Janna Rantala: Työn ja perheen yhteensovittamisesta

Missä tahansa kolme työssäkäyvää äitiä kokoontuu, alkaa pian tuskailu työn ja perheen yhteensovittamisesta. Sitä kutsutaan nimellä arki-rumba. Se saa ihmiset iltaisin ”tuomaan töitä kotiin”, jossa se saa ihmiset naputtelemaan sähköposteja ja PP-esityksiä yömyöhään. Aamulla se saa ihmiset kihisemään eteisessä lapsille, koska vasta kun ulko-ovi on avattu käy ilmi, että tänään on luistelupäivä ja kuopuksella on kakka ulkohaalareissa.

Työterveyslaitoksen sivuilla on aiheesta tutkimustietoa nimikkeellä Työn, perheen ja muun elämän yhteensovittaminen. (Ihanaa, että tutkijat Kauppinen, Toivanen ja Moisio mainitsevat tuon muun elämän!) Kas näin:

• Tutkimusten mukaan valtaosa työssäkäyvistä ei koe suuria vaikeuksia keskittyä työhönsä kotiasioiden vuoksi. Naiset (20 %) kokevat miehiä (12 %) useammin keskittymisvaikeuksia vähintään silloin tällöin.
• Työssä olevista miehistä ja naisista 44 % arvioi laiminlyövänsä kotiasioita ansiotyönsä vuoksi vähintään silloin tällöin.
• Laiminlyönnin tuntemuksia kokevat yleisimmin yrittäjät ja toimihenkilöt sekä esimiesasemassa olevat. Naisilla laiminlyönnin tuntemukset ovat viime aikoina lisääntyneet.
• Alle kouluikäisten ja kouluikäisten lasten äidit arvioivat elämäntilanteensa raskaaksi, toisaalta he ovat myös hyvin tyytyväisiä elämäänsä. 

Kenellepä ei olisi tuttua ruuhkassa tuskailu, kun pitäisi ehtiä ajoissa töihin tai kotiin. Tai ”laiminlyönnin kokemukset”, tunne siitä, ettei saa annettua parastaan oikein kummassakaan paikassa.

Mutta ystäväni Minna, kahden lapsen äiti ja opettaja, on ratkaissut työn ja perheen yhteensovittamisen näennäisen ongelman. Mitä me kantamaan töitä kotiin, perhe-elämää häiritsemään. Otetaan sen sijaan lapsemme mukaan töihin!

Okei, se saattaa hieman hidastaa työntekoa tahtia, mutta mitäpä siitä, eihän meillä enää ole kiire kotiin lasten luo. Laatuaikaa työmatkoilla, pianoläksy toimiston nurkassa... Meidän työssäkäyvien vanhempien ei tarvitsisi yhtään tasapainoilla ”kahden roolin” välillä. Ja palaverit saataisiin pidettyä ripeään tahtiin alta pois, kun sylissä mankuisi nälkäinen next generation.

Ajatelkaapa miten kiva olisi (omien lasten kanssa) nousta aamulla bussiin, kun bussikuskin lapset etupenkillä kotoisasti kinastelevat ollaanko jo perillä. Kaupan kassajonossa olisi aikaa tutustua naapurinkin lapsiin, kun kassa keskeyttäisi hetkeksi työt röyhtäyttääkseen vauvansa. Lastenpsykiatrin vastaanotolla äitinsä nalkutuksesta valittava lapsi saisi välitöntä vertaistukea lastenpsykiatrin omilta, nurkassa leikkiviltä lapsilta: ”Niin meidänkin äiti !!!”.

Eikä lasten tarvitsisi vain marista ja leikkiä nurkassa: valtaosa ihmisistä iloitsee ollessaan hyödyksi. Äkkiäkös bussikuskin lapset auttaisivat mummojen kassien kantamisessa, tai kaupan kassan lapsi oppisi neuvomaan mistä löytyy kookosmaito.

Päiväkotien henkilökunta joutuisi tietysti vaihtamaan työpaikkaa, mutta heidän työkokemuksellaan uudelleen sijoittautuminen ei olisi vaikeaa. Itse palkkaisin koska tahansa päiväkodin työntekijän ruuhkabussiin emännöimään töihin meneviä aikuisia ja lapsia. ”Eipäs etuilla jonossa, kaikki mahtuvat! Vuorotellen! Nyt istumassa olleet nousevat ylös ja antavat muiden istua! Mustapipoisen rouvan vuoro plinkauttaa! Hei, muista käsineet!  Heistä suorastaan kilpailtaisiin mellakkapoliisien rekrytoinnissa. (Jos olet nähnyt 1-3-vuotiaiden ryhmän vapaan leikkituokion, ymmärrät miksi).

Ajatushan ei sinänsä ole uusi, ei Suomen historiassa tai lukuisissa maailman maissa tällä hetkellä. Globaalisti ajatellen tässä ei ole mitään vitsikästä; perhevapaita ei ole, ainoa mahdollinen koulutus lapsille on oppia vanhemman työ häntä seuraamalla, yksin jäävät lapset ovat vakavassa vaarassa. 

Mutta jokin tässä, noin suomalaisittain, naurattaa. Olisi nimittäin suht nöyryyttävää yrittää vetää työkavereille niin tuttua koostunutta työrooliaan, kun lapsella on ne kakat haalarissa ja itsellä rupeaa huuto-nalkutus purkautumaan kurkusta. Mun peiteroolihan paljastuisi hetkessä! Enkä minä oikeasti halua yhdistää työtä ja perhettä. Sit mä en enää saisi arkisin klo 8-16 leikkiä aikuista!

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.