Blinit Strömsön tapaan

Ma, 2009-10-19 16:48
Bliniresepti, ohje myös gluteenittomille blineille. Kuva: Strömsö

Michael antaa vinkit, joilla saat blineistä taatusti rapeita. Käyttämällä pelkkiä tattarijauhoja saat taikinasta myös gluteenittoman.

Rapeat hyvin kohonneet blinit ovat hyvää juhlaruokaa ja maistuvat useimmille. Michael lisää omaan blinitaikinaansa hieman vehnäjauhoja, mutta taikinasta voi tehdä myös gluteenitonta käyttämällä ainoastaan tattarijauhoja. Taikina säilyy jääkaapissa monta vuorokautta ennen paistamista. Munanvalkuainen sekoitetaan taikinaan aina kuitenkin juuri ennen paistamista, sillä juuri se antaa letulle sen ilmavuuden.


Michaelin kolme vinkkiä, joilla blineistä saa rapeita:

  •   käytä runsaasti voita
  •   paista matalalla lämmöllä
  •   hanki korkeareunainen blinipannu, niin letuista tulee paksumpia

Blinit voi paistaa etukäteen, ja vieraita odotellessa ne voi laittaa uunipellille. Juuri ennen tarjoilua blinien päälle kaadetaan hieman voisulaa ja ne lämmitetään uunissa.

Ohjeet neljälle henkilölle:

Blinit:

10 g hiivaa
2 ½ dl kädenlämpöistä maitoa
1 ½ dl tattarijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
¾ dl kermaviiliä
1 munankeltuainen
1 maustemitta suolaa
1 munanvalkuainen
hieman voita

 

Blinit Strömsön tapaan. Kuva: StrömsöMurenna hiiva maitoon. Lisää jauhot, kermaviili, keltuainen ja suola. Vatkaa taikina tasaiseksi ja anna sen nousta vähintään puoli tuntia. Vatkaa sillä aikaa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Sekoita se varovasti taikinaan. Paista blinit pienessä määrässä voita lettupannulla.

 

Blinien perinteiset lisukkeet:
muikunmätiä
silputtua punasipulia
smetanaa

Michaelin anjovisseos köyhän miehen blineihin:
6 anjovisfileetä
2 rkl hienoksi silputtua tilliä
2 rkl hienoksi silputtua punasipulia
1 kuutioitu iso keitetty peruna 


Sekoita pilkottu anjovis, punasipuli ja peruna keskenään. Silppua tilli hienoksi ja lisää se joukkoon. Tarjoile smetanan kanssa.
 

 

Alkuperäinen resepti Blinier, Strömsö 16.4.2006

Käännös Jenna Yli-Knuuttila

Kommentit

Taikina säilyy jääkaapissa monta vuorokautta ennen paistamista..... Munanvalkuainen sekoitetaan taikinaan aina kuitenkin juuri ennen paistamista, sillä juuri se antaa letulle sen ilmavuuden.

Tämä on yksi parhaista gluteeniton aavikoiden olen törmännyt, aion suositella sitä ystäväni haltuunsa vegetarian dishes kiitos jakaminen