Mitä voin tehdä, kun olen huolissani tuttujen lapsesta?

"Olen 9-vuotiaan pojan kummitäti ja kovasti huolissani lapsen elämästä. Hänen isänsä on alkoholisti, joka on useita kertoja käynyt katkaisussa, mutta sortuu aina uudelleen. Vanhemmat ovat aika iäkkäitä ja varsinkin isä on ylisuojeleva.

Nyt pojalla on todella pahoja ongelmia koulunkäynnissä. Vasta tänä syksynä hän on oppinut kunnolla lukemaan, kertotaulu on hänen mielestään ihan turha opetella, koska hän on niin huono ettei hän kuitenkaan sitä opi. Hän on mielestään kaikkein huonoin luokassaan. Läksyjen teko on kuulemma ihan helvettiä ja vie tunteja, jonka aikana äiti
hermostuu ja huutaa. Yksin hän ei tee läksyjään vaan valehtelee tehneensä ne.

Perheneuvola on tehnyt arvion lapsesta, mutta lapsen äiti ei ole kertonut siellä alkoholiongelmasta eikä pojan tappouhkauksista (uhannut tappaa itsensä, koska elämä on niin kauheata, samoin äitinsä). Perheneuvola ja kaiketi koulukin haluaisi siirtää hänet takaisin toiselle luokalle.

Meillä on todella hyvät välit hänen kanssaan ja haluaisimme auttaa, mutta miten, en tiedä. Olen miettinyt jonkinlaista palkkiomenetelmää läksyjen suhteen ja olen yrittänyt olla kovasti tukena, mutta meillä on välimatkaa 160 km. Viikko sitten poika lähti ensimmäisen kerran bussilla kotiin ihan yksin, joten nyt voimme tapailla hieman useamminkin. Hän tilasi jo uuden tapaamisen kuukauden päästä ja odottaa jo sitä."

Voitko antaa hieman neuvoja miten toimia lapsen reagoidessa näin ja miten me kummivanhempina voisimme auttaa?

Ilahduttavaa, että jaksat auttaa kummilastasi!

Ajatuksesi läksyjen tekemiseen tukemisesta mukavalla palkkiolla - yhdessä ololla - on hyvä. Kirjettäsi lukiessa tulin kuitenkin ajatelleeksi, ettei koulunkäynti välttämättä ole pojan ongelmista vaikein. Vaikka poika tekisi läksyt ja numerot nousisivat, olisi hänellä silti huoli alkoholia käyttävästä isästä ja hankalat välit ainakin äitiin. On aika ymmärrettävää, ettei näin vaikeassa tilanteessa jaksa välittää läksyistä. Joskushan koulunvaikeudet voivat suorastaan johtua turvattomasta kotitilanteesta.

Toivottavasti et siis pahastu, kun ehdotan, että keskittyisitkin tukemaan poikaa muutoin. Voisit jättää läksyjen tekoon motivoimisen kodin, koulun ja perheneuvolan tehtäväksi. Sinä voit tarjota kummipojallesi suurimman avun viettämällä aikaa hänen kanssaan.

Sinä – tai te - voisitte keskittyä antamaan pojalle ”palkintoja” ihan vaan siitä hyvästä, että hän on olemassa. Hänen ei tarvitsisi suoriutua koulutehtävistä tai kestää aikuisen kiukkua. Voisitte hymyillä, katsoa silmiin, halata, koskettaa, pitää kainalossa. Isommatkin lapset hyväksyvät kosketuksen esim. urheilijan lihashuollon verukkeella. Kunnon halaus aina tavatessa ja erotessa voi olla tärkeämpi kuin arvaattekaan; se kertoo hyväksynnästä ja arvokkaana pitämisestä. Voisitte usein kertoa hänelle, että pidätte hänestä. Sitä hän ei ehkä tällä hetkellä kotona tai koulussa kuule. Kiva yhteinen tekeminen tai ihan vain turvallinen, kiireetön yhdessä olo olisi hänelle varmasti arvokasta. Näistä asioista rakentuu hyvä itsetunto ja tunne siitä, että on arvokas.

Voit kertoa pojalle, että kuuntelet mielelläsi, mitä kaikkia murheita tai pelkoja hänellä on. Kerro suoraan se, mitä tiedät perhetilanteesta, esimerkiksi, että isä juo ja äidin kanssa tulee riitoja. Älä painosta lasta puhumaan. Jos hän kertoo murheitaan, suhtaudu rauhallisesti ja lohduttavasti. Älä yritä ”lahjoa murheita pois” tai pakottaa lasta nopeasti piristymään: autat parhaiten, kun kestät hänen ilmaisemiaan tunteita. Älä puolustele aikuisten tekoja.

Pidä yhteyttä lapseen tapaamisten välillä hänelle sopivalla tavalla. Suhtaudu innostuneesti pieniinkin, aluksi yhdentekeviltä tuntuviin, viesteihin. Ne voivat olla ”jään koettamista kepillä” ennen vaikeammista asioita puhumista. Jos voit, lupaa hänelle, että hän voi hätätilassa koska tahansa tulla ilmoittamatta teille.

Puhu vanhemmille huolestasi ja halustasi auttaa. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, voit kirjoittaa heille kirjeen. Koeta kestää mahdollista ja kiukkua ja torjuntaa, joka puheeksi ottamisesta voi joskus seurata. Älä suostu välien katkaisemiseen. Varaudu siihen, että asioiden selvittely vie kauan ja vaatii monta keskustelukierrosta. Ehkä vanhemmat eivät suutukaan, vaan ovat kiitollisia, kun joku on huomannut heidänkin ahdinkonsa.

Halutessanne voitte yhdessä neuvotella lastensuojelutyöntekijän kanssa mahdollisuudesta nimetä teidät pojan viralliseksi tukiperheeksi. Tuolloin viikonloppuvierailut olisivat ennalta sovittuja ja saisitte pientä rahallista korvausta. Voit tarjoutua vanhempien luvalla tuleman heidän kanssaan tai soittamaan perheneuvolaan. Voit rohkaista vanhempia kertomaan myös toistaiseksi salaamistaan asioista perheneuvolassa.

Lapsen itsemurhapuheet ovat tietysti vakava asia, mutta johtavat harvoin itsensä vahingoittamiseen. Jos pelkäät lapsen todella yrittävän tappaa itsensä, kerro asiasta vanhemmille, ja sopikaa kuka teistä on yhteydessä perheneuvolaan tai lastensuojeluun. Kerro myös lapselle mitä ja kenen kanssa olet puhunut hänen asioistaan.

Vaikka et voi poistaa kaikkia kummipoikasi ongelmia, voit olla ratkaisevassa roolissa hänen elämässään. Nimittäin tutkimusten mukaan vaikeissa oloissa kasvava lapsi selviää paremmin, jos edes yksi aikuinen ”näkee hänet”: tuntee hänen tilanteensa, tarjoaa läsnäoloaan ja ajattelee lapsesta hyvää. Ja juuri näinhän sinä teet ja se on hienoa.

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.