Miksi koulutus vieläkin periytyy?
Lapset seuraavat koulutiellä edelleen vanhempiensa jalanjälkiä. Akateemiset vanhemmat ohjaavat lapsensakin korkeakouluihin, duunareiden lapsille riittää vähempikin. Sosiaaliluokkien väliset erot ovat säilyneet ja jopa kasvamassa. Onko Suomi yhä luokkayhteiskunta, peruskoulusta ja tasa-arvotavoitteista huolimatta? Miksi koulu ja koulutus eivät pysty poistamaan luokkaeroja? Ovatko syyt taloudellisia vai asenteellisia? Millaisia ovat luokkaerot nyky-Suomessa?
Studiovieraina kirjailija Kreetta Onkeli, akatemiatutkija Jani Erola ja Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen. Studio Kotro YLE Teemalla tiistaina 13.4. klo 18.30.
Tutustu hyötyihin
Tutustu uudistettuun Oppimiseen!
Uusi palvelu kokoaa yhteen Oppimisen ja Opettaja.tv:n sisällöt. Myös paljon uutta!
Tietoa TV-ohjelmista
Juttuarkisto
Muualla Ylessä
Kommentit
Vierailija 13.04.2010 13:06:08
Koulutus periytyy - periytyvätkö kyvytkin?
Peruskoulun kautta jokainen suomalainen nuori on samalla lähtöviivalla hakiessaan toisen asteen koulutukseen. Lähtöviivalla on tosin jo monta riviä, koska keskiarvohan vaikuttaa paikan saamiseen. Lukioon menevistä monilla on toki akateemiset vanhemmat, mutta myös alemman koulutustaustan omaavien vanhempien lapset hakeutuvat lukioon.
Lukiossa menestyminen vaatii nykyään opiskelijalta melkoista antaumuksellisuutta. Työtä on paljon ja se näyttää vaativan melkoisesti paneutumista niin jaksojen aikana kuin myös koeviikoilla. Uskoakseni vanhemmat arvostavat opiskelua omasta koulutustaustastaan huolimatta, mutta vaaditaanko nuorelta liikaa? Nykylasten ja -nuorten vanhemmilla on ollut jo mahdollisuus käydä haluamaansa opin tietä niin pitkälle kuin halut ja kyvyt ovat riittäneet. Näinhän ei esim. vielä 60 - 70 vuotta sitten syntyneillä ollut aina mahdollista. Sodan runtelema Suomi jätti jälkeensä paljon köyhiä perheitä ja moni hyvinkin älykäs nuori joutui tarttumaan lapion varteen ja koulut ja opiskelut jäivät haaveeksi. Kun myöhemmät sukupolvet ovat jo saaneet valita haluamansa tien, ovat myös duunareiden lapset päässeet kiinni akateemisen maailman kahvoihin.
Minua askarruttaa nyt perimän merkitys. Työssäni kohtaan erilaisia lapsia erilaisista perheistä. On erikoista, kuinka entistä useammin huomaa, että hyvin kouluttautuneiden vanehmpien lapset pärjäävät selkeästi paremmin kuin alemman koulutustaustan omaavien vanhempien lapset. Hyvin koulutettujen vanhempien lasten menestys on ainakin alakoulussa enimmäkseen erittäin hyvää - harvoin näkee päinvastaista. Heikosti koulutettujen vanhempien lapset pärjäävät vaihtelevasti, mutta heidän keskuudestaan tulevat useimmiten ne heikkoihin oppimistuloksiin jäävät. Tähän voi toki lisävastineeksi vielä heittää toteamuksen, että kognitiivisesti heikoilla lapsilla saattaa olla loistavia saarekkeita taitoaineiden osaamisessa. Kun vanhemmat kertovat, että he eivät osaa neuvoa kuudesluokkalaista matematiikan tehtävissä, on pakko hiljaa mielessään kysyä, kannattaako sitä sitten vaatia lapseltakaan. Kyse ei välttämättä ole laiskuudesta, vaikka moni haluaakin niin väittää. Moni heikko oppilas on hyvinkin tunnollinen - tehtävien ratkaisu vaan saattaa olla ihan päin mäntyä.
Siis onko meillä tapahtunut viime vuosikymmenien aikana luonnollinen valinta, missä älykkäät ovat kouluttautuneet tietopuolisille aloille ja vähemmän älykkäät käden taitoa vaativille alueille ja sitä kautta geeniperimä on yksinkertaisesti valikoitunut? Onhan myös näin, että koulutustausta on usein myös puolisoa valittaessa jonkinlainen kriteeri. Aika vähän taitaa olla avio- tai avoliittoja, joissa toinen on väittelytasoinen tiedemies ja toinen häthätää peruskoulun läpäissyt. Uskoisin, että melko usein se puoliso on löytynyt sieltä läheltä oman koulutus- ja työalueen tiimoilta.
Ajatukseni lienee aika teoreettinen ja lähellä Konsta Pylkkäsen korpifilosofiaa, mutta ei varmaan välttämättä tuulesta temmattu. Lähempänä totuutta kuin se, että Borneon ihmisillä on välikädet.
Vierailija 13.04.2010 17:43:00
"Peritty" osaaminen
Kirjoittaja jättää kokonaan huomiotta sen, mikä vaikutus perheellä - läksyissä auttamista lukuun ottamatta - on lapsiin. Kyllähän akateemisesti koulutettujen lapset harjaantuvat esimerkiksi kielellisesti ja varmaan monessa muussakin asiassa paremmin (ainakin koulun näkökulmasta ajatellen) kuin vähemmän koulutettujen lapset, eikä tässä tarvitse olla kysymys edes tietoisesta preppaamisesta ja kasvattamisesta. Tämän asian jäljille pääsee vaikkapa googlaamalla sanan "kulttuuripääoma".
Ylipäänsä koulumenestyksen palauttaminen geeniperimään alkaa olla (taas) vanhakantaista, koska tiedetään että geenit ovat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, eikä "hyvä" geeniperimä yksinään välttämättä siis tuota hyviä suorituksia.
Vierailija 13.04.2010 19:42:21
mikä on koulutuksen arvo
Johan sen ahtaajien lakko osoitti, ettei kouluttautuminen tässä yhteiskunnassa kannata. Akateemisina vanhempina emme näe mitään itseisarvoa omien lasten akateemisuudessa, toisaalta duunari taustalla siinä ei varmaan näytä olevan senkään vertaa merkitystä. Työstä saadun palkan tulisi olla suhteessa sen vaativuuteen, vastuullisuuteen ja toki myös opiskeaikoihin. Itseään voi sivistää niin monella tavalla...
Vierailija 14.04.2010 09:23:07
Tyhmällä on huono geeni
Yllä oleva opetushommissa toimiva jaarittelee vanhempien koulutuksesta, ja sanoo sitten: "Kun vanhemmat kertovat, että he eivät osaa neuvoa kuudesluokkalaista matematiikan tehtävissä, on pakko hiljaa mielessään kysyä, kannattaako sitä sitten vaatia lapseltakaan."
Siinähän se tärkein tulikin. Kokonaisuudessaan annat ymmärtää, että jos lapsen vanhemmilla ei ole maisterin papereita, et ole kovin innostunut kannustamaan lasta.
Taikakäsite "perimä" on näppärä. Maisteri-isän ja maisteri-äidin lapsella on aina hyvä perimä. Muiden lapsilla ei ole hyvää perimää. Jos ihmisellä on hyvä perimä, hän toimii tietoalalla. Jos ihmisellä on huono perimä, hän toimii taitoalalla. Jälkimmäistä ryhmää kuuluu halveksia, koska he ovat tyhmiä.
"Ajatukseni lienee aika teoreettinen ja lähellä Konsta Pylkkäsen korpifilosofiaa, mutta ei varmaan välttämättä tuulesta temmattu."
Ajatuksesi geeneistä ja luonnonvalinnasta on temmattu suoraan suomi24:n Maailmanmenoa-foorumilta tai vastaavalta, eikä siinä ole kerta kaikkiaan mitään omaa.
Vierailija 14.04.2010 09:40:45
Totta
Itse tulen perheestä, jossa kummatkaan vanhemmat eivät ole käyneet kansakoulua kummempaa. Olisin todella tarvinnut "potkimista" yliopistoon, mutta sen sijaan menin ammattikorkeakouluun, josta en koskaan edes valmistunut, koska ala ei loppujen lopuksi kiinnostanut. Nyt pitkästi päälle kolmekymppisenä olen ihan ok "konttorityössä", mutta en todellakaan ihanneduunissani, jonka olisin saavuttanut yliopistosta. Vanhempien täysin piittaamaton asenne koulutukseen ja se, ettei minua haluttu edes hienoisesti tukea taloudellisesti koulutuksen aikana saivat minut tyytymään tähän arkiseen aherrukseen, mitä nykyään teen. Paremminkin olisi voinut käydä.
Vierailija 14.04.2010 13:20:03
en muuten ymmärtänyt Eerolan luokka"jaon" perusteita
miten ammattistatus on luokkajaon perusta? Hän puhui jotain epämääräistä siitä, miten on toisaalta käskyläisiä ja toisaalta itsenäisesti työskenteleviä ammattilaisia tai "erään sortin yrittäjiä". En kuitenkaan ole kovin vakuuttunut siitä, että esimerkiksi kirvesmiesyrittäjä tai kirvesmiespalkkatyöntekijä ovat lähtökohtaisesti kovin erilaisessa yheiskunnallisessa asemassa tai että toisaalta tämä kirvesmiesyrittäjä ja siviilioikeuden alan lakimiesyrittäjä ovat samassa asemassa. Todennäköisesti hän perustelee tutkimusprojektissaan jaon jotenkin paremmin,mutta tässä ohjelmassa yritys määritellä luokka keskustelun pohjaksi jäi kyllä vähintäänkin hämäräksi. Ja kun sitä ei oltu määritelty, ei oikeastaan tiedetty, mistä puhutaankaan.
Mitä tuohon periytymiseen tulee niin meidän perheeessämme äiti on tohtori ja isä on duunari. Lapset ovat peruskoulussa ja vanhempien suurin toive on, että kukaan ei vielä yrittäisi luokitella heidän tulevaisuuttaan mitenkään.
Vierailija 14.04.2010 16:01:16
Yliopisto
Samaistun tarinaasi. Tosin sain ensimmäisen yliopistotutkinnon ja vielä vuosien jälkeen etsin alaan paremmin sopivaa työtä tutkinto kun on niin laaja käsite ja työpaikassa siitä käytössä saattaa olla vain pienikin osa tai yksi tai pari kurssia. Saanko kysyä, mitä olisit yliopistosta saavuttanut?
Vierailija 15.04.2010 08:08:23
Ei koulutus, vaan duunarius periytyy!
Minun tarinani: Perheessäni isä on pienyrittäjä (5 alaista), ylioppilas. Äitini lastenhoitajaksi aikoinaan opiskellut, työskennellyt päiväkodissa. Isä yritti sanoa kahdelle lapselleen: lukekaa hyvä ammatti niin ei tarvitse tehdä 12-14 tuntia päivässä töitä jaksamisensa äärirajoilla. Niinpä siskoni kävi ammattikorkean ja minä yliopiston maisteriksi asti. Siskoni on vakityössä sihteerinä. Tutkintoni käsittää hyvin laajan kattauksen osaamista yhteiskunattieteiden puolelta, kuten jo aiemmissa viesteissä mainittiin, mikä on osoittautunut haasteeelliseksi työnhaussa. Siispä olen valmistumiseni jälkeen nyt muutaman vuoden tehnyt pätkätöitä, sijaisuuksia ym. koulutukseeni nähden "hanttihommia". Toki arvostan kaikkea työtä ja siitä saamaani oppia, nyt ei parane käsittää väärin! Näyttää vain ikävästi siltä, että duunarius periytyy, ei niinkään koulutus. Duunarin kakarat pysyvät nähtävästi niissä duunari-hommissa, oli koulutusta, osaamista, halua, sosiaalisia taitoja ja motivaatiota miten paljon tahansa. Ylioppilasduunarin maisterilapsena odottelen edelleen edes omaa koulutysalaani vastaavaa työtä. Miksi näin? Tarmoa ja osaamista ei puutu!
Vierailija 16.04.2010 17:30:59
Totta
Yliopistossa olisin halunnut opiskella kieliä ja tulla englannin opettajaksi/kääntäjäksi.
Vierailija 20.04.2010 14:09:37
Kummallisia käsityksiä
Omat vanhempani ovat duunareita, mutta sisarusparvestamme jokainen on opiskelemassa korkeakoulututkintoa itselleen, eli en koe vanhempieni ammatin vaikuttavan asiaan mitenkään. Sen sijaan meidät on kasvatettu maalaisjärjellä ajattelemaan itse ja tekemään uramme suhteen mitä haluamme. Koskaan ei ole käsketty jatkamaan opiskelua, eikä päätymään tietylle alalle. Olisiko syytä siis ennemmin tukea lapsen kasvua, tervettä itsetuntoa ja hyviä harrastuksia ja antaa hänelle eväät, joilla hän sitten voi itse päättää, että kuinka paljon ja mitä opiskelee.
Eikä sitä vanhempien rahoilla kaikki muutkaan opiskele. Itse maksan joka pennin itse, mutta haaveiden eteen tuleekin tehdä työtä. Ei saa syyttää muita omista menetetyistä mahdollisuuksista!
Miten se Einsteinkaan... (ei varmistettu) 19.07.2013 00:56:25
Hieman vaillinainen logiikka
Hieman vaillinainen logiikka tosiaan, koska ihmisiä on joka lähtöön. En välttämättä taida kuulua siihen harmaaseen massaan joka tekee sitä mitä niiltä odotetaan.
Nuoruuteni vietin lähiössä matalapalkkaisen yksinhuoltajaäitini huollettavana. Ala-asteesta asti olin kuulemma kiinnostunut tunnilla kaikesta muusta kuin opetuksesta, mutta kokeista opettajien suureksi yllätykseksi usein ysejä. En siis koskaan oppinut ns. opiskelemaan, mitä nyt tunneillä roikuin koska pakko oli. Ylä-asteen vietin sitten toisessa Helsingin itäsessä lähiössä, josta lähtökohtaisesti ei ollut nousua elämässä.
Lukioon haavelin päästä, mutta viesti oli selvä: Jos ei ammattikoulu maistu, niin seuraava osoite on kadulla. Teki selvän suunnan sen hetkiseen elämään. Pakkopullaa opiskeltiin parivuotta alalla joka ei kiinnostanut ja sen perään maanpuolustus kutsui. Siellä sitten huomasi viimein missä menee yksinkertaisten ja kehittyneempien ihmisten raja.
11kk suoraan sanottuna hukkaan heitettynä motivaati opiskeluun oli suuri ja oma asunto auttoi asiaa mutta ikävä kyllä älykkyys rajoitti vaihtoehtoja ja lukio oli pakko jättää väliin että ehtii työuralle. 90-luvun lama auttoi opiskeluun hakemisessa kummasti.
Parasta mitä pystyi enää valitsemaan oli kaupalliselle alalla pyrkiminen jossa pääsi myös erikoistumaan omiin taipumuksiin paremmin kuin muissa tarjolla olleissa vaihtoehdoissa. Valmistumisen jälkeen aloitettiin vielä kouluttautuminen jatkoon, joten opiskeltiin kahta koulutusta samaan aikaan. 2 vuotta, 10 - 12 tuntia päivässä oli raskasta, mutta siitäkin olisi selvitty ellei jo valmistuneet kaverit olisi tehnyt loppumetreillä tarjousta itseäni kiinnostavalla alalla paikassa joka oli siihen aikaan myös hyvin trendikäs. Näin päättyi opiskelu kesken, kuten niin monella muullakin.
Vuodessa oltiin jo esimiestehtävissä, "draivia" oli muuttaa maailma ja työ oli enemmän harrastus koska se oli juuri sitä mihin oltiin suuntauduttu. Kuten moni muu asia elämässä, ei sekään kestänyt ikuisesti. Konkurssi tuli, rotat jätti uppoavan laivan jne. En ollut koskaan kova pitämään itsestäni meteliä ulkopuolisille, mutta joku oli taas pistänyt minut merkille ja uutta hommaa tarjottiin hakematta. Nuori ja tehokas mies lähti luonnollisesti innokkaana tekemään töitä.
Jonkin tutkimuksen mukaan 10% suomalaisista pääsee parhaimpaan kymmenykseen palkkatuloissa 10 vuodessa valmistumisesta. Onnistui parin vuoden koulutuksella ja nuoruuden voimalla. Nyt edetään enää kokemuksen voimalla ja nopealla oppimiskyvyllä. Suvussa ei koskaan ole ollut yliopistoon päätyneitä, joten motivaatio ns. suosta nousemiseen lähtee ihmisestä itsestään. Kun ei tyydy siihen mitä tarjotaan ja on valmis tekemään töitä sen eteen ettei tarvitse jäädä samalle tasolle ympäristön kanssa, ihminen pystyy lähes mihin vain.
Tarinalla ei ole onnellista loppua, koska mies päätyi suuriin yrityksiin joissa luovuus ja innokkaisuus tapettiin ja avioero vielä söi hiukan lisää elämäniloa. Sanontaa mukaillen, "mieluummin itken mersussani kuin bussissa". Niillä muilla kädellisillä menee kuitenkin aina vähän huonommin...
Kirjoita uusi kommentti