Mitä tehdä kun yhteinen perheloma ei huvita?

Parisuhteemme ei oikein pelitä ja lomien vietto kypsyttää jo etukäteen. Olemme 40-vuotias pariskunta, jolla on kohta 3-vuotias lapsi. Viime lomaa vietettiin appivanhempien kanssa mökillä. Mieheni olisi halunnut jäädä vielä viikoksi lapsemme kanssa mökille. Sanoin etten halua olla lapsesta erossa viikkoa (ääneen en sanonut etten luota hänen ja appivanhempien lastenhoitoon). Miksikö en luota? Appivanhemmat ovat sairaita ja mieheni on vissiin masentunut, kun hän aina narisee, ettei mikään tunnu miltään ja kalja maistuu. Eli pelkäsin, että lapselle sattuisi jotain. Kun puhuin lapselle, että äiti lähtee ja hän jäisi mökille isän kanssa lapsi sanoi, ettei halua.

Kysymykseni on, olisiko lapselle ollut traumaattista jäädä isän kanssa mökille viikoksi, kun hän sanoi että hän haluaa lähteä mukaani? Voiko kohta puoliin 3-vuotiaan kanssa jo keskustella kenen kanssa hän haluaa lomailla, jos en esimerkiksi halua lähteä lomalle mieheni haluamaan paikkaan? Seuraavatkaan lomamme eivät näillä näkymin ole tämän onnellisempia. Välillä käy erokin jo mielessä.

Tilanteesi lienee ajankohtainen monessakin lapsiperheessä. Lomanvietosta on erimielisyyttä, arjen kiireissä ei tahdo löytyä aikaa edes istua puhumaan omista toiveista, muistakin asioista kertyneet kiukut uhkaavat purkautua lomakohteista neuvotellessa.  Entä keiden kaikkien toiveita kuunnellaan: vanhempien, lasten, appivanhempien?

Mikään ei estä perheenjäseniä viettämästä lomia erillään, jos se hyvältä tuntuu. Miksei lapsi voisi olla isän tai äidin kanssa mökillä ja toinen vanhempi hetken omissa menoissaan? Itse ajattelen, että 3-vuotiaalle lapselle viikon ero hoitovastuussa olevasta vanhemmasta voi olla liian pitkä, mutta lyhyemmissä pätkissä voi olla oikein hyväkin viettää aikaa lapsen kanssa kahden.

Mielestäni kolmevuotiaan kanssa voi keskustella lomanviettotoiveista, mutta en antaisi hänen ratkaista asiaa tilanteessa, jossa vanhemmat ovat erimielisiä. Yleensä lapset tarkkailevat herkkinä vanhempien välisiä erimielisyyksiä ja kärsivät, jos joutuvat asettumaan jommankumman puolelle. Neuvoisin siis teitä vanhempia ensin ratkaisemaan loma-riidat keskenänne ja ilmoittamaan sitten lapselle päätöksenne.

Jäin miettimään laajemmin miten lapseenne vaikuttaa parisuhteenne pelittämättömyys, oli lomanviettoa tai ei. On tietysti täysin luonnollista ja yleistä että parisuhteessa on vakaviakin ristiriitoja, mutta kirjeesi jo aika toivoton sävy kosketti minua.

Mainitsen vielä joitakin keskustelunavausehdotuksia, joita kirjeesi sai minut ajattelemaan. Ehkä joku muu pariskunta saa niistä apua, vaikkeivät ne sattuisi sopimaan juuri teille:

• Lomanvieton miettimisen sijaan voisitte miettiä tapaanne olla parisuhteessa, puhua asioista, olla luottamuksen arvoisia. Jos epäilet miehesi olevan masentunut, pelkäät hänen olevan kaljanjuonnin takia kykenemätön lapsen hoitoon, et luota hänen sukulaisiinsa, mutta et sano tätä hänelle, on aitoon keskusteluyhteyteen vaikea päästä. Jos miehesi on masentunut, suurempi vastuu keskustelun aloittamisesta todennäköisesti jää sinulle. Lapsen asioiden kautta riiteleminen ei ole yleensä hyvä ratkaisu.
• Ikävää, ettei tarpeitasi oteta huomioon. On aika yleistä, etteivät pariskunnat tunnista toistensa tarpeita, vaikka niistä sanoisi tuhat kertaa. Voisit vielä tarkistaa, oletko varmasti ilmaissut tarpeesi miehellesi suoraan. Esimerkiksi: kirjeesi perusteella sinulla on tarve varmistua lapsesi turvallisuudesta. Mitenhän miehesi voisi vakuuttaa sinulle olevansa tarpeeksi turvallinen? Entä: mitähän tarvetta miehesi saattaa yrittää viestittää kertomalla ettei mikään tunnu miltään? Tai: saattaisiko hän tarvita apua masennukseensa?
• Sanot myös, että joudut aina joustamaan. Miksi? Mitä tapahtuisi jos et joustaisi? Jatkuva omien tarpeiden ylikävely aiheuttaa usein vihaa ja katkeruutta, jota saattaa olla teidänkin suhteeseenne kertynyt. Tietääkö miehesi, että koet joustamisen näin vaikeaksi? Hänhän saattaa ajatella, että keskustelitte asioista ja päädyit hänen kannalleen.
• Ei tietenkään ole helppoa lähteä tästä tilanteesta rakentamaan järkevää keskusteluyhteyttä. Itse kuitenkin ajattelen, että lapsen takia kannattaa yrittää löytää yhteys puolisoon.  Pari- tai perheterapia voi olla tässä erinomainen apu. Pariterapiaan voi mennä myös yksin, jos puoliso ei ole halukas. Vaikka pariskunta päätyisikin eroon, on keskusteluyhteys vanhempien välillä lapsen kehitykselle elintärkeä.

Kirjeesi myötä toivotan teille ja kaikille muillekin lukijoille: Voimia lomailuun!

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.