Lastenpsykiatri Janna Rantala: Lomista ja kotiinpaluista

Etukäteen ajateltuna perheen kesäloma on ihana haave. Järvenrannalla on pieni, mutta viehättävän retrosti sisustettu mökki. Lapset kirmailevat suloisen hiekkaisina kedoilla tai läträilevät rantavedessä. Tuuli tuivertaa laiturilla pilttiensä puuhia hymyillen seuraavan vanhemman tuuheaa tukkaa, kumppanin vatsalihakset kiiltelevät auringon suudelmista. Neljän tunnin automatkakin on sujunut rattoisasti: taikasanoina sopivasti ajoitetut jäätelötauot ja hyvin suunnitellut autoleikit.

Loman kestäessä käy ilmeiseksi:

- ”Laiva on lastattu” on täysin ylimainostettu autoilevan perheen ajanviete
- lapset pelkäävät kaisloja
- vatsanröllykkä on kasvanut entisestään
- lapset ovat oikeasti hiekkaisia
- tuuli tuivertaa viidettä peräkkäistä sadepäivää.

Käy myös ilmeiseksi, ettei mikään näistä oikeastaan haittaa.

Tottakai automatkalla huudetaan etu- ja takapenkillä: mikään ei saa lomaa paremmin käyntiin kuin kunnon rähinä, johon osallistuu koko perhe, ja jota todistaa huoltoasemallinen muita perheitä. On ihan tervettä loman alkajaisiksi kerrata synkkänä mielessään, mitä kaikkia muita suuntia elämä olisi voinut ottaa ja missä muissa kokoonpanoissa lomansa voisi viettää.

Ilman muuta lapset pelkäävät kaikenlaista: nythän vanhemmalla on hyvää aikaa jäädä kuuntelemaan ja lohduttelemaan lapsensa surkeutta, kun ei tarvitse koko ajan olla reipas.

Vatsanröllykän kasvu on suoraan verrannollinen syötyjen grilliherkkujen määrään: vihdoin on aikaa kokeilla chimichurri-reseptiä, joka tuntui talvella liian työläältä edes lausua.

Ja tuulesta ja hiekasta syntyy juuri se itsellekin lapsuudesta tuttu kesäinen lapsen tuoksu, jota ei missään nimessä jaksa pestä pois ennen retrolakanoihin kellahtamista.

Silti: jokin kumma saa minut arkisin, kotona, talvisin, työssä käydessä ärsyyntymään näistä samoista asioista. Voisin tietysti perustella lapsille hiekasta ja riitelystä jäkättämistäni kiireellä, aikatauluilla, siisteydellä, mutta se tuskin on koko totuus. Luulen, että sen sijaan kyse on omista mielikuvistani ja käsityksistäni: millaista on olla lomalla ja millaista on olla arjessa.

Lomalla lasten suorastaan kuuluu olla likaisia, ruoka-aikojen on tarkoituskin venyä, eikä mikään ole minulle mieluisampi kesämuisto kuin lasten kanssa yhdessä luonnossa ihmettely. Sitten kalenterista kääntyy sivu ja loma on ohi. Lasten kuuluu olla puhtaita, ruoka-aikojen jämptejä, eikä ihmettelyyn ole aikaa. Harmi vain, että lapseni eivät osaa vielä kalenteria. Heille muutos tuntuu ennakoimattomalta ja epäreilulta.

Lomalla kuuluu myös olla aikaa arjesta haaveiluun. Kotiin, työhön, kouluun, päiväkotiin, harrastuksiin palaamisesta. Miten koti jollain keinolla näyttää kiiltävän ihan ilman siivousta. Oma asu on muodikkaasti päivitetty syksyyn. Vatsanröllykkä katoaa, kun alkaa suunnitella käyvänsä keskiviikkoisin jumpassa. Lapset heräävät aamulla virkeinä ja lallattelevat iloisina koko matkan päiväkotiin.

Tuskin malttaa odottaa syksyä!