Äiti, Isä ja Pyhä parisuhde

Kaksi on muuttunut monihenkiseksi perheeksi, jossa se pienin jäsen ahmii aikaa, kiintymystä, läheisyyttä ja huolenpitoa. Riittääkö hellyyttä sen jälkeen vielä myös puolisolle? Kysymyksiin vastaa alle kolmikymppinen nuori pari, puolitoistavuotiaan ja viisivuotiaan äiti ja isä.

Mikä parisuhteessanne muuttui, kun perheeseen tuli lapsi?

Nainen: Yhteys toiseen meinasi välillä kadota kokonaan. Välillä en muistanut enää minkälainen mieheni on ihan vain miehenä, jota rakastan – ei isänä, jota tarkkailen pyykkivuorien ja tiskikasojen läpi. Toisen pienet viat alkoivat ärsyttää väsyneenä enemmän, ja kun illalla ei enää kaiken antaneena jaksanut keskustella filosofisesti jostain päivän polttavasta kysymyksestä saati sitten omasta parisuhteesta, suhteemme henkinen puoli jäi nais-mies-näkökulmasta vähän vähille kannattimille.

Suurimpia muutoksia näin viiden vuoden kokemuksella on ollut ehkä yhteisen ajan puute ja suunnitelmallisuus. Ei enää spontaania seksiä tai yhtäkkisiä illanviettoja yhdessä – kaikki pitää suunnitella etukäteen. Toisaalta olen löytänyt lasten kautta miehestäni sellaisia puolia, joita en varmasti olisi viidessä vuodessa oppinut muuten.

Mies: Kahden keskeiset hetket ja leffaillat kotisohvalla loppuivat hetkeksi aikaa kokonaan. Halua kyllä riitti ja riittää edelleen, mutta aluksi aika tuntui olevan niin kortilla, että toivo yhteisiin kahden keskeisiin hetkiin tuntui välillä katoavan. Nyt, kun lapset ovat pikkuisen kasvaneet, nukkuvatkin, yhteisiä hetkiä on ruvennut olemaan hieman enempi.

Mikä on ollut parisuhteessanne rankinta aikaa?

Nainen: Varmasti se, kun meidän esikoinen oli vauva ja minä olin hieman masentunut tai no, ainakin järkyttynyt siitä kaikesta, mitä se toi mukanaan. Mies kävi paljon harrastamassa eikä oikein ymmärtänyt, miten paljon tukea olisin tarvinnut vauvan kanssa. Toisaalta silloin, kun mies oli auttamassa, äiti-viettini ei antanut hänen auttaa – mies joutui pakottamaan minut nukkumaan tai antamaan vauvan hänellekin hoitoon. Luulin, että minun täytyy pärjätä vauvan kanssa yksin ilman miehen apua, koska olen äiti, ja minun oli vaikea oppia luottamaan mieheni kykyyn hoitaa vauvaa. Miehelleni varmasti oli vaikeinta se, ettei harrastuksille jäänyt enää paljon aikaa. Ja tottakai minä nalkutin hänelle, kun jouduin jäämään yksin kotiin.

Seksuaaliset haluni olivat tuolloin täysin kadonneet, ja se oli minulle ihan vieras ja vähän pelottavakin kokemus, kun luulin, etten haluaisi seksiä enää koskaan. Lisäksi minulla oli hirveät paineet nk. hyvästä äitiydestä ja oikeanlaisen vuorovaikutussuhteen luomisesta lapsen kanssa. Silloin tunsin, että minä itse katosin jonnekin valtavan äiti- ja vaimo-taakan alle. Toisen lapsen syntymän jälkeen tajusin jo pitää omasta minuudestani kiinni ja antaa itselleni anteeksi joitakin asioita.

Mies: Rankinta oli varmaan silloin, kun lapset olivat alle vuoden ikäisiä. Meillä molemmilla oli univelkaa, vaimolla varsinkin imettämisien ja kaikkien muiden muutosten jäljiltä, ja kun kahdenkeskeiset hetket olivat poissa, kaipuu toisen kainaloon oli suuri. Riitelimme jälkeenpäin ajateltuna todella hölmöistä ja turhista asioista. Suurin osa, jos ei kaikki, johtui väsymyksestä ja kaipuusta oman rakkaan kainaloon kahden kesken.

Kuinka usein nykyään vietätte yhteistä aikaa ilman lapsia ja mitä silloin teette?

Nainen: Meillä on yhteisiä hetkiä, mutta liian vähän tietysti. Toisaalta, aika on rajallista ja me molemmat haluamme viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä perheen kesken, siis lapsien kanssa. Ja lisäksi kummallakin on omiakin menoja ystävien kanssa.

Yhdessä vietämme iltoja välillä leffaa katsellen tai telkkaria tuijotellen, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Illat jäävät tosin usein lyhyiksi, sillä minä olen kamalan iltauninen. Matkustamme myös samalla junalla toisinaan töihin tai töistä kotiin – se on hauskaa vaihtelua kesken päivän. Tavallisesti, kun saamme lapset hoitoon yöksi, vietämme iltaa jonkin ystäväpariskunnan kanssa, käymme ehkä elokuvissa ja syömässä tai jossain baarissa. Toisinaan otamme hotellista huoneen, vietämme illan joissain juhlissa ja syömme ihanan hotelliaamiaisen yhdessä.

Mies: Kyllä meille nykyään on alkanut ilmestyä kahden keskeisiä hetkiä enemmän ja enemmän lasten kasvamisen myötä, vaikka he pieniä vielä ovatkin. Yhteistä aikaa yritetään löytää mahdollisuuksien mukaan ainakin noin kerran kahdessa kuukaudessa, varataan vaikka hotellihuone ja käydään syömässä ja leffassa tai kavereiden kanssa ulkona. Lapsia ei voi eikä raaski kovin usein laittaa isovanhempien luo yöhoitoon, mutta lyhyempiä hetkiä, jolloin lapset ovat muutaman tunnin hoidossa jomman kumman vanhempien luona, on ehkä pari kertaa kuussa. Nuo hetket ovat parisuhteelle antoisia hetkiä, kun saa olla edes hetken kahdestaan rakkaansa kanssa.

Useimmiten emme puhu lapsista, kun vietämme aikaa kahdestaan, vaan yritämme irtaantua arjesta edes hetkeksi ja keskustella jostain ihan muusta. Monesti puhellaan, että mitä sitä mahdollisesti tehtäisiin, jos eleltäisiin kahdestaan. Sehän on semmoista jossittelua, mutta kuitenkin mukavaa hetkellistä arjesta vapautumista.

Nainen: Olemme puhuneet paljon siitä, että meidän pitäisi välillä vain jäädä kaksin kotiin, vuokrata leffa ja olla vaan. Vaan harvemmin vapaata iltaa tulee tuhlattua ”jouten oloon”, yleensä teemme silloin jotain suunniteltua. Mielestäni yhdessäoloa jouten ja kaksin kuitenkin tarvitaan, ehdottomasti, jotta muistaa minkälainen se kumppani on miehenä, ilman lapsia, vanhemman roolia ja kaikkea arkipyöritystä. Silloin arkeakin jaksaa taas paremmin.

Mistä pidät kumppanissasi eniten?

Mies: Paljon pienistä asioista, jotka tekevät yhdessä hyvän kokonaisuuden. Ja kokonaisuus on se, josta pidän kaikista eniten.

Nainen: Ihan oikeasti pidän miehessäni eniten näistä ominaisuuksista: rehellisyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja hellyydestä. Mieheni kautta ja kanssa olen oppinut pikkiriikkisen paremmaksi ihmiseksi itsekin.

Mitä toivoisitte parisuhteeseen tällä hetkellä lisää?

Nainen: Ehkä juuri sitä yhteistä aikaa. Minulla on nyt niin paljon ”omia” menoja, etten raaskisi juuri enempää olla poissa kotoa lasten ja mieheni luota. Toisaalta tiedän, että nyt olisi juuri se aika, jolloin meidän vanhempien pitäisi tehdä ihan kahdestaan jotain.

Lisäksi odotan innolla sitä aikaa, kun meidän nuorimmaisemmekin on niin iso, että hän alkaa nukkua vakituisesti omassa sängyssä. Silloin saamme viiden vuoden tauon jälkeen ensimmäisen kerran nukkua vakituisesti taas vierekkäin ja kaksin mieheni kanssa. Se onkin varmaan pitkästä aikaa ihan uusi kokemus ja vaatii uudenlaista sopeutumista.

Mies: Yhteisiä hetkiä, olivat ne lyhyitä tai pitkiä, kunhan hän olisi siinä vierellä.

Kuinka saat parisuhteesi pysymään virkeänä- tai ainakin tyydyttävänä - keskellä lapsiperheen univelkoja, nyt, tänään? Vinkkaa muillekin.