Avaa kasvatuksen solmut ja kiipeä lapsen kanssa puuhun

Vanhempi saa torua ja muistuttaa, kuinkas taas kävikään. Mutta kun naarmut ja mustelmat paranevat, jäljelle jää jotain arvokasta. Kokemuksia, tunteita ja opittua.  

Kansantaloustieteilijä ja koti-isä Tatu Hirvonen kannustaa kiipeämään puuhun. Viikon kestävä Kiipeä puuhun!  -tempaus on saanut suuren joukon ihmisiä liikkeelle, ja kokeilemaan jotain mitä on ehkä lapsena edellisen kerran puuhannut.

Kiipeilyteline ei vedä vertoja puulle

- Verrattuna kiipeilytelineisiin puu tarjoaa kiipeilijälle elämyksen. Se ruokkii aisteja, herättää tunteita ja rakentaa kiipeäjän luontosuhdetta. Puu on myös vaihteleva, elävä haaste liikkujalle, Hirvonen summaa. 

Kiipeä puuhun! –tapahtuma on suunnattu niin aikuisille kuin lapsille. Puuhun voi kiivetä yksin tai kaksin, tai vaikka järjestää omassa pitäjässä puuhun kiipeämistapahtuman. Tapahtuman tarkoituksena on nauttia luonnosta, liikkumisesta ja kehittyvistä taidoista.

Tatu Hirvonen on kirjoittanut kirjan Varo, varo, varo! – Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta.  Puuhun kiipeäminen nivoutuu kirjan ajatuksiin.

- Aikuisista voi olla helpompaa etsiä lapselle ohjattu, säännöllinen harrastus, kuin viettää lasten kanssa aikaa tai antaa heidän leikkiä vapaasti ja sietää lasten vapauteen liittyvää epävarmuutta. Voi tuntua turvallisemmalta viedä lasta ohjatulle kiipeilyvuorolle liikuntahalliin kuin antaa hänen kiivetä kavereiden kanssa kotipuuhun.

Puuhun kiipeäminen harjoittaa kehoa ja sen hallintaa, mutta kehittää myös kokonaisvaltaisesti kiipeäjän kykyä arvioida ja hallita riskejä.

"Elämä ei ole suoja vaan seikkailu!"

Riskit eivät enää kuulu lapsuuteen. Vanhemmat eivät halua ottaa riskejä kasvatuksessaan, joten lapsi saa leikkiä vain valvovan silmän alla. Pihalta ei saa poistua, yksin ei saa mennä.

- Suomalaisten lasten ympäristö ja elämä on yleisesti ottaen turvallisempaa kuin koskaan. Samalla aikuiset ovat herkistyneet riskeille ja näkevät niitä yhä enemmän ympärillään.

Ennen lapsia opetettiin tai jopa peloteltiin keksityillä hahmoilla ja saduilla. Uimarannalle ei saanut mennä yksin, koska järvestä tulee mörkö joka vie. Nykyään lapsi saa jo pienenä kuulla, ettei kiikussa saa keinua liian kovaa koska voi lyödä pään ja kallo voi haljeta. Lapsi tietää, että maailmassa on paljon pahaa ja hänen pitää olla varuillaan ja uskoa vanhempaa. Hän saa selkeät faktat siitä, miten pahasti voi käydä.

Hirvonen kirjoittaa kirjassaan, että riskirikkaat ympäristöt ja leikit ovat kuin aarreaittoja oppimiselle. Lapsi, jota alituiseen kielletään, varoitellaan ja pelotellaan saattaa muuttua liian ujoksi ja araksi. Ylisuojelu saattaa myös johtaa sääntöjä ja kieltoja vastaan kapinointiin, holtittomiin riskinottajiin.

- Jos pelottelemme ja varoittelemme, meidän voi olla vaikea myöhemmin rakentaa ja varjella heidän kanssaan luottamuksen ja luovuuden yhteiskuntaa.

- Kannattaa luottaa omaan vanhemmuuteen ja lapseen sekä säilyttää utelias, iloinen ja tarkkaavainen mieli lasten toimintaa seuratessa, jottei lipsuisi turhaan kieltämiseen ja säikyttelyyn.

Hirvonen kertoo syiksi aikuisten herkistymiseen mediamyynnin luomat kauhukuvat ja laumapsykologian, jonka varassa arvioimme riskejä. Liian nopeita johtopäätöksiä ei ole syytä tehdä.

- Maailma ei ole paha, mutta se ei ole myöskään riskitön. Tästä meidän ei pitäisi vetää sitä johtopäätöstä, että meidän täytyy suojella lapsiamme kaikelta mahdolliselta.

- On hullua, että lapsi saa tehdä mitä tahtoo omassa huoneessaan ja tietokoneella valvonnan alla, mutta hän ei saa liikkua lähiympäristössään ja kokea omaehtoisen leikin iloa ja vapautta.

Hirvonen sanoo, että aikuinen ei voi tietää mitä kaikkea lapsi osaisi, tahtoisi ja voisi tehdä.

Lapsen omalle ajattelulle tulisi jättää tilaa. Eikä puuhun kiipeäminenkään ole hullumpi idea.