Tehdäänkö vielä yksi lapsi?

Kuinka monta lasta on tarpeeksi. Kuva: Stock.xchng, Valdas Zajanckauskas.

– Toisen lapsen syntymän jälkeen mietimme, että ei kai tätä tähän jätetä: kaksi lasta tuntui liian turvalliselta ja tyypilliseltä mallilta. Kun ajattelee vaikka teknisiä juttuja, niin nelihenkinen perhe mahtuu tavalliseen autoon ja matkustaminen on helppoa. Meillä oli kuitenkin vahvasti sellainen olo, että tehdään vielä kolmas lapsi, kertoo kolmen lapsen isä Ilkka Riihimäeltä.

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisessa lapsiperheessä on edelleen keskimäärin 1,8 lasta. Näyttää siltä, että yhä useammassa perheessä lapsia on kolme. Koetaanko kaksi lasta liian keskiluokkaisena?

– Tunteella ja intuitiolla meidän lapsilukupäätös tehtiin. Kun perheen elättäjinä on kaksi freelancer-tanssijaa, moni ajattelisi, ettei olisi järkevää tehdä yhtään lasta. Nyt kolmannen jälkeen kun oikein kuuntelee, niin tuntee, että meidän perhe on valmis, Ilkka naurahtaa.

Tutkimusten mukaan suomalaiset haluaisivat kolme lasta, mutta tekevät vain kaksi.

– Kolmas lapsi oli onnellinen sattuma; olimme puhuneet vasta alustavasti kolmannesta lapsesta, mutta päättäneet odottaa "oikeaa aikaa", kun lapsi sitten yllättäen ilmoittikin tulostaan, kertoo kolmen kouluikäisen lapsen äiti Leena.

– Luulen, että ilman sattuman puuttumista peliin olisimme jääneet nelihenkiseksi perheeksi.

Tehdaanko viela yksi lapsi. Kuva: stock.xchng, Michael Gr.

Kolmannen synnytyksen jälkeen Leenalle ja hänen miehelleen oli hyvin selvää, että enempää lapsia ei tehdä.

- Asia käsiteltiin yhdessä ja tehtiin tietyt toimenpiteet, ja sen ajatuksen kanssa on hyvä elää. Ei jäänyt tunnetta, että entäpä jos sittenkin vielä. Olemme mukana tukiperhetoiminnassa ja koirakuumekin on kova. Näin ehkä parantelemme pientä vauvakuumetta, joka aika ajoin nousee pintaan, Leena pohtii. 

Vuonna 2011 vain 4,9 prosentilla suomalaisperheistä oli lapsia neljä tai enemmän. Neljäs lapsi viimeistään vaikuttaa perheen suuriin hankintoihin; auto ja asunto vaihtuvat isompiin. 

– Perheeseemme kuuluu 9- ja 6-vuotiaat tyttäret sekä 3-vuotias poika. Olemme puhuneet vielä yhdestä lapsesta, mutta asia on vasta ajatuksen tasolla; meillä on erittäin vauhdikas ja täysi perhe näinkin, kertoo turkulainen Maria.

Maria ja hänen miehensä eivät ole kuitenkaan sanoneet lopullisesti ”ei” vielä yhdelle vauvalle. 

Joskus mietin, etten ole ihan varma miten jaksaisin vielä yhden odotuksen, vauvavuoden, uhmaiän, koulunaloituksen, murrosiän, aikuistumisen...  Ehkä jaksaisin, jos saisin vielä kerran nostaa oman pienen vastasyntyneen paitani sisään ja kuulla hänen ensimmäiset äänet. Tyhjän sylin kaipuu kytee kyllä sisälläni, mutta ei mitenkään pakottavana, ehkä enemmänkin haikeutena, Maria miettii.

kommentit

Olisi kiva jos kirjottaisitte suurperheistä, vaikka yli kuusi lasta perheessä. Kaksi tai kolme lasta, mitä eroa? Isot perheet, se on todellista sankaruutta.

>Eveliina Ke, 2013-03-27 17:32

Suurpehejuttukin voisi olla kiva, mutta eihän tämän jutun pointtina ollut sankarillisuus. Meillä on kaksi lasta ja olisimme halunneet lisää, mutta sairauteni tuli esteeksi. Olen hyväksynyt ajatuksen jo vuosia sitten, ja nyt ikääkin alkaa olla niin paljon ettei vauvan saanti olisi enää mahdollista. Silti, juuri tällä viikolla bussissa itki äänestä päätellen ihan pieni vauva, ja mulle tuli aivan mieletön kuristava tunne ja haikeus. Vastasyntyneessä vauvassa on lumoa joka ei koskaan haihdu.

>Virpi To, 2013-03-28 09:31

Itse olen kahdeksan lapsen perheessä kasvanut. Synnyin 1950 vuosi jälkeen kaksois-siskojeni, jotka ovat vanhimmat. Tuntui kyllä ajoittain, etten saanut huomiota osakseni tarpeeksi, koska kaksoset olivat keskenään ja tuntuivat riittävän toisilleen, joten ei seuraa kaivanneet lisää ja isä oli työhuoneessaan jatkuvasti lukemassa. Kotiapulainenkin oli kovin työntäyteinen, eikä ehtinyt juuri katsoa perään. Kun neljänneksi tuli veli, niin hänen seurassaan tein pahoja: näpistelin sokeri-paloja ja muutakin ruoka-komerosta, sekä rikottiin ikkuna.
Silloin alkoi isä hiukan huomioida ja rakensi leikkimökin, vaikka pastori olikin ja koulun alkaessa kuulusteli läksyt ainakin minulta. Kaikki lapset syntyivät 11 vuoden aikana, siis 4 tyttöä ja poikaa myös. Kyllä siinä oli puolensa pitämistä, jos halusi saada osansa, kun näytti siltä, että toista suosittiin, joten oli riitaa ja "tukkanuottaa", kun kateutta tunsi. Äitille tuli sanottua, että en ikinä halua monia lapsia ja siihen äiti sanoi, että tulisin pettymään pahasti, mutta niin ei ole käynyt ja onneksi ainoa tytärkin tottui varhain, vaikka ei toista onnistuttu saamaan keskenmenon tähden.

>S.H Ma, 2013-04-01 17:02

Mieheni serkulla oli 16 lasta, hänen hautajaisissaan oli 86 lastenlasta. Perhe tarvitsi jopa linja-auton sukuloimiseen ja perhejuhliin. Tällaista lisääntymistä en osaa edes arvostaa.Itselläni oli kaksi lasta (tosin ovat jo kuolleet), mutta se riitti minulle.

>Stop Ma, 2013-04-01 17:28

Tämä oli hyvä juttu, mietimme tätä asiaa just nyt. Vaikea sanoa tekeekö oikein teki kumman valinnan tahansa. En haluaisi enää sotkea tähän kuvioon vauvaa, kun kaikki menee kouluikäisten kanssa niin helposti. Pitäisi taas aloittaa alusta kaikki se vaunuttelu, kotiin jääminen ja tutittelu. Mutta toisaalta jos ei nyt tehdä vauvaa, niin myöhemmin se on mahdotonta. Ehkä pitää vaan luottaa tunteeseen, ihan niinkuin tuossa yllä Ilkka sanoo.

>Shaali To, 2013-03-28 16:35

Olen 42-vuotias ja tein omalla kohdalla päätöksen pari vuotta sitten että mun voimavaroille riittää kaksi lasta. Päätimme asiasta yhdessä mieheni kanssa ja päädyimme minun sterilisaatioon. Meidän lapset ovat 18 vuotta ja 12 vuotta - mietimme tavallaan tätä asiaa kymmenisen vuotta. Tulevaisuus näyttää tuleeko minusta isoäiti - itsestäänselvyytenä sitä en pidä. Itsekin mietin viisi vuotta ennenkuin olin valmis ajattelemaan että minustakin voisi tulla äiti kun taas mieheni oli ajatellu heti alussa että haluaisi olla jonain päivänä isä.

>Kirsimaarit To, 2013-03-28 19:56

Olin 41-vuotias kun aloin odottaa kolmatta lastamme. Sitä ennen oli ollut jo yksi keskenmeno. Meille syntyi ihana poika. Isoveljet olivat tuolloin 12 ja 8 vanhat. Minulle tuli vauvakuume ja mieheni oli samaa mieltä, vielä yrittäisimme . Toisaalta olin itse ajatellut, että mikä on elämässä tärkeintä; raha, ammatti,oma vapaa elämä, vai lapset.
Pohdinnoissani tulin siihen tulokseen että minulla on ei ole mikään kiire tässä elämässä elämään omaa itsellistä aikuisen elämää, vaan minulla on aikaa lapselle. Lapset ovat ainoat joka meistä jää jäljelle kun kuolemme.

>Kustaava Ma, 2013-04-01 08:42

Olen 39-vuotias yhden ihanan tyttären äiti. Itse olisin kovasti halunnut lisää lapsia, mutta mieheni jyrkästi kieltäytyi. En saanut hänen mieltään muuttumaan, vaikka kuinka maanittelin, pyysin ja itkin. Hän oli sitä mieltä, että yhdessä lapsessa oli tarpeeksi vaivaa ja yksikin muutti liikaa hänen elämäänsä. Nyt saan kuulla usein (lähinnä muilta naisilta), että miten olen ollut niin itsekäs, etten ole tehnyt tyttärelleni sisarusta, ja eikös tuosta ainoasta tule hemmoteltu jne. Olen monelle sanonut, jopa anopilleni, että kyseessä ei ollut minun ratkaisuni. Tätä ei moni ole voinut uskoa todeksi.

>Yksi ja ainoa Ma, 2013-04-01 16:59

Yksi ja ainoa, meikäläinen ei onnistunut saamaan toista lasta,mutta silti ei tyttärestäni ole tullut yhtään itsekästä, kun sai tarpeeksi huomiota vanhemmiltaan ja päiväkodissa puoli päivää ollessaan joutui ottamaan huomioon muitakin. Myös kesäleireillä samoin.Ystäviäkin sai pian seurakseen, kun osasi urheilla hyvin.

>S.H Ma, 2013-04-01 17:12

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä