Vegaanin suklaakakun ohje

Ti, 2009-11-03 16:30

Vegaanin suklaakakun ohjeen YLE Olotilalle tarjosi Chocochilin blogisti Elina Innanen. Kananmunat, kermat ja maidon voi jättää pois, sillä kakusta tulee vähintään yhtä maistuva kuin perinteinen sisarensa.

Pohja

4,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
130 g tummaa suklaata
150 g margariinia
0,5 tl vanilja-aromia
3 dl soijamaitoa
margariinia ja korppujauhoja vuokaa varten
1 dl soijamaitoa kostuttamiseen
aprikoosimarmeladia

 
 

Kuorrutus

100 g margariinia
150 g tummaa suklaata

Sulata margariini kattilassa. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää paloiteltu suklaa.
Sekoita tasaiseksi.  Levitä kuorrute kakun päälle.  

Taikinan valmistus

Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe ja sooda.

Sulata margariini kattilassa, nosta se pois liedeltä ja lisää pilkottu suklaa. Sekoita, kunnes massa on tasaista. Lisää vanilja-aromi.
Kääntele jauhojen joukkoon ensin soijamaitoa ja sitten suklaa-margariiniseos. Sekoita mahdollisimman vähän. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua 175 asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia, tai kunnes hammastikkuun ei enää tartu taikinaa.

Anna kakun ehdottomasti jäähtyä ensin kunnolla, kostuta soijamaidolla ja leikkaa se sitten kahteen osaan. Levitä kakkulevyjen väliin aprikoosimarmeladia ja tee sitten kuorrutus.Tarjoa kaurakermavaahdon kanssa.


Vegaanin suklaakakku isänpäiväksi

Isänpäivän kakkublogisti kertoo


Miltä kakku maistui?



Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

1 plus 4 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.