Mitä tehdä, kun lapsella on ongelmia kavereiden kanssa?

Mieltäni vaivaa 8-vuotiaan poikani kaverisuhteet. Sain ainokaisen lapseni ollessani jo 40v. (mieheni myös 40v.) Silloin lähipiirissämme muiden lapset olivat jo aikuisuuden kynnyksellä, samoin naapurusto oli "tyhjä" samanikäisistä lapsista. No, kun tämän ihanuuden vielä viime metreillä sain, niin halusin olla kotona lapsen kanssa mahdollisimman pitkään, ja laitoin hänet päiväkotiin vasta kun poika oli jo lähemmäs 5v. Siellä alkoikin sitten ilmetä hankaluuksia kaverisuhteissa. Lapsi "lämpeni" todella hitaasti muiden leikkeihin, ja edelleen on hiukan hankalaa olla muiden lasten kanssa samalla aaltopituudella. Kaipaa tosi paljon kavereita, mutta jutut eivät oikein käy yksiin, johtuneeko siitä kun hän on tottunut kommunikoimaan enimmäkseen aikuisten kanssa ja keskustelemaan asioista, joita taas toiset lapset ymmärrettävästi eivät jaksa tehdä. Eli hänellä on maine vähän hankalana ja ärsyttävänä kaverina.

Olisiko jotain ideoita, joilla voisimme yrittää tukea poikaa hänen kaverisuhteissaan? Koululla ehdotettiin kuraattorilla käyntiä, jonne aika onkin varattu, mutta kestää ennen kuin sinne päästään!

Onhan minulla joitain ideoita kaverisuhteiden tukemiseen, mutta ensin haluaisin kertoa (täysin pyytämättä), mitä ajattelen siitä, että lapsi on lähes viisivuotiaaksi kotihoidossa. Se kun tuntuu olevan Suomessa jo suhteellisen harvinaista.

Minusta on hienoa, että olet käyttänyt ihanuutesi kanssa hänen ainutkertaiset varhaisvuotensa kotona! Rivien välistä luen lapsen olleen sinulle (ja varmasti miehellesikin) hyvin tärkeä. Ei välttämättä ole helppoa malttaa jättää työasioita muutamaksi vuodeksi syrjään, mutta lapsenne ei ainakaan tarvitse miettiä onko hän ollut vanhemmilleen tärkeä!

Mutta kaverisuhteisiin: on aika yleistä, että muiden lasten kanssa pieninä vähän aikaa viettäneet lapset eivät helposti pääse mukaan leikkeihin. Lapsille kehittyy jo noin 3 vuoden iästä, ehkä varhemminkin tapa leikkiä ja olla lapsiryhmässä, neuvotella säännöistä ja hierarkiasta. Aikuisten kanssa aikaa viettävä lapsi saa yleensä toisenlaisen kokemuksen muiden kanssa olemisesta. Etenkin joustava ja lapsen tarpeita ymmärtävä aikuinen yleensä lähtee mukaan lapsen ideoihin, suostuu myöntymään lapsen päähänpistoihin, on kiinnostunut lapsen ajatuksista, kohdistaa huomionsa lapsen pieniinkin viesteihin. Ikätoverit eivät välttämättä innostukaan lapsen ideoista tai jousta tämän mielen mukaan. Leikkitaitoja voi tietysti harjoitella leikkipuistossa tai kerhossa, jos sellaisia omalla paikkakunnalla on.

Aika yleistä on sekin, ettei aikuinen leiki lapsen kanssa yhtä paljon kuin lapset keskenään. Harva aikuinen jakaa kovin pitkään pöristää leikkiautolla tai syöttää nukelle näkymätöntä puuroa, eikä kaikista ole eläytymään brontosauruksen vaativaan osaan. Sen sijaan lapselle ehkä luetaan tai hänen kanssaan keskustellaan kiinnostavista aiheista, käydään kiinnostavissa paikoissa, tehdään palapelejä tai rakennetaan legoilla. Arvokkaita asioita nämäkin, mutta eivät välttämättä kehitä leikkitaitoja.

En ole ihan varma mitä tarkoitat sillä, että lapsesi on hankala olla samalla aaltopituudella muiden lasten kanssa. Ymmärtääkö poikasi, että muut ajattelevat eri tavalla kuin hän ja ovat kiinnostuneita eri asioista? Ymmärtääkö hän, mitä muut lapset viestittävät hänelle? Tai tarkoitatko, että hän on kiinnostunut erilaisista, ehkä eri-ikäisille kuuluvista asioista?

Ideoita, jotka saattavat sopia teille, tai sitten ei, valitkaa vapaasti:

• sosiaalisia taitoja voi olla helpompi harjoitella yhden kaverin kanssa kuin isommassa porukassa. Yrittäkää kutsua joku lapsista kylään teille ja auttaa poikaanne solmimaan häneen suhteen. Kaverin siivellä voi olla helpompi päästä muiden juttuun
• tukekaa lasta kiinnostumaan myös muiden ehdottamista leikeistä/ tekemisistä
• leikkikää lapsenne kanssa mahdollisimman paljon keskustelun sijaan. Jos olette joustavia vanhempia, älkää suostuko ihan kaikkeen hänen ehdottamaansa heti. Näin hän saa aikuisen kanssa harjoitella joustamista. Jos taas olette jääräpäisempiä vanhempia, suostukaa hänen ehdotuksiinsa. Näin hän saa esimerkin joustavuudesta.
• jutelkaa poikanne kanssaan tunteista, joita liittyy kaverisuhteisiin. Miltä tuntuu kun kaipaa kaveria? Pohtikaa myös omia tunteitanne ja lapsuuden kokemuksianne kaverisuhteista.
• jos poikanne on vaikea ymmärtää muiden tunteita tai viestejä, tukekaa häntä tässä kertomalla omista ajatuksistanne. Esimerkiksi: ”pahoitin mieleni, kun hän sanoi noin” tai ” kun olen syönyt, aion viedä tämän lautasen tiskikoneeseen”. Voitte myös vaikkapa kirjojen kuvista arvuutella mitä henkilöt näyttävät ajattelevan.

Kuraattorilta saatte varmasti parempia neuvoja, kun voitte rauhassa käydä läpi juuri teidän poikanne tilannetta. Hienoa, että kuraattorin palvelu on käytössä, vaikka jonoa on. Itse ajattelen, että lapsenne varmaan kestää vauriotuimatta tämän hetkisen kaverisuhteiden vaikeuden, koska hän on todennäköisesti saanut hyvän, riittävän turvallisen pohjan ihmissuhteilleen oltuaan äidin kanssa kotihoidossa tavanomaista pidempään.

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.