Yhteisöllisyyttä individualismin tilalle

Rehtori Sirpa Lautjärvi on ollut Auroran sairaalakoulussa töissä vuodesta 1983 alkaen. Vuosien varrella moni asia on muuttunut niin yhteiskunnassa kuin lasten elämässäkin.

Miten oppilaat tai heidän oireensa ovat muuttuneet?

Aikaisemmin 20-30 vuotta sitten psykoottisia (minuuden rakenteet ovat hajonneet tai niitä ei ole ollutkaan) lapsia ja nuoria oli sairaalakoulussa vähemmän. Väkivaltaisten lasten ja nuorten teot ovat raaempia kuin muinoin.

Näetkö yhteyttä yleisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin?

Individualismi, turvattomuus ja lasten ja nuorten mahdollisuus olla omilla teillään kenenkään tietämättä on lisääntynyt. Auktoriteettius on ollut myös kadoksissa ja sitä on pidetty jopa kirosanana.

Skandinavian maissa lapset ja nuoret saavat päättää kotiintuloajoistaan, viinan juontia pidetään ihan tavallisena juttuna, nukkumaan saa mennä milloin haluaa ja käytöstavat eivät ole arvossaan. Lasten rajat ovat kadonneet ja niitä haetaan äärikeinoilla, koska tavallisissa jutuissa niitä ei enää ole. Elämme individualismin aikaa, vaikka yhteisöllisyydestä puhutaan valtavasti. Aikamme on valheellinen.

Milloin sairaalakoulu on täyttänyt tehtävänsä?

Sairaalakoulu on täyttänyt tehtävänsä, jos se pystyy poistamaan oppimisesteitä, hoitotahon ja huoltajien kanssa päästään yhteistyöhän ja oppilaan oma koulu kokee saavansa tukea oppilaan kanssa tehtävään työhön. Hoitojakson tavoite voi olla esim. psykiatrisen hoidon tarpeen arviointi, kriisin ”pysäytys” tai kuntoutus siten, että oppilas suoriutuu vähitellen avohoidon palvelujen avulla tai myös perheen vuorovaikutuksen kehittyminen (perheosastot).

Nykyään sanotaan monesti, että vanhemmilta on vanhemmuus hukassa. Mitä mieltä olet tästä väitteestä?

Vanhemmuudesta annetaan nykyisin niin monenlaisia ja ristiriitaisia ohjeita. Uskon, että vanhemmuus on tänään juuri sen näköistä kuin tämä aikakin. Suuri osa vanhemmista kantaa myös edellisten sukupolvien taakkaa. Vieläkin uskotaan, että fyysinen kuritus on oikein, koska mummot ja papat niin kovasti sen nimeen ovat mainostaneet ja meistäkin tuli kunnon ihmisiä…

Monet joutuvat yksin selviämään arjesta – ei ole kodinhoitajia, apulaisia, lapsenpiikoja, mummoja, vanhapiikatätejä eikä turvallisia kaupunkipihoja talonmiehineen. Työssä käyviä äitejä syyllistetään, isiä syyllistetään, kun eivät pidä isyyslomaa, kotona olevia äitejä katsotaan vähän alaspäin… Olisikohan kannustavalla asenteella ja positiivisuudella paremmat lopputulokset kuin tällä rankaisevalla ”vanhemmuus hukassa” -puheella.

Kuka tietää, millainen on tämän ajan optimi, hyvä vanhemmuus? Monet vanhemmat tarvitsevat kehumista, itsetunnon vahvistamista, tietoa arkipäivän rajoista ja vähän käytöstapoja. Silloin he uskaltaisivat kuunnella lapsia sekä laittaa rajoja sopivassa määrin.

Joskus vanhemmuus on tuhoavaa. Jos vanhempi vahingoittaa lasta, siihen on uskallettava puuttua. Huostaanotto-, avioero-, yms. oikeudenkäynneissä lapselle tulisi aina määrätä oma asianajaja.

Jos saisit toivoa jonkin asian, jolla kehittää sairaalakoulujen toimintaedellytyksiä, mikä se olisi?

Toivoisin, että sairaalaopetus määriteltäisiin laissa tarkemmin ja huomioiden myös avohoidon palvelujen ja konsultatiivisen työn tarpeellisuus. Rahoituslaissa tulisi myös tarkentaa sairaalakoulun koulupäivämaksu.

Lisäksi toivoisin OAJ:n ja kuntatyönantajan kiireesti neuvottelevan sairaalaopetuksen opettajille kokonaistyöajan. Elämme sairaalan keskellä, neuvottelemme ja teemme yhteistyötä. Vanha VES eli virkaehtosopimus ei sovellu enää oppilaidemme elämään. Koulun tulisi olla lapsen tarpeita varten!

Mitä perheet tarvitsisivat jaksaakseen nykyistä paremmin?

Perheet tarvitsevat arkipäivän elämäntaitoja, lapsen kehityksen tuntemusta sekä köyhät perheet rahaa. Perhepolitiikka on avainasemassa.

Arvomaailman muutos säilyttävien ja palvelevien arvojen suuntaan muuttaisi myös hoivatyön ja lastenhoidon arvoa.

Mikä lasten elämässä on ongelmallista?

Lasten elämän yksinäisyys, rajattomuus, itsekkyys, narsistinen kulttuuri, valvomattomuus, aikuisten väsyminen ja jaksamattomuus.

Suuri huolenaihe on myös lasten ja nuorten jatkuva ”haukkuminen” lehdistössä, televisiossa, kouluissa jne. Sanalla sanoen lasten ongelma on - aikuiset.

Raili Löyttyniemi, Opettaja.tv

Sarja sairaalakoulusta alkaa
Auroran sairaalakoulussa opetellaan yhteisöllisyyttä
Opettaja.tv:n syksyn ohjelmat