Mitä on vessähätäviestintä?

Vaipaton vauva voi pisutella lavuaariin. Kuva: Ulla Vuorela

Yksi lapsi saattaa käyttää vaippakauden aikana jopa 5000 kertakäyttövaippaa, joten jo yksi kestoja käyttävä vauva vähentää kaatopaikkajätteen määrää huomattavasti. Vaihtoehtoisesti kestovaippoja pitää pestä jatkuvasti, ja sekin kuluttaa: vettä, energiaa ja äitiä. Ekologisinta siis olisi olla täysin ilman vaippaa. Mitä vauvat siitä tykkäävät?

Koirat opetetaan kuiviksi, mutta lapset opetetaan pissamaan vaippaan, sanoo kestovaippayhdistyksen puheenjohtaja Inka Venetvaara. Hän on harjoittanut nyt 3,5-vuotiaan tyttärensä kanssa VVV:tä eli vauvojen vessahätäviestintää. Vessahätäviestinnässä on kyse siitä, että vanhempi tunnistaa vauvan eleistä hänen tarpeensa. Näin on toimittu aikana ennen vaippoja ja toimitaan edelleen useissa maissa. Vaipat yhdistetään vaurauteen ja näin ollen kehittyvissä maissa ollaan vasta siirtymässä vaippavuorivaiheeseen.

Lue Inkan vinkit vessähätävietintään:

  • Vanhempi yrittää lukea lapsensa viestejä, jotka alussa voivat olla kitinää, heilumista tai itkua.
  • Kun vanhempi huomaa viestin, jonka voisi tulkita esimerkiksi pissakitinäksi, hän vie vauvan pissalle potalle tai esimerkiksi lavuaariin. Samalla vanhempi ääntelee: piss piss. Näin vauva liittää äänen pissantuloon ja alkaa pikkuhiljaa toiston kautta oppia kontrolloimaan rakkoaan.
  • Unien jälkeen käydään vessassa, samoin ruoan jälkeen. Lapsen voi viedä pissalle esimerkiksi aina kun itse käy vessassa.
  • Tavoitteena on opettaa lapselle, että pissat ja kakat hoidetaan tietyllä tavalla wc:ssä.
  • Jo pienellä vauvalla on kyky oppia, mutta aikuisten on kulttuurisista syistä vaikea ymmärtää ja omaksua uusia tapoja.
  • Kuivaksi oppiminen ei ole välttämättä kiinni hermostollisesta kehityksestä vaan lapsi voi oppia pidätyskyvyn jo vauvana.
  • Kun vanhempi yrittää miettiä, mitä lapsi ajattelee ja viestii, lisääntyy kommunikaatio lapsen ja aikuisen välillä.
  • Monet vanhemmat harrastavat VVV:tää osittain, silloin kun siihen on mahdollisuus. Toiset yrittävät metsästää vain kakat pottaan - kun vauva piereskelee, hänellä voi olla kakkahätä.
  • Monet vessahätäviestityt vauvat oppivat kuiviksi alle 2-vuotiaana.
  • Vanhempia helpottaa, kun vaippojen kulutus vähenee.
  • VVV voi tuntua alussa hankalalta, mutta rutiinit löytyvät perheissä nopeasti.
  • Ja lopussa kiitos seisoo - siinä vaiheessa kun toiset perheet alkavat tuskailla pottatouhujen kanssa, on homma VVV-perheissä jo hallussa.

 

Kuuntele keskustelua vaipoista ja vaipattomuudesta. Tiina Lundbergin haastateltavana on Kestovaippayhdistyksen puheenjohtaja Inka Venetvaara.

Perheen aika kuullaan Yle Puheen Päiväntasaajassa aina torstaisin klo 14.03 alkaen

kommentit

poikani oppi aikaisin istumaan ja niinpä istutin hänet potalle jo 8 kk iässä. suuri säästö tuli vaipoissa, kun lähes kaikki kakat tuli pottaan ja aamupisutkin jo pienestä pitäen. en käsitä, että jotkut vielä pari kolme vuotiaastakin väittävät, ettei lapsi osaa istua potalla.

>potalle vaan Pe, 2010-10-15 15:30

Parikymppinen äitini oli jo 60-luvulla uuttera opettamaan minut kuivaksi. Hän huomasi, että teen tarpeeni säännöllisesti, joten hän pissatti ja kakatti minua. Vaipasta luovuttiin, kun olin puolivuotias. Omia lapsiani olen seurannut tarkkaavaisesti ja innostanut potalle. Poika oppi kokonaan kuivaksi 1-vuotiaana ja tytärkin päiväkuivaksi 1,5-vuotiaana. En ymmärrä puheita, joiden mukaan lapset saavat trauman, jos heitä patistaa potalle hyvin varhain. Omani iloitsivat onnistumisestaan.

>ilman vaippaa vuosimallia 65 Pe, 2010-10-15 19:48

lisää kommentti

linkit

Vinkki!

Vastasyntyneen "pottana" voi toimia margariinirasia tai muu kuppi!

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä