Lastenpsykiatri Janna Rantala: Harjoitusprinssi

Törmään keinun ääressä vanhaan tuttuun. Halaukset, Mitäs sulle kuuluut ja innostuneet lasten esittelyt. Vaivautunut hiljaisuus laskeutuu vasta, kun vanhin lapsista kysyy viattomasti: ”Äiti, mistä te tunnette?” Katselen lehdettömän vaahteran latvoja, tuttu vilkaisee ainaiseen ärsyttävään tapaansa tarkoituksettomasti kännykkäänsä. Olemme entiset avopuolisot.

Olen tällä hetkellä supernormi-äiti: synnyttänyt itse lapseni yhä jatkuvan heteroavioliiton solmimisen jälkeen. Minusta se ei ole ainoa oikea tapa elää, minun elämäni vain meni näin. Elämänpolkuni on lapsien näkökulmasta sikäli tutunoloinen, että se muistuttaa prinsessasatua.

Aina kun minun ja mieheni rakkaustarinasta tulee puhetta, näen tyttäreni haltioituneessa katseessa tanssiaispuvut ja linnantornit. Hetken harmittaa, että tuli luettua hänelle Tuhkimo niin monta kertaa. Sadun voima on suuri: ei hän älyä edes kysyä, miksi linnamme on vaihtunut palvelijan asuntoon. Sen sijaan hän pyytää hartaasti saada kuurata lattioita.

Satunnainen puistotapaaminen jäi silti mietityttämään tytärtäni.

- ”Äiti, onko isä sun prinssi?” Suljen huokaisten Paul Austerin kirjan ja nyökkään.
- ”Kuka se mies sitten oli?”
- ”Me asuttiin yhdessä aikaisemmin, silloin kun minä ja isä ei oltu vielä tavattu.”
- ”Onko se siis sun prinssi?”

Epäröin. Onnekkaasti.

-”Äiti, nyt mä tajuan! Se oli sun harjoitusprinssi!”

Näinhän se on. Joskus prinsessa elää onnellisena muutaman vuoden loppuun asti ja muuttaa sitten toisen prinssin luo. Joku prinsessa löytää sateenkaaren päästä toisen prinsessan. Toinen viihtyy vallan mainiosti tornissaan ilman prinssin haavettakaan. Ja joku prinsessa harjoittelee ensin elämistä seitsemän äijän kanssa.

Minun täytyy erikseen kertoa lapsille, että satuja on monenlaisia. Yhtä tosissa saduissa seikkailevat  avokuninkaat, bonusprinssit, kahden kuningattaren valtakunnat, hyvän isäpuolen omenat… Toisen harjoitusprinssi on toisen kuningas. Ja jonkun treeniprinsessa on jonkun toisen äiti.