Herkkuja jämistä: puurolla pannari paranee

Ke, 2010-03-31 09:00
Pannaria puurosta. Anu Brask / Petri Neuvonen

Jos aamupuuroista tuntuu jäävän aina osa syömättä, ei hätä ole tämän näköinen. Puuronjämät uppovat kätevästi vaikka tuttuun pannukakkuun. Pannarin voi muokata suolaiseksi, tai nauttia vain perinteisesti makeana.

Varsinkin veteen keitettyä puuroa voi hyvin uusiokäyttää muutamankin päivän kuluttua, mutta kyllä maitopohjaisenkin hiutalepuuron voi käyttää vielä seuraavana päivänä.

Täällä suolaisen pannukakun perusreseptillä voi hienosti tyhjentää jääkaappia tilanteen mukaan. Pannukakkuun saa ruokaisuutta vaikka kylmäsavulohella tai paistetulla jauhelihalla. Leikkelepaketin viimeiset siivut, juustonkannikat, vihanneslaatikon pohjat ja paprikan puolikkaat - kaikki sopivat täytteiksi. Ja suolainen pannari käy seuraavana päivänä myös näppäräksi lounas- tai retkievääksi.

Makean nälkään sama resepti toimii myös jälkiruokapannaria varten. Vähennä vain suolan määrää, lisää taikinaan sokeria ja ryhditä marjoilla tai hedelmillä.

 

Suolainen pannukakku

2 dl kaurapuuron jämiä (tai muun hiutalepuuron)
5 dl maitoa
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 rkl ruokaöljyä

Täytteeksi tällä kertaa jääkaapista löytyi:
1 purjo
kourallinen kirsikkatomaatteja
oliivipurkin jämät (1 dl)


Yhdistä ensin puuro ja maito, sitten toisessa astiassa kuivat aineet.
Jos haluat taikinasta mahdollisimman klimpittömän, kaada puuron joukkoon nestettä vähän kerrallaan ja sekoita voimakkaasti.
Lisää puuro-maitoseokseen kananmunat, suola, jauhot ja öljy. Anna turvota noin 15 minuuttia.

Leikkaa purjo kolmeen pätkään ja ryöppää suolatussa, kiehuvassa vedessä muutaman minuutin ajan. Huuhtele kylmällä vedellä, valuta hyvin ja halkaise pitkittäis-suunnassa.

Kaada taikinaseos öljyttyyn uunivuokaan. Puuropannari onnistuu niin paksuna kuin ohuempanakin, omien mieltymyksien mukaan.
Asettele pannaritaikinan pinnalle täytteet (tässä purjot, halkaistut kirsikkatomaatit ja oliivit).

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa kunnes pannukakun pinta on kauniisti ruskistunut. Paistoaika vaihtelee 45 minuutista tuntiin, riippuen pannukakun paksuudesta. Anna pannarin jäähtyä vielä hetki ennen nautiskelua.

Tarjoile esimerkiksi yrteillä maustetun kermaviilikastikkeen kera:
1 kermaviili, suolaa, ripaus sokeria, 1 rkl sitruunamehua, ½- 1rkl sinappia ja tuoreita yrttejä kuten tilliä ja ruohosipulia.

 

Anu Brask on kokki ja toimittaja-juontaja (ex YLE TV1 Kirppis), joka kokkaa myös Aamu-tv:n Voita & Sokeria -ohjelmassa.

 


 

 

 


Lue lisää
:

Miksi suomalaiset heittävät ruokaa niin paljon roskiin?
Herkkuja jämistä


Klikkaa kuvagalleriaan:

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

6 plus 4 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

e1zZSr orxfvukggefq, [url=http://ttcfsbpfpuxg.com/]ttcfsbpfpuxg[/url], [link=http://xoaqfbljsrmw.com/]xoaqfbljsrmw[/link], http://ujshjjfnbytq.com/