Lastenpsykiatri Janna Rantala: Kasvatusoppaista

Sitten asiaan:

Muistatteko tämän vanhan koululaisten vitsin?

- Pidetäänkö teillä mattoja lattialla?
- Pidetään.
- Ai, meillä ne pysyy pitämättäkin!!!

Loistavaa huumoria, joka jaksaa naurattaa kunnes perheen kolmas lapsi kekkaa jutun ensi kertaa. Itseäni juttu naurattaa hieman vähemmän, kun sovellan samaa kielellistä vitsiä kasvatukseen.

- Kasvatetaanko teillä lapsia?
- No, meillä on perhepalaverien pohjalta päädytty vapaaseen kasvatukseen, jossa on vaikutteita tiikeriäitiydestä ja curling-vanhemmuudesta.
- Ai, meillä ne kasvaa kasvattamattakin!!!

Loistavaa huumoria, joka jaksaa naurattaa kunnes huomaa kuinka paljon kirjakaupoissa on myynnissä kasvatusoppaita.

En halua vastustaa yhtäkään kasvatusopasta, enkä kaikkia niitä ole lukenutkaan. Valtaosassa oppaista on kuitenkin sama idea: millä keinoin vanhempi voi oppia käsittelemään lastaan siten, että lapsen käytös/taidot vastaavat vanhemman kasvatustavoitteita. Tätä haluan vastustaa!

Älkää käsittäkö väärin. En vastusta sitä, että lapselle opetettaisiin käytöstapoja tai muuta vanhemman mielestä elämässä tärkeää. Vastustan kuitenkin sitä, että kasvatus olisi yksisuuntaista, vanhemmalta lapselle. Tai vielä pahempaa; "ammattilaiselta" vanhemmalle.

Minun on vaikea uskoa, että olisin pystynyt kasvattamalla kasvattamaan lapsistani niin ihania kuin he tällä hetkellä ovat. Että olisin voinut kasvatusteorian opeteltuani soveltaa sitä väsymättä käytäntöön, takapakkien sattuessa kohottaa kasvoni taas uudelleen kohti kasvatuspäämäärääni, ja jaksaa urheasti yrittää vielä kerran lasteni eteen. Veikkaan että sekin olisi mennyt vanhan vitsin mukaan: ei näe lasta kasvatusperiaatteilta, ei metsää puilta.

Itse ajattelen lapsieni "kasvattaneen" minua meidän suhteessamme, opettaneen minulle elämän tärkeimmistä asioista. Kasvattaminen ja kasvatettavaksi asettuminen ei ainakaan minulle ole helppoa. En yhtään vastusta vanhempien tuskastumisia, raivostumisia, marttyyriydenpuuskia, epätoivoisia uhkauksia ja muita oppirahoja. Silti:

Vauvani kasvattaa minua itkemällä itkemistään, kunnes meinaan pimahtaa. Opin avuttomuuden tunteen sietämistä, rohkeutta hakea apua ja kykyä myöntää, etten riitä yksin.

Puolitoistavuotiaani kippaa yhä uudelleen maitolasinsa ruokailuissa. Hän opettaa väsymättömällä tarmolla minulle kokeilunhalun merkitystä ja sekasotkun sietämistä, sekä joustamattomuuteni hyväksymistä.

Kaksivuotiaani on ottanut vastuulleen vaikean kasvatustehtävän. Toistuvilla raivokkailla tahdon ilmaisuillaan ja sääntöjeni uhmaamisella hän kasvattaa minua kestämään hänen tahtoonsa taipumista yhdentekevissä asioissa ja oman tahtoni turvallista toteuttamista merkittävissä asioissa.

Kolmevuotiaani kaivelee nenäänsä käsi housuissa kaupan kassajonossa. Saan läksykseni kunnon annoksen häpeän sietoa. Joudun miettimään häpäisenkö lapseni häntä julkisesti ojentamalla vai kestänkö itse tilanteen aiheuttaman sosiaalisen häpeän.

Neljävuotiaani juoksee kasvot loistaen syliini ja halaa pitkään. Opin jälleennäkemisen riemullisuudesta ja ilon rohkeasta ilmaisusta, rakkauden vastaanottamisesta ja itseni hyväksymisestä.

Lasteni lisäksi minua kasvattavat muutkin kohtaamani tai minut muuten pohtimaan saavat ihmiset. Luin itku silmässä näyttelijä, näytelmäkirjailija, ohjaaja Leea Klemolan haastattelua SARA.-lehdessä marraskuussa 2011. Hän puhui perheeseen otetun koiran kouluttamisesta, mutta minulle hänen sanansa merkitsivät yhtä parhaista koskaan lukemistani kasvatusneuvoista:

"Kuvittelin, että joutuisin takomaan sääntöjä vastentahtoisen autistin päähän (...) Hämmästyin ja liikutuin siitä, miten se tuli puolitiehen vastaan – katsoi silmiin, yritti kommunikoida ja halusi hirveästi olla osa laumaa. Kun pyysin jotain, mitä se ei vielä osannut, se kokeili antaumuksella kaikkea, ja osui joskus oikeaan."

Ottaa lapsi osaksi ihmisen laumaa, perhettä. Vaikka tulee se ottamattakin, kun vaan antaa tilaa omalle hämmästykselleen ja liikutukselleen.

Janna Rantala on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja pienten lasten äiti. Hänellä on laaja työkokemus lasten ja perheiden ongelmista - vauvasta teini-ikäisiin. Hän on toiminut myös aikuispsykiatrina, neuvola- ja koululääkärinä sekä kouluttajana. Tällä hetkellä hän opiskelee perhepsykoterapeutiksi.