Kevään lastenvaatekankaiden trendit: Ideoi ja inspiroidu!

Kevään lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.

Keravalle noin 30 vuotta sitten perustettu pieni kangaskauppa Tyykipuoti on kevään kunniaksi laittanut esiin lasten trikookankaita ja valikoima on monipuolinen.

Lähdin kamerani kanssa metsästämään ihania kankaita ja asiantuntijaksi sain Mun tekemä! -blogin kirjoittajan Wilman, joka inspiroitui kankaista. 

- Elämme tällä hetkellä ihania aikoja harrastajien ompelurintamalla. Kankaita löytyy moneen lähtöön! Jokaiselle kotiompelijalle löytyy monipuolisesti mielenkiintoisia kuoseja ja värejä, Wilma kertoo.

- Pienet kangaskaupat kivijaloissa ja netissä ovat alkaneet rohkeasti tilaamaan myös suomalaisten suunnittelijoiden kuoseja. Ja ne ovatkin nyt käsityöbloggareille kuuminta hottia. 

kevaan lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.

Musta väri tuntuu olevan muotiväri nyt lapsille suunnatuissa kankaissa. Tästä norsukankaasta valmistuisi ihana torkkupeitto vauvanvaunuihin. Kankaasta saa myös paitoja monenikäisille lapsille. Kuosi on ihanan ajaton ja samalla trendikäs. Keltainen tähtikangas sopii yöasuihin.

Kevään lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.

- Nämä söpöt siilit sopivat retroihin vaatesetteihin, liivimekoksi tytölle tai t-paidaksi pojalle.

Kevään lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.- Dinokangas on kuin luotu hauskan  ja muodikkaan one-piecen kankaaksi. Räyh!

Kevään lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.Mahtavaa Taalainmaan heppakangasta! Tästä valmistuu ihana mekko tai paita tytölle. Kangasta on näkynytkin kivasti viime syksynä monissa ompelublogeissa.

Kevään lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.- Pallot ovat aina trendikkäitä. Ompelublogeissa näkee näitä yhdisteltävän etenkin voimakaskuvioisiin trikoisiin. 

Kevään lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.- Pöllöt ovat ilmeisesti menossa jo pois muodista, mutta kyllä tuosta vaaleapohjaisesta pöllökankaasta valmistuisi jokin ihana sisarussetti. Tummas pöllökangas on ehdottomasti suosikkini. Kangas sopii yöpaitaan. Persoonallinen ja simppeli kuvio! 

Kevään lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.Tää eläinkangas sopisi ihan superhauskasti Fjällräven-repun kanssa paidaksi. Ja repusta löytyisi tietenkin eväät metsäretkelle.

Kevään lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.- Apinat on kuosina jo vähän out, mutta vihreäpohjainen apinakangas on mielenkiintoinen. Pipo- tai paitakankaaksi erinomainen valinta.

Kevään lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.- Tähtikangas on klassinen valinta. Se menee kaikenikäisillä lapsilla ja on helppo yhdistää muihin kankaisiin.

Kevään lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.Tästä hieman oudosta väkikankaasta tekisin varmasti jotain itselleni, ehkä tunikan, hupparin tai mekon. Persoonallinen kangas on mun mieleen, Wilma miettii.

Mun tekemä! -blogi suosittelee lastenvaatteista ja niiden tekemisestä kiinnostuneille seuraavia blogeja:

Kevään lastenvaatekangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.

 

kommentit

Eikö olisi korrektia kertoa näiden kankaiden suunnittelijoiden nimetkin? Varsinkin kun sisäänheittotekstissä todettiin lastenkankaissa erityisesti suomalaisten suunnittelijoiden olevan nyt kova sana ja sitten ei kerrota keitä nämä suunnittelijat ovat?

>Minna To, 2013-04-11 11:02

Hei Minna. Olet oikeassa, jutussa voisi olla mainittuna myös kankaiden suunnittelijoiden nimet. Pistän neuvosi korvan taakse tulevia juttuja ajatellen.

Tässä juttussa hain enemmän sellaista inspiraatiota, tunnelmaa ja käsitöihin ryhtymisen innostusta. Ajatuksena minulla oli myös henkilökohtaisesti antaa vaihtoehtoja vaatekauppojen melko kapeaan lastenvaatetarjontaan. Sain erään aiemman toimittamani jutun "Loppuuko lapsuus 128cm:iin?" jälkeen paljon palautetta, jossa ehdotettiin mm ompelemaan lasten vaatteet itse. Siksi halusin tehdä artikkelin, jossa inspiroidutaan ihanista kankaista ajatuksella: Niitähän löytyy! Mitä voisin tehdä niistä itse?

Oikein ihanaa kevään alkua sinulle! On aina todella ihanaa saada palautetta ja ideoita.

Ystävällisin terveisin
Anni

>anniala Pe, 2013-04-12 16:18

Hei!

Koetin vähän selvitellä suunnittelijoiden nimiä, nämä tiedot kun eivät normaalisti tule useinkaan esille eivätkä ole kangaskaupalle sinänsä kovin tärkeitä.
Kaikkien kankaiden kuosithan on tietenkin joku suunnitellut... Suunnittelija voi esimerkiksi olla jollain firmalla työssä ja suunnittelijaksi merkitään vain kyseinen firma.
Useimmat kankaat ovat kuitenkin ulkomalaisten tekemiä, joten on upeaa, että suomalaisetkin pääsevät näyttämään taitojaan! Tavallaan on tietenkin harmi, etteivät tekstiilikuosien suunnittelijat saa aina huomiota...

Vaikuttaa siltä, että pöllöaiheisia trikoita on suunnitellut mm. Emma Hagman ja Pinja Laine, jonka käsialaa näyttäisi olevn myös musta-valkea-sävyinen ihmisjoukkoa kuvaava kuosi.
Siili-kuosin olisi suunnitellut Ulla Lapiolahti.
Toivottavasti tietoni ovat oikein! :)

Kesäisin terveisin Nina, Tyykipuoti.

>Nina Ti, 2013-07-16 15:53

Musta ei ole kiva eikä sopiva väri vauvoille eikä muunkaan ikäisille lapsille. Pitäisin muotia vähemmän tärkeänä lasten vaatteita tehtäessä tai ostettaessa. Värin tulisi kaunistaa lasta, aivan samoin kuin aikuisiakin.

>Lisa To, 2013-04-11 22:06

Onpa kunnia lukea oma blogi noiden rinnalla. Kiitos tästä! :)

>Heidu Ma, 2013-05-06 08:19

:)

>Anni Alatalo To, 2013-05-16 22:05

Kiitos todella paljon. Käsittämätöntä, että minun blogi päässyt tänne :)

>Emmi Ma, 2013-05-06 08:31

:)

>Anni Alatalo To, 2013-05-16 22:05

Minä kiitän myös mukaan pääsystä :) Kiitos!

>Annika Ti, 2013-05-07 19:43

:)

>Anni Alatalo To, 2013-05-16 22:05

Kuka lie otsikon värkkäsi, mutta trikoo ei nimenomaan ole kangasta. Se on neulos. En mene teknisiin yksityiskohtiin tarkemmin, mutta pääsääntö on, että trikoo joustaa sekä pysty- että vaakasuunnassa, mutta kangas ainoastaan kulmittain.

Yrittäkääpä ommella itsellenne leggingisit KANKAASTA, niin ette saa niitä kiskottua jalkaan.

>Anne Ke, 2013-07-03 19:04

Hei!
Haluaisin kertoa Sinulle ja muillekin, että sekä neulos että kudos nimenomaan ovat molemmat kankaita! ;) Kankaita ovat lisäksi esim. kuitukangas ja ommelkangas.
Trikoo siis on neulosta ja esim. normaali puuvillakangas kudosta!
Myös kudos voi olla joustavaa siihen lisätyn elastaanin ansiosta.
Tervetuloa kangasostoksille sekä kysymään lisää neuvoja ja vinkkejä ompeluun Tyykipuodista Keravalta! :)

>Nina Ti, 2013-07-16 14:43

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä