Ensimmäiset konsertot Finlandia-talolta

Nicolas Altstaedt liikkui vaivatta Lutosławskin äänimaailmassa. Hän muodosti konserton sisällä suuria fraaseja, jotka tekivät teoksesta paljon lähestyttävämmän suurelle yleisölle. Yleisölle, joka ei välttämättä tunne teosta aivan yhtä hyvin kuin esittäjä tässä tapauksessa. Huikean suuri rooli on tässä konsertossa myös orkesterilla sekä sen kapellimestarilla. Tuntuikin siltä, että RSO ja Dmitri Slobodeniouk inspiroivat Altstaedtia erittäin voimakkaalla soitollaan.

Nicolas Altstaedt

Jos nyt katsotaan taaksepäin on minusta Altstaedtin ehdottomasti hienoimpia ominaisuuksia hänen monipuolisuutensa. Hän lähestyy musiikkia musiikin kautta, eikä instrumenttinsa kautta. Missään vaiheessa itse sello tai sellismi eivät ole pääroolissa. Hänellä on siis ollut erityinen lähestymistapa jokaisen säveltäjän kohdalla. Olemme kuulleet häneltä nykymusiikkia, jonka parissa hän on kuin kotonaan sekä mm. erittäin voimakasta Beethovenia joka jäi minulle erityisesti mieleen alkueristä. Nyt finaalissa kuultu Bach viimeistään todisti minulle hänen suuremmoisen muusikkoidensa. Bachissa hän käytti, kuten viidennessä sarjassa pitääkin, scordaturaa (a-kieli viritetään kokosävelaskel alaspäin). Hienot ornamentit ja väritykset tekivät esitykestä uskomattoman raikkaan ja olisinkin halunnut kuulla Bachia lisää. Minusta hän on erittäin mielenkiintoinen taiteilija!

Samuli Peltonen

Samuli Peltonen on tehnyt loistavan valinnan valitessaan Sallisen harvoin esitetyn konserton finaaliin. Hän on esittänyt konserttoa aikaisemminkin ja se myös kuului hänen otteissaan. Ja kai se vain niin on, että suomalainen sopii suomalaiselle. Peltosen vahva äänenmuodostus ja laulava vibraatto jaksoivat kantaa koko konserton läpi. Ensimmäinen osa on vaikea pitää kasassa, mutta Peltonen onnistui mielestäni siinä erinomaisesti. Välillä huomasin aavistuksen omaisia balanssiongelmia. Saattaa olla, että “vika” tässä tapauksessa on kuitenkin orkestroinnissa, joka on paikoitellen erittäinkin paksua. Toinen osa tuntui kauttaaltaan hieman raskaalta tempollisesti. Tuntui kuin soitto ei oikein päässyt lentoon vasta kuin aivan konserton loppuhuipennuksessa. Peltosen Bach ei ainakaan minussa herättänyt yhtä paljon ajatuksia kuin Altstaedtin Bach. Mutta sehän saattaa olla hyvä asia kilpailuissa.

Valitettavasti Janina Ruhin nuori ikä kuului hieman hänen esityksessään. Valtavan suuren Sinfonia Concertanten alkutahdit soivat ilman sen suurempaa sisältöä, ja tästä musiikista sitä sisältöä luulisi löytyvän vaikka muille jakaa. Tekniset vaikeudet voidaan kai laittaa kilpailuväsymyksen piikkiin. Näinkin valtavan teoksen valitseminen finaaliin on riski, varsinkaan jos ei ole sitä esittänyt aikaisemmin. Kuitenkin Ruhin ääni tuntui kantavan hyvin ja laulavat osiot soivat kauniina maukkaalla vibraatolla höystettynä.
Loppua kohden pääsi solistikin hieman paremmin mukaan RSO:n ilonpitoihin. Bach meni ohi vähän samoissa merkeissä kuin Peltosella minun mielestäni.

On vaikea olla nostamatta Altstaedtia päivän kohokohdaksi. Toivottavasti hänet joku uskaltaa kutsua Suomeen takaisin kilpailun tuloksista riippumatta.

Tipi