Opsisoppaa hämmentämässä

Raili Löyttyniemi

Mitä koulussa pitäisi oppia?

Tuhannen taalan kysymys, siispä pohditaan sitä. Vastaus riippuu tietysti siitä, keneltä kysytään.

Jos lapsiltani kysyttäisiin, niin vastaus olisi varmaan – päivästä riippuen - että ei mitään (ne nihilistit) tai jotain sellaista ainetta, jossa juuri nyt sattuu olemaan helppo vaihe tai mukava opettaja.

Opettajien ainejärjestöt lyövät tietysti rumpua oman aineensa puolesta, talouselämä vouhkaa kilpailukyvyn nimeen, vanhemmat toivovat omiaan ja siinä sivussa kuvitellaan, että oppilaitakin pitäisi kuunnella. Ei kuitenkaan liikaa, koska koulussa ei ole tarkoitus olla kivaa (vai onko sittenkin?)

Soppaan sotketaan myös kansainväliset vertailut, joiden mukaan Suomi on muiden rinnalla sitä tai tätä ja siksi on häpeä Suomelle, jos ei juuri nyt juuri siihen tai tähän panosteta. Pisa-tutkimusten mukaan suomalaiskoululaiset ovat tiedollisesti maailman kärkeä, joku toinen tutkimus taas kertoo, että meidän lapsemme viihtyvät ennätyshuonosti opinahjoissaan. Veisataanko viis viihtyvyydestä kun suoritukset ovat huippuluokkaa? Vai ryhdytäänkö otsa rypyssä miettimään, miten oppilaita pitäisi viihdyttää?

Entä painotetaanko tieto- vai taide- ja taitoaineita? Mistä me saamme uusia nokioita, jos tingitään matemaattisten aineiden opetuksesta? Toisaalta kasvaako päästään vinksahtaneiden suomalaisten määrä entuudestaan, jos koulu ei tarjoa mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun ja itsensä toteuttamiseen? Ja pitäähän meillä tulevaisuudessakin olla marimekkoja ja karitamattiloita maailmalle esiteltäväksi.

Montaako kieltä suomalaisen on tarvis osata ja – arka aihe – kannattaako aikaa haaskata ruotsiin, jota puhuu vain muutama miljoona ihmistä? Ja jos ruotsi hylätään, niin mureneeko pohjoismaiden yhteisyys?

Suuri yleisö, asiantuntijat ja media taas taivastelevat milloin mitäkin ongelmaa: nuoria vaivaa uusavuttomuus/ surkea yleissivistys/ huonot käytöstavat/ syrjäytyminen/ syömishäiriöt/ huonokuntoisuus/ ihmissuhdetaidottomuus/ yksinäisyys/ liikalihavuus/ velkaongelmat/ peliriippuvuus/ jne jne… Kai näihinkin kaikkiin pitäisi löytyä lääke koulusta ja opetuksesta, eikö? Lukujärjestykseen pitää lisätä siis tunnekasvatusta, talousoppia, mediataitoja, kansainvälisyyskasvatusta ja kansalaistaitoa, vain muutamia mainitakseni.

Vielä voisi pohtia, kuinka paljon erityisopetusta tarvitsevat toisaalta lahjakkaat ja toisaalta ei-niin-lahjakkaat, silti korostaen kaikkien arvoa osaamistasosta riippumatta. Kuinka kehittää luovuutta, mutta samalla oppia myös, että menestys vaatii sinnikkyyttä ja kovaa työtä? Kuinka säilyttää kuri ja järjestys, kadottamatta kuitenkaan iloa ja innostuneisuutta?

Siinäpä sitä olikin, hiukan evästystä niille, jotka pohdiskelevat opetussuunnitelman uudistuksia. Ottavat vain yllämainitut näkökannat huomioon, niin kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Helppoa kuin heinänteko, vai mitä?

Opetussuunnitelmaa mietitään myös Studio Kotrossa YLE Teemalla ti 6.10. klo 18.30. Arno Kotron kanssa keskustelemassa kansanedustaja, kirjailija Tommy Tabermann, nettilukion vetäjä Taru Kekkonen ja kauppaneuvos Kaija Ward.