Vähemmän! Hitaammin! Myös lapsille

Olin 6-vuotiaan tyttäreni kanssa kaupassa ja leikimme äitiä ja tytärtä. Minä olin tytär ja lapseni oli äiti. Matkalla takaisin parkkihalliin tyttäreni viipotti edellä hurjaa vauhtia, joten huusin: ”Äiti, odota!”

Kiireinen pikkuäiti vilkaisi taakseen, jatkoi menoaan ja totesi kärsimättömällä äänellä: ”Tule reippaasti! Ei saa jäädä maleksimaan.” Totesin katsovani itseäni tyttäressäni. Tällaistako arkea minä tarjoan lapselleni? Onko minulla aina niin kiire, etten malta edes pysähtyä vaikka lapseni pyytää? Ohikiitävän hetken pystyin aavistelemaan, miltä se mahtaa tuntua pienestä kuusivuotiaasta.

Jokainen lapsiperheen vanhempi tietää, että usein arjessa aika on kortilla ja jatkuvasti on huono omatunto siitä, miten vähän aikaa jää joutilaalle oleskelulle. Ne lyhyet yhteiset tunnit päivittäisten arkirutiinien lomassa täytyisi osata käyttää järkevästi, kun pitäisi ennättää järjestää aikaa lasten virikkeille, harrastuksille, sosiaaliselle elämälle ja itselle. Usein samalla omassa päässä pyörii jo seuraavan päivän velvoitteet ja kaiken lisäksi pitäisi ennättää hoitaa miljoona pientä arjen asiaa. Vähemmästäkin stressaantuu.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen varoittelee vanhempia arjen kiire- ja stressiansasta. Aikuisten stressi ja kiire ovat lapsille myrkkyä. Lapset eivät käsitä stressin merkitystä samoin kuin aikuiset, mutta he kuitenkin aistivat perheen stressaantuneen ilmapiirin. Sinkkosen mukaan voi olla tuhoisaa lapsen aivojen kehitykselle, kun stressi jatkuvasti ylikuormittaa vielä kehittymässä olevaa järjestelmää.

Kasvatammeko lapsia kiireen kulttuurissa?

Tottuvatko lapset jo päiväkoti-iästä alkaen siihen, että elämä on aina aikataulutettua ja että koko ajan täytyy tapahtua jotakin? Kuka opettaisi lapsille olemisen taitoa? Lapsikeskeinen kasvatusideologia nosti päätään ensimmäisen kerran 1800-luvun lopulla, ja lapsikeskeisyys on yhä kasvatustyön keskeisimpiä haasteita. Mitä lapsikeskeisyys on? Usein lapsikeskeisyys mielletään niin, että lapsi saa tehdä asioita lapselle ominaisella tavalla yhdessä muiden lasten kanssa. Aikuisen rooli on olla läsnä tukemassa lasten yhteistä tekemistä. Tämäkin näkökulma on hyvin suorituskeskeinen. Viime syksyn varhaiskasvatusmessuilla pitämällään luennolla erityislastentarhanopettaja Jari Tiensuu kyseenalaisti kasvatuksen suorituskeskeisyyden ja kysyi: ”Entäs jos vaan pidettäis niitä sylissä?”

Niin. Mitä jos jatkuvan tekemisen ja pakkomielteisen virikkeiden tarjoamisen sijaan me vanhemmat käyttäisimmekin kaiken tämän tarmon ajan tarjoamiseen? Siihen, että omalla esimerkillämme opettaisimme lapsia nauttimaan kiireettömyydestä, joutilaisuudesta ja pelkästä läsnäolosta. Ei ole tarkoitus, että pitäisi jäädä sohvan nurkkaan pyörittämään peukaloita, mutta jos pyrkisi edes siihen, että arjen rutiinit rullaavat omaa tahtiaan ja omalla painollaan kelloon vilkuilematta.

Lasten slow

Maailmalta on Suomeenkin levinnyt Slow movement-ideologia, jolla pyritään eroon aikaköyhyydestä. Tämä ideologia tuntuu houkuttavan eniten, harmi kyllä, kiireisiä sinkkuja. Mistä lapsille saataisiin oma slow movement, jonka edustajat pyrkisivät takaamaan lapsille kiireettömyyttä eli sitä, mitä lapset eniten kaipaavat?

Noin viikko sen jälkeen, kun olin ollut tyttäreni kanssa kauppareissulla, sain kesken päivän hoidosta puhelun. Tyttärelleni oli noussut äkillinen kuume, ja hain voimattoman, kekäleisen kuuman tytön kotiin hoidosta kesken päivän. Laittaessani lasta kotona unille päätin heittää kiireen ja velvoitteet nurkkaan, ja käydä itsekin torkuille hänen viereensä. Uninen lapsi hymyili onnesta ja kietoi kätensä kaulaani: ”Äiti, onpa ihanaa, että me ollaan vaan, sinä ja minä. Eikä tartte tehdä mitään.”

Lotta Ulvelin on 31-vuotias opiskelija, jolla on myös työura kasvatus- ja lastensuojelutyössä. Perheeseen kuuluvat mies ja lapset: tyttö 7 v. ja poika 2 v. sekä toukokuussa syntyvä vauva. 

Lue myös:

Slow Movement

Taloussanomat: Kiire painaa yhä nuorempia

Lapsiasiavaltuutettu

Jari Sinkkonen: Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun (WSOY)