjätetyt opinnot, ammatin jossa on huono palkka, huonot välit vanhempiin, köyhän puolison, tupakoinnin, alkoholin käytön...niin sitten ehkä joutuu omien valintojen vuoksi kieltämään lapseltaan jotain, joka on tätä päivää.

Perheessämme on neljä henkilöä ja 3 ipadia, viisi tietokonetta, 4 telkkaria ja 5 kosketusnäyttö puhelinta. Kaikki nämä on hankittu ihan vain omaa käyttöä varten, siksi että ne ovat niin näppäriä ja käteviä käyttää. Tekniikan kehitys on ollut huimaa ja kyllä siitä pitää saada nauttia ikään katsomatta ilman syyllistämistä. Huolimatta siitä että olemme mukana nykytekniikan kehityksessä, ulkoilemme, harrastamme ja puhumme sekä vietämme paljon aikaa yhdessä perheenä.

>Elämä on valintoja – Ti, 2013-01-22 14:30

Kirjoitat aluksi unelmista, mutta sitten kumoat monen unelmat esimerkeillasi valinnoista. Monelle kotiaitiys ja oma asunto ovat unelma. Tuskin kovin moni valitsee puolisoaan tulojen perusteella, vaan unelmoi aivan eri ominaisuuksista. Monessa unelma-ammatissa on huono tyotilanne, korkeakoulutettuja tyottomia on paljon. Mita, jos se unelma-ammatti on juuri se, jossa kilpailu tyopaikoista on kovaa? Ja tuskin kukaan VALITSEE huonot valit omiin vanhempiinsa!

Unelmat ja niiden toteutuminen ovat tosiaan lapselle (ja kelle tahansa) paljon tarkeampia, kuin se, etta omistaa kaiken mahdollisen elektroniikan vain ollakseen mukana nykyaikaisessa kehityksessa.

En sano, etteiko meidan perheessa olisi osallistuttu tahan kilpavarusteluun. Valitettavasti olemme usein jaaneet kiinni siita, etta innostumme kaikenlaisita uusista vekottimista niin, etta ne on pakko saada. Lopulta suurin osa jaa kuitenkin kayttamatta alkuinnostuksen jalkeen. Kaapeissamme lojuu kaikenlaisia pelikonsoleita, uusien mallien syrjayttamia tai hajonneita kannykoita, kameroita joiden akkuja kukaan ei ikina muista ladata yms. yms..

Vanhimmalla lapsellamme sen sijaan on peruspuhelin ilman mitaan erikoisuuksia ja han on siihen ihan tyytyvainen. Puhelimen ensisijainen merkitys pienella koululaisella on se, etta vanhempiin saa tarvittaessa yhteyden, tama luo turvallisuuden tunteen. Kolmevuotias lapsemme on niin riippuvainen iPadista, etta olemme joutuneet piilottamaan se kokonaan ja kaytamme sita ainoastaan "salaa" iltaisin.

Alkuperaisessa kirjoituksessa kritisoitiin sita, etta ystavia tavatessa lasten aika kuluu yhteisen ajan sijasta elektroniikan parissa. Mina ainakin unelmoin siita, etta lapseni voivat viettaa aikaa ystaviensa kanssa leikkien ja touhuten ei tv:ta katsoen.

>- ihan kaikkea ei tarvitse ollakseen nykyaikainen – Ke, 2013-01-23 00:52

Kiitos Anni todella hyvästä kirjoituksesta! Olen pitkälti samaa mieltä. Syynä tähän tekniikan hankkimiseen pidän ns. kilpavarustelun lisäksi sitä että sillähän vanhemmat saa sitä omaa aikaa kun lapset sitten on hiljaa omissa huoneissaan katsomassa tv:tä ja pelaamassa. Ja aikuiset voi sitten surffailla netissä ja roikkua facebookissa...

Ja ostetaan noita kaikkia vempeleitä "kun kaikilla muillakin on". Elämä on tosiaan valintoja, lasten kanssa esim. hiihtämään / luistelemaan tms lähtö ei ole aina niin helppoa, mutta uskoisin että kannattaa luoda heille lapsesta asti tapa liikunnan harrastamiseen (enkä tarkoita mitään himourheilua). Toki ei tekniikka ja liikunta sulje toisiaan pois, mutta paljon vaan tuntuu olevan lapsia ja nuoria jotka on jonkun ruudun ääressä tuntikausia joka päivä.

Meillä esim. kun tulee lasten kavereita niin useimmiten kiellämme heiltä tv:n katselun. Meillä lapset 4 ja 7 v, meillä on yksi tv, yksi tietokone ja yksi Ipad. Lapset saa jonkin verran pelata tietsikalla ja padilla.

>Äiti Turusta – Ke, 2013-01-23 09:34

"jos on valinnut esim. kotiäitiyden tai lapsen teon nuorena tai kalliin lainarahalla ostetun asunnon, keskenjätetyt opinnot, ammatin jossa on huono palkka, huonot välit vanhempiin, köyhän puolison - - - joutuu omien valintojen vuoksi kieltämään lapseltaan jotain, joka on tätä päivää."

"Perheessämme on neljä henkilöä ja 3 ipadia, viisi tietokonetta, 4 telkkaria ja 5 kosketusnäyttö puhelinta"

Asioihin on muitakin näkökulmia. Tekniikkaa ei kehitetä vain siksi, että ihmisten elämä olisi helpompaa ja mukavampaa, vaan siksi että niin pyöritetään kapitalismin rattaita, siis että muutama ihminen rikastuu kun massat koukutetaan kuluttamaan. Laitteet jopa tehdään tarkoituksella hajoamaan muutamassa vuodessa, jotta ihmiset ostaisivat tiuhaan uusia.

Sitaateista näkyy miten aikuisetkin ajattelevat, että laitteet ovat merkki elämässä onnistumisesta. Aivan kuin mahdollisimman suuren varallisuuden tavoittelun pitäisikin olla kaikkien valintojen takana vaikuttava syy. Laitteista on tullut hyvän elämän symboleja. Kyky kuluttaa on merkki onnistumisesta, ja milläs sen onnistumisen muuten näytät kuin ostamalla niitä "tätä päivää" olevia - ei siis viime tai edellisen vuoden - laitteita.

Samaan aikaan länsimaat dumppaavat elektroniikkaromua Afrikkaan, jätemäärä on maailmassa jo iso ongelma. Sopii miettiä, mihin lapsiaan ohjaa. Onko oikeasti kadehtimisen arvoista, että kaverilla on aina uusin puhelinmalli vai ehkä vähän noloa? Onko jopa vähän moukkamaista, että ostetaan perheessä jokaiselle henkilökohtainen tabletti ja TV?

Alkuperäinen kirjoitus on tärkeä puheenvuoro sitä vastaan, että nykyään ihmiset jaetaan arvoltaan jyviin ja akanoihin kuluttamisen perusteella. Eikö lapsia voisi kasvattaa siihen, että älä ihaile sitä kaveria jolla on hienoimmat laitteet vaan vaikka sitä, joka on kaikille kiva ja auttaa heikompiaan? Lapsissa on tulevaisuus, kannattaako jatkaa tätä kuluttamisen ihannointia vai ottaa ehkä muitakin arvoja siihen rinnalle?

>Statussymboleja – Su, 2013-02-03 17:58

Ymmärrän että lapset vertaavat mitä muilla on ja heillä ei. Mutta en ymmärrä miksi aikuiset niin tekevät. Viittaan tällä myös tähän kirjoitukseen. Miksi välität mitä muut tekevät tai jättävät tekemättä? Itse vastaan aina lapsilleni, että meidän perheessä tehdään niin tai näin, riippumatta siitä mitä muualla tapahtuu. Kerron myös että heillä on rakastavat vanhemmat, ruokaa pöydällä ja katto pään päällä ja se on enemmät mitä suurimmalla osalla maailman lapsilla on.

>Kolmen äiti – Ke, 2013-01-23 15:50

Vain jatkokysymys viimeisen lauseen perään: Vai onko helpompi antaa lapselle digiroinaa, kun ei itse jaksa leikkiä, vuorovaikuttaa, pelata tai mennä ulos. Lapsethan ovat niin hankalia, kun niiden kanssa täytyy keskustella ja viettää aikaa.

>Gyikleany – To, 2013-01-24 13:42

ei kilpavarustelu,eikä tarve, paitsi välillä näyttää siltä, että kohta alkaa vieroitusoireet jos ei kohta saa katsoa iPadia.nimittäin lapsi täyttää piakkoin 3 ja päivittäin kysyy saako katsoo ipadilta piirrettyjä.on pakko pitää välillä kieltopäiviä koska näyttää nimittäin pahalta ku lapsi on valmis katsomaan monta tuntia iPadia, eikä millään haluaisi lopettaa katsomista ja yhden tai kahden lyhyen piirrettyn katsominen ei riittä.kieltopäivien jälkeen touhu on kylläkin taas samaa.mutta eiköhän se tästä laannu oikeiden ratkaisujen merkeissä.tulevaisuudessa toivon ettei edes tule mitään ongelmia ,eri laitteiden kanssa tai haluja saada aina niitä uusia ja parempia?toivon että löydän oikean tavan opastaa lasta tasapainoisen elämäntapaan, ilman mahdollisia addiktioita.

>filipp – To, 2013-01-24 23:59

Valitettavasti tämä kilpailu ja kilpavarustelu on juurtunut jo aikoja sitten yhteiskuntaamme ja ulottuu kyllä huomattavasti syvemmälle,kuin lapsiperheen digiroinasta kilpailuun.

Kilpailua perheiden kesken (tiedostamatonta) käydään kaverisynttäreiden järjestämisestä,talkootyöstä,lasten harrastuksista,ulkomaanmatkoista ja elämyksistä,polkupyörän hinta/laatusuhteesta ja pullanlevonnasta jne.Kateus ja pätemisentarve saa aikuset ihmiset tekemään mitä vain;harvemmin todellakaan lasten eduksi,vaan itsekkäistä syistä.Onko meillä suomalaisilla todellakin niin huono itsetunto,että joka asiassa pitää päteä,myös vanhemmuudessa;kaikki on koettava ja saatava,eikä lapselle haluta tuottaa pettymyksiä,tai vielä pahempaa;sanoa EI?

Elämä on aina tasapainoilua;kaikkea ei voi saada,eikä kuulu saada.Meillä keskustellaan kotona usein lasten kanssa asioista,esim juuri digiroinasta ja harrastuksista vrt. matkustaminen tai mikä hyvänsä muu rahaa ja aikaa vaativa.Muksut osaavat kyllä itsekin jo tehdä valintoja,jos heille se suodaan (esim digiroju vs.harrastus).

Kaikissa perheissä ei yksinkertaisesti ole varaa kaikkeen mitä lapset kinuavat.Itse teen sen kyllä selväksi omille muksuille;kaikilla kavereilla ei todellakaan ole kaikkea,eikä kavereiden vanhemmilla mahdollisuuksia hankkia sitä kaikkea haluttua (eikä kaikkien kavereiden vanhemmat todellakaan HALUA hankkia lapsilleen kaikkea!!).Jo siinä on yksi syy vähentää myös omaa kulutusta:jos osa kavereista pärjää ilman,niin miksi emme me?

Omistaminen sitoo,velvoittaa ja lopulta orjuuttaa.Mutta kuinka moni oikeasti ymmärtää sen?Itse haluan opettaa lapsilleni kohtuullisuutta ja kieltäytymystä turhasta roinasta,koska sitä ilmankin voi hengittää,syödä,nukkua ja olla.Haluan myös opettaa hiljaisuutta ja omien ajatusten kuulemista.Haluan opettaa tuntemaan ympäristön ilman jatkuvia ärsykkeitä,koska ne jatkuvat ärsykkeet häiritsevät ihmistä.SIKSI meillä ei lähdetä mukaan kilpavarusteluun.

>Kiiski – Ti, 2013-08-20 08:58

lisää kommentti

Lisää kommentti

aiheet

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä